23. joulukuuta 2014

Pähkinäsuklaafudge

Suklaafudge on helppo ja nopea herkku, joka toimii hyvin myös jouluisena muistamisena kauniisti pakattuna. Aiemmin olen tehnyt fudgea niin piparkakkumuruilla kuin Marianne-rouheella höystettynä ja hyvin on maistunut. Tänä vuonna kokeilin Pullahiiren Pätkisfudgea, joka sekin oli herkullista, mutta kovin makeaa. Niinpä päätin testata, miten fudge toimisi hieman suolaisemmalla lisukkeella. Kaapista sattui löytymään vajaa pussillinen Nutisal Sweet & Salty -pähkinäsekoitusta, joka ei sellaisenaan naposteltuna ollut makuuni. Ajattelin manteleita, cashewpähkinöitä ja maapähkinöitä sisältävän sekoituksen kuitenkin sopivan hyvin leivontaan, joten niin syntyivät nämä pähkinäsuklaafudget. Maistuvat kuulemma hieman Snickers-patukalta, eli jos siitä tykkää, niin miksei sitten tästäkin!



Pähkinäsuklaafudge

200 g taloussuklaata
200 g maitosuklaata
1 prk (397 g) kondensoitua maitoa
n. 100 g pähkinäsekoitusta

Pilko pähkinät veitsellä reilun kokoiseksi rouheeksi. Sulata paloiteltu suklaa vesihauteessa ja lisää joukkoon kondensoitu maito. Sekoita massa tasaiseksi ja lisää joukkoon pähkinärouhe. Jätä hieman pähkinöitä koristeeksi. Kaada fudgemassa heti leivinpaperilla vuorattuun suorakaiteen muotoiseen vuokaan ja siirrä kylmään jähmettymään vähintään pariksi tunniksi. Leikkaa fudge palasiksi terävällä veitsellä ja säilytä paloja viileässä.



Makeaa ja mukavaa joulua kaikille blogin lukijoille!

22. joulukuuta 2014

Joulutunnelmointia Tukholmassa

Koska tässä kuluneen vuoden aikana on useampaan otteeseen todettu, että vauvan kanssa matkustaminen on ihan mahdollista ja vieläpä mukavaa, niin päätin sitten nostaa vielä vähän vaikeusastetta ja lähteä matkaan vauvan kanssa kahden. Tai no en oikeastaan kahden, vaan yhdessä toisen äiti-vauvaparivaljakon kanssa, mutta ilman lapsen toista huoltajaa. Matkakohteemme oli länsinaapurimme pääkaupunki Tuhkolma, jossa vietimme kolme aktiivista päivää joulukuun puolivälissä.


Pääsimme nauttimaan Tukholman joulutunnelmista niin joulutoreilla, tavarataloissa kuin yleisessä katukuvassakin. Koska olimme reissussa arkena, eivät kaikki joulutorit olleet valitettavasti auki, mutta nähtävää riitti silti enemmän kuin tarpeeksi. Lisäksi meillä oli käytössämme Stockholm Card, jota pyrimme myös hyödyntämään mahdollisimman paljon ja kävimmekin mm. muutamassa museossa, joista ehkä myöhemmin lisää. Stockholm Card oikeuttaa myös matkustamaan ilmaiseksi julkisilla kulkuvälineillä, mikä oli meille erittäin hyvä asia, sillä hotellimme Courtyard Marriot ei sijainnut ihan kaupungin ytimessä, vaan Kungsholmenilla parin kilometrin päässä keskustasta. Hotellin vieressä oli kuitenkin metroasema, joten pääsimme liikkumaan kätevästi paikasta toiseen.

Vauvojen ensimmäinen metromatka
Hotellihuone oli mukavan tilava ja viihtyisä

Perinteikkäät Suurtorin joulumarkkinat vanhassakaupungissa olivat erittäin viehättävät. Kuuma kaakao lämmitti mukavasti kylmällä säällä ja kojuista löytyi kaikenlaisen syötävän lisäksi erilaisia käsitöitä, kuten modernin tyylikkäitä puksipuukransseja, jollaisen ostimmekin tuliaiseksi kyläpaikkaan, jossa kävimme reissullamme.


Kungsträdgårdenin joulumarkkinoilla oli myös mukava tunnelma, paljon kivoja kojuja ja erittäin komea joulukuusi. Ilmassa leijui huumaava paistettujen vohvelien tuoksu ja viereisellä luistinradalla olisi päässyt kokeilemaan, kuinka piruetit sujuvat, tai pysyykö luistimilla ylipäänsä pystyssä. Täällä piipahdimme vain nopeasti, mutta mielellään tuolla olisi viihtynyt pitempäänkin.


Skansenin joulumarkkinat eivät olleet auki arkena, mutta Skansenilla on valtavasti muutakin nähtävää erityisesti näin joulun alla. Vanhoissa rakennuksissa esiteltiin ruotsalaisia joulunviettotapoja menneltä vuosisadoilta. Yhdessä tuvassa paistettiin pipareita avotulella, toisessa valettiin kynttilöitä, kolmannessa leivottiin rieskaa. Henkilökunta oli pukeutunut aikakauden asuihin ja kertoi auliisti mielenkiintoisia asioita ruotsalaisten jouluperinteistä. Joulumyymälässä olisi ollut vaikka mitä kivaa ostettavaa, mutta yritimme hillitä itsemme, jotta kannettavaa ei olisi niin mahdottomasti kotiin palatessa. Suosittelen lämpimästi käymään Skansenilla, oli vuodenaika mikä tahansa, sillä ulkoilmamuseossa on todella paljon koettavaa kaikenikäisille matkailijoille!


Keskustan suurissa tavarataloissa NK:lla ja Åhlensilla oli tietysti myös panostettu joulusesonkiin isolla kädellä. Jouluikkunat houkuttelivat ohikulkijoita pysähtymään ja ihastelemaan joulun satumaailmaa. Sisältä tavarataloista löytyi paljon jouluista tavaraa ja mitä näyttävämpiä joulukoristeita. Erityisesti NK:n mielikuvituksellisesti koristellut kuuset jäivät mieleen, sillä niihin oli ripustettu kaikkea mahdollista karamelleistä tiskiharjoihin.


Joulunaika näkyi yleisessä katukuvassakin valoina, väreinä ja monenlaisina koristeina. Kaupungilla seikkaili mm. valaistuja hirviä ja liki jokaisella kadunpätkälle oli ripustettu yksilölliset valaistukset. Hotellimme aulastakin löytyi joulukuusi lahjapaketteineen, minne tyttö piti tietysti istuttaa poseeraamaan.


En ole aikuisiällä ollut Tukholmassa kuin muutaman kerran ja silloinkin aina vain päivän verran: aamulla varhain laivasta pihalle ja illansuussa takaisin laivaan. Nyt olikin mukavaa, kun aikaa oli enemmän ja kaupunkiin pääsi tutustumaan ihan eri tavalla. Joulukuu oli hyvä ajankohta matkustaa Tukholmaan ihanien joulutorien ja yleisen joulutunnelman vuoksi, mutta sää ei ollut ihan parhaimmillaan. Onneksi matkaviikolle osuneet myrskypäivät vietimme maissa ja laivamatkojen ajan merenkäynti oli melko vähäistä. Matkan aikana syttyi pieni Tukholma-kuume ja aloimmekin jo puhua, josko keväällä pitäisi tehdä uudelleen vastaava reissu. Keväällä kaupunki pääsee varmasti vielä eri tavalla oikeuksiinsa, joten ehkäpä tässä pitää alkaa säästää seuraavaa reissua varten...

20. joulukuuta 2014

Piparkakku-puoloffee

Piparkakuista, puolukoista ja toffeesta syntyy herkullinen piiras, joka on kaiken lisäksi vielä helppo valmistaa! Tämä leivonnainen on muunnos klassisesta Banoffee Piesta, eli banaani-toffeepiiraasta. Muokkasin ohjeen paremmin joulun aikaan sopivaksi valmistamalla pohjan piparkakuista ja vaihtamalla kermahunnun päälle tulevat banaaniviipaleet kirpeisiin puolukoihin. Kielen mennessään vievä yhdistelmä!


Piparkakku-puoloffee

Pohja:
200 g piparkakkuja
75 g voita

Murustele piparkakut ja sulata voi. Vuoraa halkaisijaltaan 22-24 cm oleva irtopohjavuoka leivinpaperilla. Voitele leivinpaperi sekä hieman vuoan alareunaa kevyesti rypsiöljyllä. Sekoita piparkakkumurut voisulaan ja painele seos irtopohjavuoan pohjalle ja reunoille parin-kolmen sentin korkeudelle. Siirrä vuoka kylmään, jotta pohja saa jähmettyä kunnolla. Näin se on helpompi siirtää tarjoiluastiaan. Itse laitoin vuoan pakastimeen pariksi tunniksi ja siinä ajassa pohja ehti jäätyä kunnolla. Voit myös vaihtoehtoisesti painella pohjan esimerkiksi reunalliseen piirakkavuokaan ja tarjota piiraan suoraan siitä.

Täyte:
1 prk (397 g) karamellisoitua kondensoitua maitoa
2 dl vispikermaa
100 g mascarponea
tomusokeria
vaniljasokeria
2-3 dl puolukoita

Vaahdota kerma, sekoita joukkoon mascarpone ja mausta seos tomusokerilla ja vaniljasokerilla. Levitä piparkakkupohjan päälle ensin karamellisoitu kondensoitu maito, sitten kerma-mascarponeseos ja viimeiseksi puolukat. Halutessasi voit pursottaa piiraan reunoille kermasta koristeet. Myös piparkakut sopisivat hyvin koristeeksi. Itselläni ei tällä kertaa ollut aikaa suurempaan koristeluun, kun vieraat jo odottivat pöydässä lusikat ojossa. Tomusokeria tuprautin puolukoiden päälle, mutta pakastepuolukat imaisivat sokerin itseensä niin nopeasti, ettei kamera ehtinyt sitä tallentaa.


Huom! Kondensoitua maitoa löytyy kaupoista valmiiksi karamellisoituna, joten toffeeta ei tarvitse keitellä itse. Purkissa lukee, onko tuote valmiiksi karamellisoitu vai ei. Käyttämässäni tuotteessa ruskealla etiketillä varustettu purkki on karamellisoitu ja sininen karamellisoimaton versio.

1. joulukuuta 2014

DIY joulukorttikuvaus - helppoa kun sen osaa

Kotiäideillähän on tunnetusti ihan liikaa aikaa. Näin joulun lähestyessä saimme kolmen äitikollegan kanssa päähämme ottaa itse joulukorttikuvat lapsistamme. Netti pursuaa toinen toistaan ihanampia kuvaideoita, joten ei muuta kuin tuumasta toimeen!

Visio nro 1: Tuikkivat jouluvalot ja söpösti taljalla köllöttelevä vauva


Toteutus: "Ei hitto, näistä valoista puolet on palanut! Ja näitä pitäis olla kyllä reippaasti enemmän muutenkin. Ihan söpöstihän tuo vauva näyttää tuota kieltään, mutta..." 



Visio nro 2: Vauva ja jouluvalot


Toteutus: "Onkohan tää hei ihan turvallista? Voiko noista valoista saada jonkun sähköiskun? "



Visio nro 3: Lapsi sievästi istumassa joulupallojen keskellä


Toteutus: "Hei oikeesti, tää mukula ei pysy sekuntiakaan paikallaan!!!"


"Voisitko kulta mitenkään olla tunkematta niitä palloja koko ajan suuhun?!"



Visio nro 4: Herttainen sisaruskuva isoveljestä ja pikkusiskosta

Kuva: Mike DeMicco

Toteutus: "Annapa vauvalle nätisti pusu... Ai et anna vai? Saat hei piparin jos tottelet."



Visio nro 5: Tunnelmallinen pimeäkuva


Toteutus: "Niin mitkä asetukset tähän kameraan pitikään laittaa? Tää on ehkä vähän tumma tää kuva nyt..."


"No nyt näkyy vähän paremmin. Mutta siis voiko noista valoista nyt oikeesti saada jonkun sähköiskun?!!



Mutta hei, yrittänyttä ei laiteta. Ja me tosiaan yritettiin!


Kyllä näistä vielä joulukortit saadaan. Onneksi on Photoshop.