3. lokakuuta 2017

Viikkokatsaus nro 39

25.9.
Maanantaina poikkesimme anoppilaan, sillä miehellä oli siellä metsähommia hoidettavana. Sää oli upea, mutta täytyy tunnustaa että käytin ulkoiluun noin viisi minuuttia eli juuri sen aikaa, että sain tämän kuvan otettua ja ihmeteltyä hetken pellolla käynnissä olevia puimatöitä. Sitten käytin tilaisuuden hyväkseni ja menin päiväunille anopin viihdyttäessä sillä välin tyttöä. Anoppi tarjoaa melkein joka vierailulla jotain mukaan ja tällä kertaa saimme kotiin viemisiksi suppilovahveroita, puolukoita, omenoita ja luumuja. Kyllä näin satokaudella kelpaa.

26.9.
Olen säästänyt esikoiselta ihan kaiken tavaran ja vaatteet juuri sillä ajatuksella, että jos meille joskus tulee toinen lapsi, niin niille voi tulla käyttöä. Kaikki nämä kamppeet eivät ole olleet mitenkään kovin organisoidusti säilötty, vaan laatikkoa, pussia ja nyssäkkää löytyi useammasta eri paikasta. Nyt kun on ollut pakko raivata lisää kaappitilaa vauvaa varten, tuli myös käytyä nuo kaikki vaatteet läpi. Voi apua mikä määrä ja mikä homma! Tämä kuva voisi olla melkein miltä tahansa viime viikon päivältä, mutta tiistaina(kin) meillä näytti siis tältä. Jälleen kerran voisi todeta, että olisiko ollut fiksumpi hoitaa nämä hommat joskus aiemmin eikä nyt, kun maha on koko ajan tiellä ja jaksaminen muutenkin aika rajallista? Todellakin olisi, mutta viime tipan ihminen on viime tipan ihminen tässäkin suhteessa. Nyt on kuitenkin koon mukaan lajiteltu kymmenen laatikollista lastenvaatetta ja kenkiä odottamaan seuraavaa käyttäjää ja pienimmät vaatteet viikattu kaappiin. Lisäksi laitoin pari jätesäkillistä vaatetta ja kodintekstiiliä odottamaan seuraavaa Karjala-keräystä, toivottavasti tulevat siellä tarpeeseen.

27.9.
Keskiviikkona olimme äitini luona lounaalla. Saimme maistuvaa lohikeittoa, joka onkin harvinaista herkkua, sillä kotona emme juurikaan syö kalaruokia miehen allergian takia. Pikkusiskoni on aloittanut kuntonyrkkeilyn ja esitteli meille nyrkkeilyhanskojaan sekä käsisiteiden sitomista. Tyttökin halusi kokeilla nyrkkeilyvälineitä, joten hetken päästä sitten poseerattiinkin kameralle hurjalla taisteluilmeellä ja kuvattiin myös videoita, joissa tyttö nyrkkeili mummun pitämää tyynyä vasten. Halvat on huvit.

28.9.
Äitini antoi edellispäivänä matkaan kirjan luettavaksi ja tartuinkin siihen heti torstaina aamulla vietyäni tytön päiväkotiin. Ehdin lukea kirjan läpi lapsen ollessa hoidossa, sen verran hyvin Minna Rytisalon esikoisteos Lempi imaisi mukaansa. Toki kirjassa ei ole kuin reilu parisataa sivua, joten siksikin luku-urakka oli nopea. Kirjan kerronnallinen kikka on mielenkiintoinen, sillä vaikka päähenkilö periaatteessa onkin Lempi-niminen nainen, ei hän pääse koskaan itse ääneen, vaan tarina kerrotaan kolmen hänen läheisensä suulla. Kertojina toimivat Lempin vastavihitty aviomies Viljami, piikatyttö Elli ja kaksoissisar Sisko. Tapahtumat sijoittuvat pohjoiseen Suomeen Lapin sodan aikaan ja siinä avataan perhetragediaan johtaneita syitä ja niiden seurauksia vähitellen pala palalta. Kirjan kieli on kaunista ja kerronta taidokasta, mutta ei liian koukeroista tai kikkailevaa, vaan teksti säilyy helppolukuisena. Itselleni tuli kirjasta paikoitellen mieleen Tommi Kinnusen Neljäntienristeys, mikä ei ole lainkaan huono vertaus. Suosittelen lämpimästi tarttumaan tähän kirjaan, hieno teos!

29.9.
Perjantaina otin koko päivän itselleni. Aamupäivällä kävin inspiroitumassa MIB:n eli Mothers in Business ry:n järjestämällä yritysvierailulla ohjelmistotalo Vincitillä, jossa yrityksen henkilöstöjohtaja Johanna Pystynen kertoi heidän kehittämästään LaaS-johtamismallista. Vincitin henkilöstökäytännöt edustavat muutenkin uudenlaista HR-ajattelua ja esimerkiksi työn ja perheen yhteensovittamiseen panostetaan työnantajan puolelta paljon. Ihan huippua, että myös äitiysvapaalla ollessa tarjoutuu mahdollisuuksia pysyä ajan hermolla ammatillisessa mielessä. Päivä jatkui vauvatarvikehankintojen, herkullisen lounaan ja leffakäynnin merkeissä. Illalle olin sopinut treffit ystävien kanssa Tuulensuuhun ja lopulta kotiuduin vasta puolen yön jälkeen. Olipa ihan huippu päivä! Onneksi ehdin tällaisenkin viettää, samanlaisia ei taida ihan hetkeen olla luvassa vauvan synnyttyä.

30.9.
Lauantaina olimme miehen kummisedän 70-vuotisjuhlilla, jotka oli järjestetty viimeisen päälle. Oli pitopalvelua, juhlapuheita, kuvaesitystä, runonlausuntaa ja elävää musiikkia. Hieman jopa huvitti, miten vaikuttunut tyttö oli NääsBoys-kvartetista istuessaan kuin tatti kuuntelemassa harmaapäisen herranelikon esittämiä ikivihreitä. Taisin olla melko muhkea näky juhlakoltussani, kun ihan tuntemattomatkin ihmiset tulivat kyselemään, koska on laskettu aika. Eipä sillä, kyselyt olivat hyväntahtoisia ja saimme paljon onnentoivotuksia, mikä oli vain mukavaa. 

1.10.
Sunnuntaina mies lähti jo aikaisin aamulla Pirkan Hölkkään, kun taas me tytön kanssa saimme heräillä laiskasti ja valmistautua rauhassa lapsen ensimmäisille kaverisynttäreille. No, kiirehän siinä lopulta tuli, kun lahjakin piti käydä vielä ostamassa ennen puoleltapäivin alkaneita juhlia. Sanoinko jo jotain asioiden jättämisestä viime tippaan..? Miehen saatua tämän vuoden Pirkan Kierros-urakkansa päätökseen otimmekin loppupäivän rennosti ja mies jopa nukkui päiväunet, mitä tapahtuu hyvin harvoin. Illalla lämmitimme saunan ja haimme iltapalaksi pizzaa ja jäätelöä. Pitihän sitä miehen urheilusuorituksen aiheuttamaa energiavajetta jotenkin paikata. Yeah right, minähän niitä oikeasti halusin.

1. lokakuuta 2017

Viikkokatsaus nro 38

18.9.
Viikko alkoi Janican emännöimien Nosh-kutsujen merkeissä. Noshin lastenvaatteet ovat olleet meillä kovasti tykättyjä erityisesti niiden kestävän laadun vuoksi. Vaatteiden mitoitus on myös suunniteltu siten, että niiden käyttöikä on pitkä. Meillä on esimerkiksi ollut yksi Noshin tunika nyt ainakin vuoden päivät käytössä. Noshilta löytyy kivoja vaatteita aikuisillekin, mutta tällä kertaa en tilannut itselleni mitään, vaan tein pelkästään tytölle muutaman hankinnan. Tuo kuvassa näkyvä puuteriroosa frillapaita olisi ollut ihana, mutta valitettavasti se oli sen verran kapeaa mallia, ettei oikein sopinut meille koossa 110/116. Seuraavassa koossa taas hihat olisivat auttamatta liian pitkät. Sen sijaan kaksi muuta tekemääni ostosta tulevat kyllä varmasti käyttöön.

19.9.
Tiistaina käytin omenapuumme viimeisen hedelmät piirakkaan, jonka varjolla saimme myös hyvän syyn kutsua vieraita kylään. Kesken leivonnan huomasin vehnäjauhojen olevan vähissä, mutta onneksi kaapista löytyi gluteenitonta kaurajauhoa, joka antoikin pohjaan oikein hyvän maun. Rakenteensa puolesta piirakka ei sitten ollutkaan niin onnistunut, vaan pohja oli omituisen murumaista. Sen siitä saa kun ei käytä ohjeita. Mutta makuhan ratkaisee ja hyvää tämä oli, siitä ei ollut epäilystäkään. Toivottavasti ensi vuonna saisimme vähän reilummin omenaa tuosta puusta, sen verran maukas lajike on kyseessä. Nyt tuo noin parinkymmenen omenan sato jäi vähän laihaksi.

20.9.
Keskiviikkoaamuna kävin neuvolassa ja otin myös tytön sinne mukaan miehen ollessa työreissussa. Koska neuvola-aika oli kahdeksalta aamulla, emme ehtineet syödä aamupalaa kotona ennen sitä, vaan suuntasimme neuvolakäynnin jälkeen aamiaiselle Nekalan legendaariseen Konditoria Mariin. Marin valikoima on suunniteltu melkoisen lihaisaan makuun ja annoskoot ovat reiluja, sellaisia työmiehen satseja. Itse sain kyllä lihapullaleipäni tuhottua ongelmitta, mutta tytön pekonipatongista jäi reilu puolet isälle tuliaisiksi. Berliininmunkki sen sijaan mahtui hyvin likan mahaan lähes kokonaan, mutta jälkiruualle onkin tunnetusti eri vatsa. Itse pärjäsinkin sitten tuolla aamupalalla iltaan asti, jolloin kävin naisporukalla syömässä Ravintola Pyyssä. Ilta oli mukava ja seura hyvää, mutta ruuan suhteen ei nyt jäänyt jälkipolville ihmeemmin kerrottavaa. Yhden lounaan ja yhden illallisen jälkeen Pyy ei ole vielä ihan päässyt vakuuttamaan, mutta en myöskään tyrmää ettenkö voisi mennä sinne vielä joskus uudelleenkin.

21.9.
Olen säästänyt lähes kaikki esikoisen vaatteet ja kaikki muutkin tarvikkeet, joten hankintoja ei ole juurikaan tarvinnut tehdä. En kuitenkaan voinut vastustaa, kun bongasin muuan mainoksesta erän vauvanvaatteita todella edulliseen hintaan. Torstaina kävin siis ostamassa pikkusisarukselle hänen ensimmäiset omat vaatteensa, mistäs muualta kuin Lidlistä. Saa nähdä millaista laatua ovat, tosin eipä näitä pikkuvauvavaatteita kovin pitkään ehdi käyttääkään.

22.9.
Perjantaina kävin taas naisporukalla syömässä, tällä kertaa opiskelukaverieni kanssa Arto Rastaan Dining 26:ssa. Tästä illallisesta kannattaa jo jakaa kuvakin, nimittäin varsinkin nuo vasemmalla olevat libanonilaiset sieni-pinaattipiiraat olivat todella herkullisia. Oikealla oleva burrata-annoskin oli varsin maistuva. Lisäksi söin friteerattua vuohenjuustoa munakoisotahnalla, valkosipulilla glaseerattua porsaanniskaa ja jälkiruuaksi suklaafondantin. Edellisellä kerralla olimme täällä ystäväpariskunnan kanssa joskus kevättalvella ja silloin söimme lähes koko listan läpi neljään pekkaan. Nyt jokainen tilasi omat annoksensa erilaisten mieltymysten ja ruokarajoitteiden vuoksi, mutta hyvin tässäkin pääsi uusitun listan makuun. Possu oli annoksista se heikoin lenkki ja suklaafondantin paistoaika oli hivenen liian pitkä, koska leivonnainen oli lähes läpikypsä. Muuten ruuassa ei ollut moittimista, eli uskallan tätä kyllä suositella.

23.9.
Lauantaina mies osallistui lukioporukkamme kanssa Ylöjärvellä järjestettyyn X-Runiin. Kävimme kannustamassa miehiä lähdössä ja ehdimme bongata heidät myös reitin varrelta suunnatessamme itse Pepperiin syömään. Toiset urheilevat ja toiset pitävät huolta tankkauksesta, hyvä tasapaino. Kuulemma meidän naisten pitäisi ensi vuonna koota oma joukkue kisaan, saa nähdä kuinka käy. Seitsemän kilometrin juoksu voisi ehkä olla mahdollisuuksien rajoissa, mutta ne matkalla olevat esteet vähän mietityttävät tällaista syntymäatleettia. No, ehkä tämä ajatus unohtuu tässä vuoden kuluessa (toivottavasti).

24.9.
Sunnuntaina juhlistettiin vielä kertaalleen odotusta ja vauvan tuloa, tällä kertaa perheemme naisten ja lasten voimin. Paikalla oli neljä sukupolvea, vanhimman ja nuorimman juhlavieraan välisen ikäeron ollessa noin 85 vuotta. Herkuttelimme ja höpöttelimme kaikkea maan ja taivaan väliltä juttujen ollessa tasoltaan korkealuokkaisia ja poikkeuksellisen älykkäitä, kuten aina meidän perheessä. Toisin sanoen sai nauraa mahansa kipeäksi mitä tyhmemmille jutuille kihomadoista Tinder-treffeihin. Ihan parasta, kiitos vielä rakkaat.

20. syyskuuta 2017

Viikkokatsaus nro 37

 11.9.
Viikon alkajaisiksi menimme tytön kanssa sirkukseen. Luulin Sirkus Finlandian tämän kiertueen esitysten menneen meiltä ohi, mutta bongasin sattumalta aamulla mainoslehtisiä selaillessani, että heillä onkin vielä maanantaina kaksi näytöstä Kangasalalla. Suuntasimme siis sinne ja pääsimme ihmettelemään mm. taitavaa akrobatiaa, jalkajonglöörausta ja Brasiliasta asti tulleita surmanajajia. Aika vaikuttavaa, kun neljä moottoripyörää surrasi ristiin rastiin ympyrää tuossa pienessä pallossa. Sirkus Finlandialla oli kyllä muutenkin puitteet kunnossa ja liveorkesteri antoi esitykselle hienon säväyksen. Sirkuksessa on ihan omanlaistaan taikaa, onneksi tuli lähdettyä.

12.9.
Tiistaina vietimme kotipäivää emmekä lähteneet minnekään tytön sinnikkäästä ruinaamisesta huolimatta. Olen aiemminkin tainnut mainita, että hän on melkoinen kyläluuta ja aina pitäisi olla menossa jonnekin, tai edes kutsua vieraita meille. Edellispäivänäkin hän oli lounastreffeillä JA sirkuksessa oltuamme todella pettynyt, kun menimmekin sirkusesityksen jälkeen iltakuudelta vain kotiin, "höh, miksei voida mennä jonnekin kylään". Pelkkä kotona oleminen ja lepäily oli kuitenkin itselleni tarpeen, joten niin teimme. Sain tytön maaniteltua jopa päiväunille sillä ehdolla, että katsoisimme päikkärien jälkeen elokuvan. Niinpä nukuimme ensin kainalokkain päiväunet ja sitten siirryimme sohvalle katsomaan Vaianaa. Kuvaan tuli vähän vahingossa ikuistettua molemmat tyttöni ja tämä onkin yksi harvoja raskausajan kuvia joissa näkyy maha.

13.9.
Keskiviikkona tytöllä oli päiväkotipäivä. Töissä ollessani lapsi haettiin yleensä aina viimeisten joukossa juuri ennen viittä, mutta nyt hänet tulee hakea päiväkodin ohjeiden mukaisesti klo 16 mennessä. Aiemman haun myötä myös päiväkotipäivän jälkeiset rutiinit menevät näemmä uusiksi. Yleensä siis olemme olleet kotona parahiksi Pikku Kakkosen alkaessa ja lapsi on istunut television ääressä sillä välin kun ruoka valmistuu. Nyt olikin aikaa puuhata jotain muuta ennen päivällistä ja tyttö pyysi saada muovailla. Ihanan keskittyneesti ja pieteetillä hän palasteli kaikki muovailuvahat pieniksi palasiksi ja kasasi ne yhdeksi isoksi läjäksi, joka oli kuulemma auto. Itselläni ei kärsivällisyys riittänyt erottelemaan yhdeksi massaksi sekoittuneita värejä toisistaan, vaan survoin illalla köntin sellaisenaan takaisin purkkiin. Ilmeisesti muovailuvaha on tietyssä mielessä kertakäyttökamaa?

14.9.
Torstaina lähdimme laivaristeilylle, vaikka mietinkin onko se tässä vaiheessa raskautta jo vähän riskaabelia. Päätin kuitenkin luottaa todennäköisyyksiin ja uskaltautua reissuun toivoen, ettei synnytys käynnisty ainakaan missään ihan keskellä avomerta. Otimme tytölle serkkulikan leikkiseuraksi, mikä oli oikein hyvä ratkaisu. Samaten myös ensimmäistä kertaa kokeilemamme perhehytti osoittautui oikein toimivaksi. Meillä oli siis kahden hytin yhdistelmä väliovella ja näin ollen reilusti enemmän tilaa sekä kaksi vessaa. Illalla oli kätevää laittaa lapset nukkumaan toiseen hyttiin ja katsella vielä itse vähän aikaa televisiota kaikessa rauhassa parisängyllä loikoillen. Väliovi oli toki koko yön auki, että ihan omissa oloissaan tytöt eivät olleet, vaikka he kovasti hehkuttivatkin omaa hyttiään. Viking Grace lähtee Turusta vasta iltayhdeksältä, joten torstaina emme kauheasti ehtineet touhuta, mutta pitihän sitä laivaan kuitenkin vähän tutustua. Ennen nukkumaanmenoa kävimme paitsi moikkaamassa Ville Viikinkiä ja hakemassa tax freesta tytölle nimpparilahjan (kyllä, unohdimme tänäkin vuonna lapsemme nimipäivät), myös kuuntelemassa vähän livemusaa yökerhossa. Tanssilattia oli käytännössä tyhjä, joten tyttö pääsi vetämään omaa showtaan parketilla oikein valokeilassa. Aika hauskoja liikkeitä olikin nähtävissä, kun neiti seurasi omaa varjoaan ja vääntelehti mitä mielenkiintoisempiin asentoihin.

15.9.
Perjantaipäivä vierähti merellä pitkälti laivan kahdessa leikkihuoneessa. Tytöt tylleissään viilettivät sellaista vauhtia, ettei heitä tahtonut saada kuvaan ollenkaan. Reissu tehtiin pitkälti lasten ehdoilla ja ihan kiitettävästi heille kyllä löytyikin puuhaa limbokisasta kasvomaalaukseen ja pallomerestä piirrettyihin. Itse nautin eniten rauhallisesta ja runsaasta erikoisaamiaisesta, mutta myös uudistunut buffet-pöytä tarjosi varsin hyviä makuelämyksiä, vaikka kalapuolen jouduinkin ohittamaan. Ostoksia teimme tax freessa maltillisesti, mutta kuitenkin sen verran, että saimme uuden risteilylahjakortin. Tytöt olisivat olleet valmiita lähtemään heti uudestaan laivalle maihin päästyämme, mutta ehkä tässä nyt menee hetki ennen seuraavaa reissua. Hassua ajatella, että seuraavalla kerralla meillä on yksi jäsen lisää matkaseurueessa.

16.9.
Lauantaina lähdimme ystävien kutsumana mökkeilemään. Ilta sujui rennoissa merkeissä saunoen, syöden ja seurustellen.  Meno oli hieman erilaista kuin mitä tällä mökillä on aiemmin nähty. Jokunen juhannus siellä on nimittäin porukalla vietetty varsin railakkaissa merkeissä. Nyt miehet kävivät lenkillä ennen saunaa, överit vedettiin omenapiirakalla ja kaikki kömpivät nukkumaan jo ennen puolta yötä. Aika aikaa kutakin, kivaa oli näinkin.

17.9.
Sunnuntaina jatkoimme mökiltä matkaa anoppilaan, kun kerran olimme jo valmiiksi puolimatkassa. Päivä oli todella leppoisa ja siihen sisältyi mm. reilun kolmen tunnin päiväunet koko perheen voimin. Tai no mies ei jaksanut ihan niin kauaa nukkua, vaan lähti äitinsä kanssa metsään, mutta me vetelimme tytön kanssa sikeitä vielä hyvän tovin. Päätimme jäädä maalle yöksi, koska seuraavalle päivälle ei ollut suunniteltu suurempaa ohjelmaa. Illemmalla innostuin selailemaan anopin aloittamiin espanjan opintoihin liittyvää sanakirjaa ja muistelemaan espanjan alkeita. Seuraavassa hetkessä huomasin miettiväni, pitäisikö sitä itsekin alkaa taas opiskella jotain. Nyt on ilmeisesti kulunut riittävästi aikaa valmistumisesta, kun tällainen ajatus edes pälkähti päähäni.

13. syyskuuta 2017

Viikkokatsaus nro 36

4.9.
Viikon aluksi pääsin pitkästä aikaa leivontahommiin. Leivontaharrastus on jäänyt vähän vähemmälle raskauden myötä, sillä joudun tarkkailemaan verensokereitani ja herkuttelu täytyy pitää minimissä. Seuraava päivä oli kuitenkin viimeinen työpäiväni, joten pitihän sitä jotain makeaa viedä kahvipöytään. Päädyin leipomaan jo aiemmin hyväksi havaittuja Slutty Brownieita sekä suklaacookieseja, joiden resepti täytyykin joskus naputella tänne, sen verran onnistuneita olivat. Ai että, odotan jo että vauva syntyy, niin pääsen taas leipomaan vähän useammin!

5.9.
Tiistaina oli aika sanoa hetkeksi aikaa heipat työpaikalle ja työporukalle. Minulle oli järjestetty vielä toiset läksiäiset, tällä kertaa oman osaston väen toimesta. Tarjolla oli herkullinen aamupala ja sain myös lahjapaketin, jossa oli söpöisiä vauvanvaatteita. Tällä kertaa en kyynelehtinyt, vaan pystyin hyvillä mielin nauttimaan yllätyksestä. Viimeisen päivän ohjelmassa oli lähinnä työhuoneen siivoamista, jota ei näin jälkiviisaana olisi ehkä kannattanut jättää ihan viime metreille. Kansioita ja paperipinoja olisi varmaan ollut huomattavasti helpompi kanniskella silloin, kun vatsa ei ollut vielä ihan näin valtava. Töiden loppuminen ei aiheuttanut mitään suurempaa tunnekuohua, vaan suljin työhuoneeni oven lopulta hyvinkin tyynenä ja hyvillä mielin. Ehkä tässä ehti tehdä jo jonkinlaisen henkisen irtioton kesäloman aikana, sillä loman jälkeiset reilut viisi viikkoa töissä oli enemmän ja vähemmän lähtölaskentaa. Toki työkavereita tulee ikävä ja varmasti jossain vaiheessa itse töitäkin, mutta nyt oli ihan helpottavaa päästä aloittamaan äitiysvapaa ja ottamaan vähän rauhallisemmin.

6.9.
Ensimmäiselle äitiysvapaapäivälle olimme sopineet lounaan kaupungille siskoni kanssa. Lounaspaikaksi valikoitui siskoni suosituksesta Piemonte ja oikein hyvää ruokaa siellä olikin. Ihanaa kun saa syödä lounaaksi muutakin kuin Amican keitoksia! Lapsen toiveesta kaupunkireissu tehtiin bussilla ja ruokailun jälkeen suuntasimme Pikku Kakkosen puistoon. Matkalla puistoon törmäsimme sattumoisin äitiini, joka lykki vaunuissa veljenpoikaani. Yhdistimme seurueet ja vietimmekin puistoilun jälkeen mukavan iltapäivän mummulassa. 

7.9.
Arkiaamuissa tylsintä on ollut kiire ja jatkuva hoputtaminen. Väkisinkin siinä pinna kiristyy ja v-käyrä nousee, kun pitäisi jo olla menossa ja yksi vaan ei saa sukkaa jalkaan. Nyt yritänkin ottaa kaiken irti kiireettömistä aamuista ja siitä, että asiat saa tehdä kaikessa rauhassa. Lapsi saa heräillä omaan tahtiinsa, voimme köllötellä vielä hetken yhdessä saman peiton alla ja sitten siirtyä kaikessa rauhassa aamutoimiin. Torstaina tuli todellinen äitiyslomafiilis, kun kömmin aamulla peittoni kanssa sohvannurkkaan lukemaan kirjaa lapsen katsoessa Pikku Kakkosta. Ihan parasta! Tuo kuvassa näkyvä kirja oli muuten aikas koukuttava, ahmaisin sen ihan parissa päivässä. Tarinaan kuuluvaa yllättävää juonenkäännettä ei ole turhaan hehkutettu yhdeksi kaikkien aikojen nerokkaimmista - itselläkin meni hetki ihmetellessä, että mitä ihmettä tässä nyt oikein tapahtui. Jos pidät psykologisista jännäreistä, lue tämä.

8.9.
Perjantaina alkoi uusi Vain elämää -kausi, jota piti tietenkin alkaa seuraamaan. Olimme valmistelleet tytön kanssa oikein kunnon katsomon dippiherkkuineen ja perjantaipizzoineen, sillä meidän piti olla ilta kahdestaan. Mies päätti kuitenkin tulla kotiin työriennoista ennakoitua aiemmin, joten hänkin pääsi mukaan iltamiimme. Ihan koko jaksoa mies ei tosin pystynyt katsomaan ja lapsikin viihtyi sohvalla lähinnä niiden herkkujen takia, mutta mitäs tuosta. Ensimmäinen jakso ei saanut irrotettua minusta perinteisiä Vain elämää -itkuja, johtuen ehkä siitä ettei Cheekin musiikki oikein iske. Seuraavassa jaksossa saakin varmaan kaivaa taas nessuja esiin, kun vuorossa on ylitsevuotavan tunteellinen Jartsa.

9.9.
Lauantaina lähdin työkaverien kanssa mökkeilemään. Tai no työkaverit kuulostaa ehkä vähän laimealta ilmaisulta, kun todellisuudessa olemme paljon tekemisissä työn ulkopuolellakin. Sama työpaikka on vain ollut se yhdistävä tekijä tämän ystäväporukan muodostumiselle. Mökkireissua vietettiin Suomi 100-teemalla (älkää kysykö miksi) ja tämä näkyi niin koristeluissa kuin tarjoiluissakin. Itse leivoin meille jälkiruaaksi isänmaallisen värityksen omaavan mustikkatäytekakun. Minut myös yllätettiin vauvalahjalla, joka oli eräänlainen selviytymispakkaus vauvatarvikkeineen, suklaineen ja Time Out-kortteineen. Olin erittäin otettu jo tuosta lahjasta, mutta viimeistään yhden seurueemme jäsenen yllätuksenä kirjoittama runo meidän porukasta räjäytti pankin. Siinä yllättyivät muut kuin minäkin, sillä kukaan muukaan ei osannut odottaa mitään vastaavaa. Ihana yllätys ja ihan mahtavia tyyppejä, onneksi saan kuulua tähän porukkaan.

 10.9.
Kotiuduttuani sunnuntaina mökiltä olin ihan tööt, sillä edellisyönä tuli valvottua aamuneljään. Siskoni sai kuitenkin houkuteltua lähtemään elokuviin iltanäytökseen ja päätin uhmata väsymystä, sillä leffassa tulee nykyään käytyä niin harvoin. Miami ei ollut ollenkaan saamiensa kehujen veroinen, mutta tulipahan tuettua kotimaista elokuvaa. Ensin tuntui, ettei tarina oikein lähde käyntiin, mutta sitten kun vihdoin alkoi tapahtua, mentiinkin niin lujaa ettei uskottavuudesta jäänyt jäljelle rippeitäkään. Krista Kososta olen aina pitänyt taitavana näyttelijänä, mutta hänkään ei onnistunut pelastamaan leffaa. Niin ja miten tämä päivän kuva liittyy Miamiin? Ei mitenkään, mutta Plevnan ulkopuolella oli tällainen hieno taideteos kiinnitettynä rakennuksen seinään, niin otin sitten siitä kuvan.

9. syyskuuta 2017

Viikkokatsaus nro 35

28.8.
Tiedättehän kun sanotaan, että totuus tulee lasten suusta? Ja että lapsi on kuin peili, joka heijastaa omaa toimintaasi? Nämä sanonnat tuli taas kerran havaittua paikkansa pitäviksi, kun tyttö nappasi puhelimeni, kiipesi sohvannurkkaan, alkoi skrollata näyttöä keskittyneesti etusormellaan ja kysyi hihitellen, että "äiti arvaa kuka mä oon?". Hmm, kukakohan...

29.8.
Myönnän sortuvani aina välillä tilaamaan jonkun lehden ihan vain sen takia, että kylkiäisenä tuleva tilaajalahja on muka niin tarpeellinen. Joku aika sitten haksahdin Tieteen Kuvalehteen tarjoukseen kuuluvan veitsisetin takia. Useinhan sitten käy niin, että tuota huippuedullista tarjousta ei muista keskeyttää ajoissa ja pian huomaakin makselevansa kovaa hintaa lehdestä, jota ei edes tule luettua. Tiistai-iltana mies kuitenkin innostui selailemaan yhtä numeroa ja löysi sieltä artikkelin "5 myyttiä raskaudesta", jossa pyrittiin tieteen keinoin todistamaan tai kumoamaan viisi raskauteen liittyvää väittämää. Nyt voin siis kaikkien unohduksieni, töppäilyjeni ja aivopierujeni kohdalla vedota huoletta siihen, että raskaus ihan tieteellisesti todistettunakin tyhmentää, koska raskaus kutistaa aivoja. Mihinkähän sitä sitten raskauden jälkeen vetoaisi?

30.8.
Keskiviikkona olimme siskoni luona illan lapsenvahtina. Näiden serkusten edesottamuksille sai taas nauraa maha kippurassa, sen verran oli menoa ja meininkiä. Prinsessaleikkinä alkanut touhu päättyi lopulta hulluun sekoiluun, jossa molemmat juoksivat alasti ympäri huushollia toisiaan jahdaten ja kiljuen. Jossain vaiheessa passitin nakupellet iltapalapöytään ja tämä alaston ateria sai tytöt visioimaan, kuinka he voisivat olla jatkossa aina ilman vaatteita. Erityisesti tämä tulisi kuulemma hämmentämään joulupukkia, jolta he saisivat jouluaattona yllätysmomentin turvin otettua kaikki lahjat. Pakko antaa likoille pisteet kekseliäisyydestä! Itse en tainnut kovin montaa hyvä vanhempi-pistettä saada siitä, että päästin lapset ilman vaatteita ruokapöytään. Ei kai se nyt aina ole niin justiinsa.

31.8.
Kun ruuanlaitto ei syystä tai toisesta innosta, on yksi meidän perheen vakiopikaruuista mustamakkara. Sen saa heti valmiina pöytään ja se myös maistuu koko porukalle. Harvalla aterialla tulee juotua maitoa, mutta mustamakkara on yksi niistä sapuskoista, jonka kylkeen maitolasillinen yksinkertaisesti vain kuuluu. Ainoa kotitekoinen elementti tässä torstaisessa ateriassa oli puolukkasurvos, sekin tosin anopilta saatu. Pakastimesta löytyneessä purkissa oli muuten päällä tarra "Puolukka -14". Ehkä vähän ahkerampaa kiertoa pitäisi harrastaa näiden pakastetuotteiden kanssa.

 1.9.
Perjantaina yhdenlainen ympyrä sulkeutui. Aloitimme taannoin äitiysvapaalta töihin palattuani perjantaipäivällisen perinteen, josta pidimme melko hyvin kiinni nämä kaksi vuotta käyden aina perjantaisin yhdessä ulkona syömässä. Ensimmäinen perjantaipäivällinen syyskuussa 2015 oli Cafe Pispalassa ja sinne suuntasimme myös nyt viimeisen kokonaisen työviikkoni päätteeksi. Tämä ei ollut ehkä ihan niin suunniteltua kuin voisi luulla, vaan enemmänkin hauska sattuma, mutta sovitaan että tässä oli jotain symboliikkaa taustalla. Olen tainnut aiemminkin mainita, kuinka Cafe Pispalan illallismenu on hinta-laatusuhteeltaan erinomainen. Kolmen ruokalajin runsaan aterian saa reilulla 30 eurolla ja ruoka on ollut aina todella maukasta, ihanista jälkiruokaleivonnaisista puhumattakaan. Tämäkään ateria ei tehnyt poikkeusta, herkullista oli. Kannattaa käydä, suosittelen lämpimästi.

2.9.
Lauantaina olimme hääjuhlissa Karllundin Kivinavetassa. Vähän jännitin, kuinka mahdun enää mahani kanssa mihinkään kolttuun, mutta onneksi fiftarimallisen mekon kellohelman alle peittyi isompikin vauvakumpu. Häätilaisuus oli siitä poikkeuksellinen, että myös vihkiminen oli juhlapaikalla, mikä oli hauskaa vaihtelua perinteiselle kirkkovihkimiselle. Se antoi myös mahdollisuuden soittaa häämarssina Disneyn Kaunotarta ja Hirviötä sekä aplodeerata kesken vihkitoimituksen hääparin tahdottua, vieläpä papin itsensä kehotuksesta. Juhlista oli monia kivoja kuvia mm. floristimorsiamen tekemistä hienoista kukka-asetelmista, suloisista kuppikakuista, hääbingosta, jossa mies oli saanut oman ruutunsa, Photoboothista jne. Päädyin kuitenkin tähän hieman huonolaatuiseen tilannekuvaan häätanssista, jossa hääpari ei suinkaan liidellyt tanssilattialla kahdestaan, vaan innokkaiden taustatanssijoiden kanssa. Sulhasen siskojen lapset eivät malttaneet pysyä pois tanssilattialta, vaan ottivat osaa (tähänkin) ohjelmanumeroon. Varsinkin tämä puolitoistavuotias pikkusankari kiltissään oli aika mainio näky. Itse pidän siitä, että lapset saavat olla osa juhlaa ja mukana nauttimassa siinä missä aikuisetkin. Näissä häissä tämä toteutui enemmän kuin hyvin. Melko vauhdikkaita battleja nähtiinkin loppuillasta, kun lapset intoutuivat haastamaan aikuisia tanssilattialla kaikenlaisiin kuvioihin. Lasten ilonpitoa seuratessani aloin ikävöidä omaa tyttöä kesken juhlien niin, että kävin tekemässä hänelle vielä illan päätteeksi karkkibuffetista oman tuliaispussukan. Hienot häät olivat, kiitos vielä M&J jos satutte tänne eksymään!

3.9.
Sunnuntaina osa edellispäivän hääjuhlijoista oli hieman korjaussarjan tarpeessa. Olisikohan häissä olleella viskibaarilla ollut jotain osuutta asiaan...? Suuntasimme siis porukalla Siipiveikkoihin täyttämään ehtyneitä rasva- ja suolavarastoja sekä kertaamaan edellisillan parhaita paloja. Selvästikin hyvät bileet, kun niistä riitti puitavaa vielä seuraavallekin päivälle.