20. syyskuuta 2017

Viikkokatsaus nro 37

 11.9.
Viikon alkajaisiksi menimme tytön kanssa sirkukseen. Luulin Sirkus Finlandian tämän kiertueen esitysten menneen meiltä ohi, mutta bongasin sattumalta aamulla mainoslehtisiä selaillessani, että heillä onkin vielä maanantaina kaksi näytöstä Kangasalalla. Suuntasimme siis sinne ja pääsimme ihmettelemään mm. taitavaa akrobatiaa, jalkajonglöörausta ja Brasiliasta asti tulleita surmanajajia. Aika vaikuttavaa, kun neljä moottoripyörää surrasi ristiin rastiin ympyrää tuossa pienessä pallossa. Sirkus Finlandialla oli kyllä muutenkin puitteet kunnossa ja liveorkesteri antoi esitykselle hienon säväyksen. Sirkuksessa on ihan omanlaistaan taikaa, onneksi tuli lähdettyä.

12.9.
Tiistaina vietimme kotipäivää emmekä lähteneet minnekään tytön sinnikkäästä ruinaamisesta huolimatta. Olen aiemminkin tainnut mainita, että hän on melkoinen kyläluuta ja aina pitäisi olla menossa jonnekin, tai edes kutsua vieraita meille. Edellispäivänäkin hän oli lounastreffeillä JA sirkuksessa oltuamme todella pettynyt, kun menimmekin sirkusesityksen jälkeen iltakuudelta vain kotiin, "höh, miksei voida mennä jonnekin kylään". Pelkkä kotona oleminen ja lepäily oli kuitenkin itselleni tarpeen, joten niin teimme. Sain tytön maaniteltua jopa päiväunille sillä ehdolla, että katsoisimme päikkärien jälkeen elokuvan. Niinpä nukuimme ensin kainalokkain päiväunet ja sitten siirryimme sohvalle katsomaan Vaianaa. Kuvaan tuli vähän vahingossa ikuistettua molemmat tyttöni ja tämä onkin yksi harvoja raskausajan kuvia joissa näkyy maha.

13.9.
Keskiviikkona tytöllä oli päiväkotipäivä. Töissä ollessani lapsi haettiin yleensä aina viimeisten joukossa juuri ennen viittä, mutta nyt hänet tulee hakea päiväkodin ohjeiden mukaisesti klo 16 mennessä. Aiemman haun myötä myös päiväkotipäivän jälkeiset rutiinit menevät näemmä uusiksi. Yleensä siis olemme olleet kotona parahiksi Pikku Kakkosen alkaessa ja lapsi on istunut television ääressä sillä välin kun ruoka valmistuu. Nyt olikin aikaa puuhata jotain muuta ennen päivällistä ja tyttö pyysi saada muovailla. Ihanan keskittyneesti ja pieteetillä hän palasteli kaikki muovailuvahat pieniksi palasiksi ja kasasi ne yhdeksi isoksi läjäksi, joka oli kuulemma auto. Itselläni ei kärsivällisyys riittänyt erottelemaan yhdeksi massaksi sekoittuneita värejä toisistaan, vaan survoin illalla köntin sellaisenaan takaisin purkkiin. Ilmeisesti muovailuvaha on tietyssä mielessä kertakäyttökamaa?

14.9.
Torstaina lähdimme laivaristeilylle, vaikka mietinkin onko se tässä vaiheessa raskautta jo vähän riskaabelia. Päätin kuitenkin luottaa todennäköisyyksiin ja uskaltautua reissuun toivoen, ettei synnytys käynnisty ainakaan missään ihan keskellä avomerta. Otimme tytölle serkkulikan leikkiseuraksi, mikä oli oikein hyvä ratkaisu. Samaten myös ensimmäistä kertaa kokeilemamme perhehytti osoittautui oikein toimivaksi. Meillä oli siis kahden hytin yhdistelmä väliovella ja näin ollen reilusti enemmän tilaa sekä kaksi vessaa. Illalla oli kätevää laittaa lapset nukkumaan toiseen hyttiin ja katsella vielä itse vähän aikaa televisiota kaikessa rauhassa parisängyllä loikoillen. Väliovi oli toki koko yön auki, että ihan omissa oloissaan tytöt eivät olleet, vaikka he kovasti hehkuttivatkin omaa hyttiään. Viking Grace lähtee Turusta vasta iltayhdeksältä, joten torstaina emme kauheasti ehtineet touhuta, mutta pitihän sitä laivaan kuitenkin vähän tutustua. Ennen nukkumaanmenoa kävimme paitsi moikkaamassa Ville Viikinkiä ja hakemassa tax freesta tytölle nimpparilahjan (kyllä, unohdimme tänäkin vuonna lapsemme nimipäivät), myös kuuntelemassa vähän livemusaa yökerhossa. Tanssilattia oli käytännössä tyhjä, joten tyttö pääsi vetämään omaa showtaan parketilla oikein valokeilassa. Aika hauskoja liikkeitä olikin nähtävissä, kun neiti seurasi omaa varjoaan ja vääntelehti mitä mielenkiintoisempiin asentoihin.

15.9.
Perjantaipäivä vierähti merellä pitkälti laivan kahdessa leikkihuoneessa. Tytöt tylleissään viilettivät sellaista vauhtia, ettei heitä tahtonut saada kuvaan ollenkaan. Reissu tehtiin pitkälti lasten ehdoilla ja ihan kiitettävästi heille kyllä löytyikin puuhaa limbokisasta kasvomaalaukseen ja pallomerestä piirrettyihin. Itse nautin eniten rauhallisesta ja runsaasta erikoisaamiaisesta, mutta myös uudistunut buffet-pöytä tarjosi varsin hyviä makuelämyksiä, vaikka kalapuolen jouduinkin ohittamaan. Ostoksia teimme tax freessa maltillisesti, mutta kuitenkin sen verran, että saimme uuden risteilylahjakortin. Tytöt olisivat olleet valmiita lähtemään heti uudestaan laivalle maihin päästyämme, mutta ehkä tässä nyt menee hetki ennen seuraavaa reissua. Hassua ajatella, että seuraavalla kerralla meillä on yksi jäsen lisää matkaseurueessa.

16.9.
Lauantaina lähdimme ystävien kutsumana mökkeilemään. Ilta sujui rennoissa merkeissä saunoen, syöden ja seurustellen.  Meno oli hieman erilaista kuin mitä tällä mökillä on aiemmin nähty. Jokunen juhannus siellä on nimittäin porukalla vietetty varsin railakkaissa merkeissä. Nyt miehet kävivät lenkillä ennen saunaa, överit vedettiin omenapiirakalla ja kaikki kömpivät nukkumaan jo ennen puolta yötä. Aika aikaa kutakin, kivaa oli näinkin.

17.9.
Sunnuntaina jatkoimme mökiltä matkaa anoppilaan, kun kerran olimme jo valmiiksi puolimatkassa. Päivä oli todella leppoisa ja siihen sisältyi mm. reilun kolmen tunnin päiväunet koko perheen voimin. Tai no mies ei jaksanut ihan niin kauaa nukkua, vaan lähti äitinsä kanssa metsään, mutta me vetelimme tytön kanssa sikeitä vielä hyvän tovin. Päätimme jäädä maalle yöksi, koska seuraavalle päivälle ei ollut suunniteltu suurempaa ohjelmaa. Illemmalla innostuin selailemaan anopin aloittamiin espanjan opintoihin liittyvää sanakirjaa ja muistelemaan espanjan alkeita. Seuraavassa hetkessä huomasin miettiväni, pitäisikö sitä itsekin alkaa taas opiskella jotain. Nyt on ilmeisesti kulunut riittävästi aikaa valmistumisesta, kun tällainen ajatus edes pälkähti päähäni.

13. syyskuuta 2017

Viikkokatsaus nro 36

4.9.
Viikon aluksi pääsin pitkästä aikaa leivontahommiin. Leivontaharrastus on jäänyt vähän vähemmälle raskauden myötä, sillä joudun tarkkailemaan verensokereitani ja herkuttelu täytyy pitää minimissä. Seuraava päivä oli kuitenkin viimeinen työpäiväni, joten pitihän sitä jotain makeaa viedä kahvipöytään. Päädyin leipomaan jo aiemmin hyväksi havaittuja Slutty Brownieita sekä suklaacookieseja, joiden resepti täytyykin joskus naputella tänne, sen verran onnistuneita olivat. Ai että, odotan jo että vauva syntyy, niin pääsen taas leipomaan vähän useammin!

5.9.
Tiistaina oli aika sanoa hetkeksi aikaa heipat työpaikalle ja työporukalle. Minulle oli järjestetty vielä toiset läksiäiset, tällä kertaa oman osaston väen toimesta. Tarjolla oli herkullinen aamupala ja sain myös lahjapaketin, jossa oli söpöisiä vauvanvaatteita. Tällä kertaa en kyynelehtinyt, vaan pystyin hyvillä mielin nauttimaan yllätyksestä. Viimeisen päivän ohjelmassa oli lähinnä työhuoneen siivoamista, jota ei näin jälkiviisaana olisi ehkä kannattanut jättää ihan viime metreille. Kansioita ja paperipinoja olisi varmaan ollut huomattavasti helpompi kanniskella silloin, kun vatsa ei ollut vielä ihan näin valtava. Töiden loppuminen ei aiheuttanut mitään suurempaa tunnekuohua, vaan suljin työhuoneeni oven lopulta hyvinkin tyynenä ja hyvillä mielin. Ehkä tässä ehti tehdä jo jonkinlaisen henkisen irtioton kesäloman aikana, sillä loman jälkeiset reilut viisi viikkoa töissä oli enemmän ja vähemmän lähtölaskentaa. Toki työkavereita tulee ikävä ja varmasti jossain vaiheessa itse töitäkin, mutta nyt oli ihan helpottavaa päästä aloittamaan äitiysvapaa ja ottamaan vähän rauhallisemmin.

6.9.
Ensimmäiselle äitiysvapaapäivälle olimme sopineet lounaan kaupungille siskoni kanssa. Lounaspaikaksi valikoitui siskoni suosituksesta Piemonte ja oikein hyvää ruokaa siellä olikin. Ihanaa kun saa syödä lounaaksi muutakin kuin Amican keitoksia! Lapsen toiveesta kaupunkireissu tehtiin bussilla ja ruokailun jälkeen suuntasimme Pikku Kakkosen puistoon. Matkalla puistoon törmäsimme sattumoisin äitiini, joka lykki vaunuissa veljenpoikaani. Yhdistimme seurueet ja vietimmekin puistoilun jälkeen mukavan iltapäivän mummulassa. 

7.9.
Arkiaamuissa tylsintä on ollut kiire ja jatkuva hoputtaminen. Väkisinkin siinä pinna kiristyy ja v-käyrä nousee, kun pitäisi jo olla menossa ja yksi vaan ei saa sukkaa jalkaan. Nyt yritänkin ottaa kaiken irti kiireettömistä aamuista ja siitä, että asiat saa tehdä kaikessa rauhassa. Lapsi saa heräillä omaan tahtiinsa, voimme köllötellä vielä hetken yhdessä saman peiton alla ja sitten siirtyä kaikessa rauhassa aamutoimiin. Torstaina tuli todellinen äitiyslomafiilis, kun kömmin aamulla peittoni kanssa sohvannurkkaan lukemaan kirjaa lapsen katsoessa Pikku Kakkosta. Ihan parasta! Tuo kuvassa näkyvä kirja oli muuten aikas koukuttava, ahmaisin sen ihan parissa päivässä. Tarinaan kuuluvaa yllättävää juonenkäännettä ei ole turhaan hehkutettu yhdeksi kaikkien aikojen nerokkaimmista - itselläkin meni hetki ihmetellessä, että mitä ihmettä tässä nyt oikein tapahtui. Jos pidät psykologisista jännäreistä, lue tämä.

8.9.
Perjantaina alkoi uusi Vain elämää -kausi, jota piti tietenkin alkaa seuraamaan. Olimme valmistelleet tytön kanssa oikein kunnon katsomon dippiherkkuineen ja perjantaipizzoineen, sillä meidän piti olla ilta kahdestaan. Mies päätti kuitenkin tulla kotiin työriennoista ennakoitua aiemmin, joten hänkin pääsi mukaan iltamiimme. Ihan koko jaksoa mies ei tosin pystynyt katsomaan ja lapsikin viihtyi sohvalla lähinnä niiden herkkujen takia, mutta mitäs tuosta. Ensimmäinen jakso ei saanut irrotettua minusta perinteisiä Vain elämää -itkuja, johtuen ehkä siitä ettei Cheekin musiikki oikein iske. Seuraavassa jaksossa saakin varmaan kaivaa taas nessuja esiin, kun vuorossa on ylitsevuotavan tunteellinen Jartsa.

9.9.
Lauantaina lähdin työkaverien kanssa mökkeilemään. Tai no työkaverit kuulostaa ehkä vähän laimealta ilmaisulta, kun todellisuudessa olemme paljon tekemisissä työn ulkopuolellakin. Sama työpaikka on vain ollut se yhdistävä tekijä tämän ystäväporukan muodostumiselle. Mökkireissua vietettiin Suomi 100-teemalla (älkää kysykö miksi) ja tämä näkyi niin koristeluissa kuin tarjoiluissakin. Itse leivoin meille jälkiruaaksi isänmaallisen värityksen omaavan mustikkatäytekakun. Minut myös yllätettiin vauvalahjalla, joka oli eräänlainen selviytymispakkaus vauvatarvikkeineen, suklaineen ja Time Out-kortteineen. Olin erittäin otettu jo tuosta lahjasta, mutta viimeistään yhden seurueemme jäsenen yllätuksenä kirjoittama runo meidän porukasta räjäytti pankin. Siinä yllättyivät muut kuin minäkin, sillä kukaan muukaan ei osannut odottaa mitään vastaavaa. Ihana yllätys ja ihan mahtavia tyyppejä, onneksi saan kuulua tähän porukkaan.

 10.9.
Kotiuduttuani sunnuntaina mökiltä olin ihan tööt, sillä edellisyönä tuli valvottua aamuneljään. Siskoni sai kuitenkin houkuteltua lähtemään elokuviin iltanäytökseen ja päätin uhmata väsymystä, sillä leffassa tulee nykyään käytyä niin harvoin. Miami ei ollut ollenkaan saamiensa kehujen veroinen, mutta tulipahan tuettua kotimaista elokuvaa. Ensin tuntui, ettei tarina oikein lähde käyntiin, mutta sitten kun vihdoin alkoi tapahtua, mentiinkin niin lujaa ettei uskottavuudesta jäänyt jäljelle rippeitäkään. Krista Kososta olen aina pitänyt taitavana näyttelijänä, mutta hänkään ei onnistunut pelastamaan leffaa. Niin ja miten tämä päivän kuva liittyy Miamiin? Ei mitenkään, mutta Plevnan ulkopuolella oli tällainen hieno taideteos kiinnitettynä rakennuksen seinään, niin otin sitten siitä kuvan.

9. syyskuuta 2017

Viikkokatsaus nro 35

28.8.
Tiedättehän kun sanotaan, että totuus tulee lasten suusta? Ja että lapsi on kuin peili, joka heijastaa omaa toimintaasi? Nämä sanonnat tuli taas kerran havaittua paikkansa pitäviksi, kun tyttö nappasi puhelimeni, kiipesi sohvannurkkaan, alkoi skrollata näyttöä keskittyneesti etusormellaan ja kysyi hihitellen, että "äiti arvaa kuka mä oon?". Hmm, kukakohan...

29.8.
Myönnän sortuvani aina välillä tilaamaan jonkun lehden ihan vain sen takia, että kylkiäisenä tuleva tilaajalahja on muka niin tarpeellinen. Joku aika sitten haksahdin Tieteen Kuvalehteen tarjoukseen kuuluvan veitsisetin takia. Useinhan sitten käy niin, että tuota huippuedullista tarjousta ei muista keskeyttää ajoissa ja pian huomaakin makselevansa kovaa hintaa lehdestä, jota ei edes tule luettua. Tiistai-iltana mies kuitenkin innostui selailemaan yhtä numeroa ja löysi sieltä artikkelin "5 myyttiä raskaudesta", jossa pyrittiin tieteen keinoin todistamaan tai kumoamaan viisi raskauteen liittyvää väittämää. Nyt voin siis kaikkien unohduksieni, töppäilyjeni ja aivopierujeni kohdalla vedota huoletta siihen, että raskaus ihan tieteellisesti todistettunakin tyhmentää, koska raskaus kutistaa aivoja. Mihinkähän sitä sitten raskauden jälkeen vetoaisi?

30.8.
Keskiviikkona olimme siskoni luona illan lapsenvahtina. Näiden serkusten edesottamuksille sai taas nauraa maha kippurassa, sen verran oli menoa ja meininkiä. Prinsessaleikkinä alkanut touhu päättyi lopulta hulluun sekoiluun, jossa molemmat juoksivat alasti ympäri huushollia toisiaan jahdaten ja kiljuen. Jossain vaiheessa passitin nakupellet iltapalapöytään ja tämä alaston ateria sai tytöt visioimaan, kuinka he voisivat olla jatkossa aina ilman vaatteita. Erityisesti tämä tulisi kuulemma hämmentämään joulupukkia, jolta he saisivat jouluaattona yllätysmomentin turvin otettua kaikki lahjat. Pakko antaa likoille pisteet kekseliäisyydestä! Itse en tainnut kovin montaa hyvä vanhempi-pistettä saada siitä, että päästin lapset ilman vaatteita ruokapöytään. Ei kai se nyt aina ole niin justiinsa.

31.8.
Kun ruuanlaitto ei syystä tai toisesta innosta, on yksi meidän perheen vakiopikaruuista mustamakkara. Sen saa heti valmiina pöytään ja se myös maistuu koko porukalle. Harvalla aterialla tulee juotua maitoa, mutta mustamakkara on yksi niistä sapuskoista, jonka kylkeen maitolasillinen yksinkertaisesti vain kuuluu. Ainoa kotitekoinen elementti tässä torstaisessa ateriassa oli puolukkasurvos, sekin tosin anopilta saatu. Pakastimesta löytyneessä purkissa oli muuten päällä tarra "Puolukka -14". Ehkä vähän ahkerampaa kiertoa pitäisi harrastaa näiden pakastetuotteiden kanssa.

 1.9.
Perjantaina yhdenlainen ympyrä sulkeutui. Aloitimme taannoin äitiysvapaalta töihin palattuani perjantaipäivällisen perinteen, josta pidimme melko hyvin kiinni nämä kaksi vuotta käyden aina perjantaisin yhdessä ulkona syömässä. Ensimmäinen perjantaipäivällinen syyskuussa 2015 oli Cafe Pispalassa ja sinne suuntasimme myös nyt viimeisen kokonaisen työviikkoni päätteeksi. Tämä ei ollut ehkä ihan niin suunniteltua kuin voisi luulla, vaan enemmänkin hauska sattuma, mutta sovitaan että tässä oli jotain symboliikkaa taustalla. Olen tainnut aiemminkin mainita, kuinka Cafe Pispalan illallismenu on hinta-laatusuhteeltaan erinomainen. Kolmen ruokalajin runsaan aterian saa reilulla 30 eurolla ja ruoka on ollut aina todella maukasta, ihanista jälkiruokaleivonnaisista puhumattakaan. Tämäkään ateria ei tehnyt poikkeusta, herkullista oli. Kannattaa käydä, suosittelen lämpimästi.

2.9.
Lauantaina olimme hääjuhlissa Karllundin Kivinavetassa. Vähän jännitin, kuinka mahdun enää mahani kanssa mihinkään kolttuun, mutta onneksi fiftarimallisen mekon kellohelman alle peittyi isompikin vauvakumpu. Häätilaisuus oli siitä poikkeuksellinen, että myös vihkiminen oli juhlapaikalla, mikä oli hauskaa vaihtelua perinteiselle kirkkovihkimiselle. Se antoi myös mahdollisuuden soittaa häämarssina Disneyn Kaunotarta ja Hirviötä sekä aplodeerata kesken vihkitoimituksen hääparin tahdottua, vieläpä papin itsensä kehotuksesta. Juhlista oli monia kivoja kuvia mm. floristimorsiamen tekemistä hienoista kukka-asetelmista, suloisista kuppikakuista, hääbingosta, jossa mies oli saanut oman ruutunsa, Photoboothista jne. Päädyin kuitenkin tähän hieman huonolaatuiseen tilannekuvaan häätanssista, jossa hääpari ei suinkaan liidellyt tanssilattialla kahdestaan, vaan innokkaiden taustatanssijoiden kanssa. Sulhasen siskojen lapset eivät malttaneet pysyä pois tanssilattialta, vaan ottivat osaa (tähänkin) ohjelmanumeroon. Varsinkin tämä puolitoistavuotias pikkusankari kiltissään oli aika mainio näky. Itse pidän siitä, että lapset saavat olla osa juhlaa ja mukana nauttimassa siinä missä aikuisetkin. Näissä häissä tämä toteutui enemmän kuin hyvin. Melko vauhdikkaita battleja nähtiinkin loppuillasta, kun lapset intoutuivat haastamaan aikuisia tanssilattialla kaikenlaisiin kuvioihin. Lasten ilonpitoa seuratessani aloin ikävöidä omaa tyttöä kesken juhlien niin, että kävin tekemässä hänelle vielä illan päätteeksi karkkibuffetista oman tuliaispussukan. Hienot häät olivat, kiitos vielä M&J jos satutte tänne eksymään!

3.9.
Sunnuntaina osa edellispäivän hääjuhlijoista oli hieman korjaussarjan tarpeessa. Olisikohan häissä olleella viskibaarilla ollut jotain osuutta asiaan...? Suuntasimme siis porukalla Siipiveikkoihin täyttämään ehtyneitä rasva- ja suolavarastoja sekä kertaamaan edellisillan parhaita paloja. Selvästikin hyvät bileet, kun niistä riitti puitavaa vielä seuraavallekin päivälle.

3. syyskuuta 2017

Viikkokatsaus nro 34

21.8.
Viikko alkoi täydellisellä yllätyksellä, sillä minulle oli järjestetty töissä läksiäiset erään feikkipalaverin varjolla. En ollut todellakaan osannut odottaa mitään tällaista, sillä yllätyksen taustalla oli organisaatio johon en virallisesti kuulu, mutta joiden kanssa olen toki tehnyt tiiviisti töitä viimeiset kaksi vuotta. Tunnettuna itkupillinä liikutuin kovasti tästä kauniista eleestä, joten pidin sitten pienen puheen ääni väristen ja silmiä räpytellen. Vähän noloa, mutta minkäs teet. Sain lahjaksi kukkia, nallen sekä lahjakortin hoitolaan, jossa tehdään mm. äitiysajan hierontaa. Tarjolla ollut voileipäkakkukin oli koristeltu tutilla, kaikkea oli siis mietitty. Olin (ja olen edelleen) ihan otettu saamastani huomiosta, tämä lämmitti mieltä kovasti.

22.8.
Alkuraskaudesta vaivannut väsymys tuntuu osittain palanneen ja olenkin monena iltana nukahtanut sohvalle sellaiseen aikaan, jolloin ei todellakaan kannattaisi nukkua, mikäli haluaa hyvät yöunet. Kun nukkuu iltaseitsemästä yhdeksään, löytää itsensä vielä puolenyön jälkeen pirteänä miettimästä, että pitäisikö sitä laittaa vaikka tiskit. Onneksi sentään tajusin, ettei muu perhe ehkä arvosta keskellä yötä saamaani tarmonpuuskaa ja jätin kotiaskareet sikseen.

23.8.
Keskiviikkona meillä oli varattuna perhekuvaus miljöössä. Olimme ottaneet kuvaajan suosituksesta myöhäisen kuvausajan elokuisen ilta-auringon ja sen luoman kauniin luonnonvalon toivossa. No, taivashan oli aivan pilvessä koko päivän. Kovasti toivoimme pilvipeitteen rakoilevan illalla edes vähän, mutta ei, auringosta ei näkynyt pilkahdustakaan. Vaatteiksi kuvaukseen olin valinnut tytölle ja itselleni hihattomat mekot, joten ei myöskään olisi haitannut, jos lämpötila olisi ollut vähän korkeampi kuin +13 astetta... Mutta minkäs teet, säähän ei voi vaikuttaa ja miljöökuvauksessa on aina oma riskinsä. Mielenkiintoista nähdä onko kuviin saatu loihdittua yhtään valoa, vai ovatko perhepotrettimme yhtä harmaita kuin vallinnut säätila. Pitää vain luottaa siihen, että lettipäämme valaisi hymyllään kuvan kuin kuvan.

24.8.
Keskiviikon iltapesun päätteeksi piti palata vielä kameran kanssa kylpyhuoneeseen, sen verran huvitti tämä näky. Lapsen jonoon järjestämät lelut näyttivät siltä kuin olisivat odottaneet pääsyä Nooan arkkiin. Tunnistan tytön tavassa leikkiä jotain samaa mitä itsessänikin on ollut pienestä pitäen, nimittäin luontaisen taipumuksen symmetriaan ja järjestykseen. Mielestäni lapsi myös siivoaa kolmivuotiaaksi harvinaisen pieteetillä, siis silloin kun sille päälle sattuu. Kerran hän mm. petasi itsenäisesti oman sänkynsäkin laittaessaan huonettaan kuntoon. Kieltämättä vähän hämmästyin, en ollut edes tajunnut että hänen ikäiseltään voisi sellaista odottaa. Jotta nyt ei liian hyvältä kuulostaisi, niin ei hän sentään ole ryhtynyt säännöllisesti sijaamaan vuodettaan aamuisin. Se olisikin aika ihme, sillä emme me vanhemmatkaan totuuden nimissä tee niin.

25.8.
Viikonloppu alkoi yhdellä varmalla syksyn merkillä eli vaatekutsuilla. Me&i-vaatteet eivät kuulu ihan ykkössuosikkeihini, mutta ainahan sitä kuitenkin jotain tulee hankittua kun kutsuille osallistuu. Tällä kertaa tilasin vain tytölle, koska oma pukeutuminen tulee olemaan vielä pitkän aikaa rajoittunutta enkä sen takia viitsi tällä hetkellä sijoittaa uusiin vaatteisiin. Viihdyimme kutsuilla hyvän seuran ja maistuvien tarjottavien vuoksi iltakymmeneen asti ollen jälleen kerran viimeiset vieraat. Näillä kutsuilla viihtyivät muuten myös miehet, sillä vaatteiden hypistelyn sijaan he kävivät lenkillä, saunoivat ja istuivat takapihan terassilla juomassa olutta. Mies totesikin kotimatkalla, että hän voi kyllä uudelleenkin lähteä vaatekutsuille, jos ne ovat aina tällaisia.

26.8.
Lauantaina mies lähti jo aamuvarhain omille menoilleen. Koitin keksiä meille tytön kanssa päiväksi jotain tekemistä ja sopivasti siskoni laittoi viestiä, että heidän neitinsä olisi seuraa vailla. Kävimme siis nappaamassa serkkulikan kyytiin ja suuntasimme HopLopiin, jonne tytöt toivoivat pääsevänsä. Itse en enää sattuneesta syystä päässyt kiipeilemään tai pomppimaan, mutta tytöt jaksoivat leikkiä peräti kuusi tuntia siihen asti kunnes paikka meni kiinni ja oli pakko lähteä. Mieskin liittyi loppuvaiheessa hetkeksi seuraamme sillä seurauksella, että hän sai lievän aivotärähdyksen. Kiipeilytelineitä ei ole ihan mitoitettu aikuiselle miehelle, kumma kyllä.

27.8.
Sunnuntaina kävimme ystäväporukalla brunssilla Cafe Pispalassa. Olemme yrittäneet luoda tästä brunssihommasta ihan säännöllistä tapaa, mutta kummasti edellisestä kerrasta ehti vierähtää taas liian monta kuukautta. Nykyään tuntuu, että jos haluaa tavata ystäviä, pitää kalentereita alkaa synkronoida jo viikkoja, ellei jopa kuukausia aiemmin. Silti koen, että näissä ruuhkavuosissa on tärkeää pitää ystävistä kiinni ja järjestää aikaa vaikka väkisin, ihan jo oman mielenterveyden takia. Cafe Pispalan brunssi ei taaskaan pettänyt, varsinkin kun söin saman annoksen kuin aina aiemminkin. Mitä sitä nyt hyväksi havaittua vaihtamaan. Pitääpä muuten alkaa pian katsella päivää seuraavalle Hot Mamas-brunssille, jospa saisimme sen vielä järjestettyä ennen kuin vauva syntyy.

27. elokuuta 2017

Viikkokatsaus nro 33

14.8.
Viikko alkoi vattupuskissa. Lapsuudenkotini takapihalla kasvaa runsaasti vadelmaa, joita ei siinä taloudessa hyödynnetä. Kävimme sitten noukkimassa muutaman rasian omaan pakkaseen, etteivät kaikki marjat mene haaskuun. Pikkuveljeni oli myös poimimisapuna mustamakkarapalkalla, kun taas tytär keskittyi lähinnä demonstroimaan, miten marjoille tarkoitetuista astioista saa hienoja päähineitä.  No, kyllä hänkin sitten innostui sen verran keräämään vadelmia, että sai iltapuuronsa päälle itse noukitut marjat. Ilmeisesti tarvittiin vain oikeanlainen motivaattori, joka tällä kertaa oli lausahdus "saat syödä itse kaikki ne marjat mitkä keräät". Johan alkoi tapahtua!

15.8.
Tiistaina tein viimeisen työreissun ennen äitiysvapaata. Keskiviikkona oli kokous Helsingissä, mutta menin paikalle jo edeltävänä iltana välttääkseni aamuviiden heräämisen. Asiaan ei toki yhtään vaikuttanut se, että kokous pidettiin Hotel Havenissa ja pääsin siis majoittumaan viiden tähden hotelliin. Matkaani hieman hankaloitti juuri kyseiselle päivälle sattunut VR:n veturinkuljettajien lakko, mutta pääsi sinne Helsinkiin bussillakin lopulta ihan kätevästi. Kävelymatka matkatavaroiden kanssa Kampista Etelärantaan meinasi olla turhan raskas, mutta pääsin kuitenkin parin levähdyksen taktiikalla perille. Loppuillan sain sitten lepuutella vatsaani melkoisen muhkeassa sängyssä katsellen mitäpä muuta kuin Allsång På Skansenin tämän kesän viimeistä jaksoa.


16.8.
Muistatteko Frendeistä sen jakson, jossa Chandler järjestää Monicalle romanttisen viikonlopun Vermontissa, mutta saakin matkaseurakseen Rossin Monican ollessa kiinni töissään? Hotellihuone tulee yllättäen melko kalliiksi alkuperäisen varauksen puuttuessa. Huoneen hintaa kuolettaakseen Ross neuvoo Chandlerille, mitä kaikkea hotellista voi viedä mukanaan ilman, että se on varsinaisesti varastamista. No, taisin sortua vähän samaan bongatessani aamulla hotellihuoneen kylpyammeen reunalta tämän kylpylelun, joka tuntui olevan totaalisen väärässä paikassa kaikkien luksustuotteiden keskellä. Pakkohan se oli pelastaa matkaan ja tuoda meille kotiin muiden kaltaistensa joukkoon. Tyttö oli todella ilahtunut tuliaisestaan ja vei sen heti muiden kylpylelujen joukkoon odottamaan seuraavaa pesuhetkeä. En tiedä menikö tuo nyt ihan Rossin oppien mukaisesti, mutta puolustaudun sillä, etten voinut käyttää mitään hotellin pesuaineista, koska ne olivat niin vahvasti mieshajustettuja. 

17.8.
Torstaina oli jännittävä päivä, kun tyttö aloitti ensimmäisen harrastuksensa. Toki kävimme vauva-aikana muskarissa ja jossain vauvatanssissakin, mutta nuo vauvojen harrastuksethan ovat lähinnä viriketoimintaa äideille. Harkitsimme jo viime keväänä jonkun harrastuksen aloittamista, mutta totesin silloin, ettei kolmevuotias tarvitse päiväkotipäivien päälle mitään erillistä ohjelmaa. Lisäksi harrastusten sitovuus on itselleni vähän ahdistavaa ja yritän välttää kalenteriin laitettavia toistuvia menoja viimeiseen asti. Nyt kun tytön päiväkotipäivät vähenevät syyskuusta alkaen, ajattelin yhden harrastuksenkin mahtuvan ihan hyvin viikko-ohjelmaan. Päädyimme lasten tanssiin, koska jumppapäivät ovat olleet tytölle erityisen mieluisia päiväkodissa. Puolen tunnin tanssituokion ajaksi salin ovet suljettiin ja me vanhemmat jäimme oven taakse ihmettelemään, että sinnekö se pieni nyt meni ihan yksin harrastamaan. Tyttö tuntui onneksi tykkäävän, ainakin siitä päätellen että hän olisi oman tunnin päätyttyä mennyt uudelleen saliin perään alkaneen isompien ryhmän mukana. Ehkä tämä on siis ihan hyvä juttu, vaikka toisaalta vähän hirvittääkin, että tästäkö se harrastusrumba nyt alkaa.

18.8.
Perjantaina vietimme miehen kanssa 10-vuotishääpäiväämme. Sen kunniaksi lähdimme viikonloppureissuun Porvooseen, koska ulkomaanmatka ei enää tässä vaiheessa raskautta houkutellut. Yövyimme ensimmäisen yön Haikon Kartanossa, jossa on kieltämättä aika hienot puitteet tällaisen merkkipäivän viettoon. Mies oli vielä erikseen tilannut huoneeseen ruusuja ja kuohuvaa, jotta romanttinen tunnelma oli varmistettu. Hotelliin saavuttuamme kävimme ensin yhdessä intialaisessa päähieronnassa ja sen jälkeen suuntasimme Porvoon keskustaan Meat Districtiin, jossa nautimme peräti kahdeksan ruokalajin illallisen. Takaisin hotellille palattuamme katselimme vielä kymmenen vuoden takaisia videotaltiointeja juhlapäivästämme. Miten nopeasti aika meneekään, vastahan me menimme naimisiin?! Miehelle hääpäivän kohokohta taisi kuitenkin olla se, kun hän sai Haikosta koeajoon tuliterän BMW:n, jolla pääsi kaasuttelemaan illallisreissullamme. Jokaiselle jotakin, heh.

19.8.
Lauantaipäivä vietettiin vielä Haikossa ennen kuin jouduimme vaihtamaan majapaikkaa. Note to self: varaukset tällaisia tilaisuuksia varten kannattaisi ehkä tehdä aiemmin kuin samalla viikolla... Kartanoaamiaisen jälkeen suuntasimme Haikon Spa-osastolle, jossa miehelle oli varattu extreme-elämys Huippukylmässä, kun taas itse menin hemmoteltavaksi puolentoista tunnin vartalo- ja kasvohierontaan. Sen jälkeen saunoimme ja uimme kylpylän puolella vielä useamman tunnin, kunnes oli aika lähteä syömään Zum Beispieliin. Ravintola oli hieman eri tyyppinen mitä olin olettanut, sillä siellä ei esim. ollut pöytiin tarjoilua ja keittiökin meni kiinni jo seitsemältä. Ruoka oli kuitenkin todella hyvää ja ehdinkin jo Instagramin puolella hehkuttaa, kuinka ravintolassa oli ehkä paras leipäpöytä ikinä. Oikeastaan pelkällä leivällä olisi saanut vatsansa täyteen, niin herkullisia kaikki paikan päällä leivotut leivät olivat. Illalla ajelimme 15 km:n päähän Pornaisten Laukkoskelle, josta olimme varanneet huoneen vasta-avatusta majatalosta. Fore Village oli vielä hieman keskeneräinen, erityisesti meidän huoneemme, mutta paikasta tulee varmasti hieno kunhan remontti saadaan valmiiksi. Mitä pahaa voi oikeastaan sanoa paikasta, jossa tarjoillaan iltapalaksi mannapuuroa kynttilänvalossa?

20.8.
Pakkohan tälle viikolle on yksi ruokakuvakin saada, niin hallitseva elementti tuo syöminen meidän Porvoon viikonlopussa oli. Tai no ruokakuva ja ruokakuva, mutta kuitenkin. Porvoossa oli sattumoisin samaan aikaan käynnissä Smaku-niminen ruokatapahtuma, johon osallistui 16 eri ravintolaa tarjoamalla viiden euron hintaan maisteluannoksia oman listansa parhaimmista taidonnäytteistä. Sunnuntain lounaan hoidimmekin smakuilemalla, eli kiersimme muutaman tapahtumassa mukana olevan ravintolan ja maistelimme mm. friteerattuja etanoita, karitsaa ja tietysti tätä Porvoon Vanhan Jäätelötehtaan ruskistetun voin makuista jäätelöä, joka jäi pysyvästi mieleeni Taste of Helsinki-tapahtumasta. Niin kova hinku oli saada kyseistä herkkua, että jäimme varta vasten tunniksi odottamaan, että jäätelöä saatiin tuotua lisää sen loputtua jo aamupäivän aikana kesken. Porvoossa on kyllä käsittämättömän laaja ja laadukas ravintolatarjonta kaupungin asukaslukuun nähden - ihan täydellinen paikka tällaiselle rentoutumiseen ja herkutteluun keskittyvälle viikonloppulomalle! Ihana Porvoo ja ihana viikonloppu, pakko laittaa tähän lopuksi oikein sydän sen kunniaksi: <3