Kolmen suklaan kakku

Tässä on kakku, joka vie suklaanystävän kielen mennessään! Kakku on tuhti ja makea, mutta ah niin herkullinen. Tein kakun pääsiäisaterialle jälkiruoaksi, joten koristelu on teemaan mukainen, mutta sitä voi tietysti varioida mihin vuodenaikaan tahansa sopivaksi. Kuorrute oli tarkoitus pursottaa kauniisti, mutta aikataulut pettivät ja tällä kertaa mentiin tällä hieman ronskimmalla versiolla.

Pohja: (ohje otettu täältä)

150 g taloussuklaata

150 g voita

2,5 dl sokeria

2 tl vaniljasokeria

4 kananmunaa

3 dl vehnäjauhoja

1,5 tl leivinjauhetta

Kostutukseen: 

kahden appelsiinin mehu (n. 1,5-2 dl)

Täyte:

2 dl vispikermaa

250 g mascarponea

130 g valkosuklaata

2 tl vaniljasokeria

aprikoosihilloa

Kuorrute:

2 dl vispikermaa

250 g mascarponea

200 g maitosuklaata

Sulata voi kattilassa ja pilko sekaan suklaa. Sekoittele miedolla lämmöllä, kunnes suklaa on sulanut. Vatkaa huoneenlämpöiset munat ja sokerit vaahdoksi. Lisää hieman jäähtynyt voi-suklaaseos ja vatkaa tasaiseksi. Yhdistä kuivat aineet ja lisää siivilän läpi taikinaan. Voitele ja jauhota halkaisijaltaan n. 24 cm:n kakkuvuoka ja paista kakkupohjaa 175-asteisessa uunissa 45 minuuttia. Halkaise jäähtynyt kakkupohja kolmeen osaan.

Valmista täyte sulattamalla valkosuklaa mikrossa tai vesihauteessa. Vatkaa kerma vaahdoksi, sekoita joukkoon mascarpone sekä hieman jäähtynyt suklaasula. Mausta täyte vaniljasokerilla. Kostuta kakkupohjat vastapuristetulla appelsiinimehulla ja levitä väleihin aprikoosihilloa sekä valkosuklaatäytettä. Anna kakun vetäytyä jääkaapissa yön yli.

Kuorrutetta varten sulata suklaa mikrossa tai vesihauteessa. Vaahdota kerma, sekoita joukkoon mascarpone sekä hieman jäähtynyt suklaasula. Anna kuorruteen jämäköityä hetki jääkaapissa ja pursota tai levitä kuorrute kakun päälle.  Koristele esim. karamelleilla, koristerakeilla tai suklaarouheella.

Pääsiäinen

Pääsiäinen on aina ollut yksi lempipyhistäni - pitkä vapaa, johon ei liity varsinaisia pakkojuttuja samalla tavalla kuin esimerkiksi jouluun. Tai no eihän joulunakaan tietysti ole pakko tehdä mitään, mutta jouluun kuitenkin latautuu ihan eri tavalla odotuksia ja jossain määrin myös velvollisuuksia, toisin kuin pääsiäiseen. Pääsiäinen vain on ja tulee omalla ajallaan sen suurempia suunnittelematta. 

Tänä vuonna vietimme tosin pääsiäistä hyvin joulutyyppisesti, eli reissasimme kyläpaikasta toiseen: perjantaina oltiin päivällisellä minun isälläni, lauantai ja sunnuntai vietettiin miehen vanhemmilla ja maanantaina sitten oltiin vuorostaan syömässä äitini luona. Perheen kanssa tuli siis vietettyä aikaa oikein kunnolla ja hienon sään ansioista myös ulkoilimme paljon niin maalla... 

...kuin kaupungissakin. 

Ulkona reippailun vastapainoksi tuli myös herkuteltua, kuten juhlapyhinä tapana on. Perjantain aterialle tekemäni lemon curd -juustokakku oli erittäin maistuva, mutta kuvia siitä ei valitettavasti ole, sillä kakun kiille meni pilalle eikä ylpeys antanut periksi kuvata epäonnistunutta tekelettä. Sen sijaan maanantaille tekemäni suklaakakku onnistui ihan nappiin ja pääsi kuulemma tekemieni kakkujen top kolmoseen äitini mielestä. Suklaakakusta tein erillisen postauksen, jos joku muukin haluaa lähteä kokeilemaan tätä supersuklaista houkutusta.

Tähän pääsiäiseen mahtui myös surua, huolta ja vaikeiden asioiden puimista. Mutta sellaistahan se elämä on, että ilot ja surut kulkevat käsi kädessä rinnakkain ja tasapainottavat toinen toisiaan. 

Kaikesta huolimatta pääsiäinen oli kuitenkin mukava eikä vähiten sen takia, että tämä oli tyttäremme ensimmäinen pääsiäinen. Jotenkin hauskaa, että tämä vuosi on täynnä niitä "ensimmäisiä", kun niin moni asia on uutta ja ihmeellistä lapsen myötä. Tällä hetkellä ilahdumme päivittäin siitä, kun tyttö on löytänyt oman äänensä ja kiljahtelee ja kiekuu antaumuksella aiemman hennon ja varovaisen jokeltelun sijaan. Pitäisikin kuvata videota noista juttutuokioista, sillä kohta on varmasti jo taas uusi ääni kellossa... 

Banaani-toffeemuffinssit

Mies toi Levin-reissultaan tuliaisina kolme mustunutta banaania ja minä tietysti kätevänä emäntänä päätin hyödyntää ne leivonnassa. Olin joskus jossain törmännyt banaani-toffeemuffinssien ohjeeseen ja päätin lähteä kokeilemaan, miten ne onnistuisivat. Tavoilleni uskollisena en voinut tehdä suoraan minkään tietyn ohjeen mukaan, vaan yhdistelin eri reseptejä soveltaen. Lopputulos oli ihan hyvä, joten jaan reseptin nyt teillekin.

Banaani-toffeemuffinssit (n. 12 kpl)

150 g voita

1,5 dl sokeria

3 tl vaniljasokeria

2 kananmunaa

4 dl vehnäjauhoja

2 tl leivinjauhetta

1,5 dl maitoa

3 kypsää banaania (kaksikin riittää, jos banaanit ovat isoja)

n. 25 kpl Omar-karkkeja

Kuorrute:

400 g maustamatonta tuorejuustoa (itse suosin Philadelphiaa)

2 dl kinuskikastiketta

Vaahdota huoneenlämpöinen voi ja sokerit. Vatkaa joukkoon kananmunat yksitellen. Sekoita leivinjauhe vehnäjauhoihin ja lisää jauhot taikinaan vuorotellen maidon kanssa. Muussaa banaanit, pilko Omar-karkit ja sekoita molemmat taikinan joukkoon. Annostele taikina muffinssivuokiin. Itselläni on 12 kpl:n muffinssipelti, johon tämä taikinamäärä oli sopiva. Paista muffinsseja 225 asteessa uunin keskitasolla n. 15 minuuttia.

Valmista kuorrute vatkaamalla tuorejuusto ja kinuskikastike sekaisin sileäksi massaksi. Kuorrute kannattaa tehdä hyvissä ajoin etukäteen ja laittaa kylmään jähmettymään, jotta pursottaminen onnistuu paremmin. Mikäli et halua pursottaa kuorrutetta, vaan levittää sen muffinssien päälle, riittää kuorrutetta puolikas annos. Koristele muffinssit esim. koristerakeilla tai pieniksi pilkotuilla Omar-karkeilla.

PS. Saatiin me oikeitakin tuliaisia - tytölle pehmoporo ja minulle teleskooppimakkaratikku. Kyllä, teleskooppimakkaratikku.

Munkki päivässä pitää elämän reilassa

Lasketaanhan sekin lenkkeilyksi, jos kärryttelee vaunuilla munkkikaakaolle?

Se on se tasapaino nääs.

Talvilomalla

Lapsuudenperheeni on jo 90-luvun puolivälistä alkaen käynyt vuosittain hiihtolomalla Katinkullassa Vuokatissa. Ihan joka vuosi en ole itse ollut mukana, erityisesti lukioaikoina oli huomattavasti mielekkäämpää jäädä kotiin, kun vanhemmat olivat sieltä poissa. Joskus taas en ole päässyt opiskelu- tai työkuvioiden takia mukaan, vaikka olisin tahtonutkin. Tänä vuonna pääsimme lähtemään Katinkultaan koko kolmihenkisen perheemme voimin, kiitos minun äitiyslomani ja miehen talviloman. Mukana olivat myös isäni, kaksi siskoistani sekä kolmannen siskoni kaksi vanhinta lasta.

Tämä ei ollut ensimmäinen kerta, kun lomalla oli mukana kolme sukupolvea, mutta ensimmäinen kerta kun me matkustimme lapsiperheenä. Matkat Tampereelta Vuokattiin ja takaisin sujuivat hienosti. Tyttö nukkui automatkat molempiin suuntiin ja me olimme liikkeellä kahden pysähdyksen taktiikalla siten, että vierailimme sekä meno- että tulomatkalla ystäväperheemme luona Jyväskylässä sekä teimme toisen pysähdyksen Kuopion paikkeilla. 

Hiihtoloma on melko harhaanjohtava termi loma-aktiviteettejäni ajatellen, sillä en omista suksia enkä siten hiihdä enkä myöskään laskettele. Päivät kuluivatkin lähinnä rennon oleilun ja ulkoilun merkeissä, herkuttelua unohtamatta. Sainpa myös luettua ensimmäisen kirjankin tytön syntymän jälkeen, tietty aiheeseen sopivan sellaisen.  

Yhtenä päivänä kipusimme myös Vuokatinvaaralle, mikä oli melkoinen urheilusuoritus tällä raskauden jälkeisellä kunnollani. Tai no myönnetään, olisi tämä ollut ihan tiukka rutistus ennen raskauttakin, sillä en ole koskaan ollut erityisen liikunnallinen. Onneksi energiaa oli tankattu runsaasti lomaviikon aikana,  mm. ensimmäistä kertaa tekemieni blinien muodossa.

Poikkeuksellista tämän vuoden lomassa oli myös se, että sää ei ollut lainkaan talvinen. Mäki, jossa aiempina vuosina on laskettu pulkalla, olikin jo ihan sula eikä jäälläkään ollut enää lunta. Silti siellä oli vielä sinnikkäitä hiihtäjiä, vaikkei ladusta ollut enää juuri tietoakaan. 

Lunta tai ei, loma oli silti onnistunut ja takkatulen ääressä kelpasi istuskella saunomisen päälle. Tämä oli tällä tietoa viimeinen lomamme Katinkullassa, mutta toivottavasti tulevaisuudessa löytyisi joku muu yhtä mukava lomanviettopaikka. Ehkäpä silloin katkeaa myös "Katinkullan kirous" eli se, että aina joku sairastuu hiihtolomalla. Tällä kertaa sairastaja oli tyttäremme, joka sai siis ensimmäisen flunssansa tuolla.

Suomalaisen Klubin lauantaibrunssilla

Tampere ei ole mitenkään tunnettu valtaisasta brunssitarjonnastaan, mutta muutamia hyviä vaihtoehtoja täällä on kuitenkin tarjolla. Aiemmin olen käynyt Kahvila Valon sekä Tammerin brunsseilla, joista jälkimmäisestä tulikin raportoitua edelliseen blogiini. Reilu kuukausi sitten kävimme testaamassa Suomalaisen Klubin brunssin, joka tekee mukavan poikkeuksen muuhun Tampereen tarjontaan siksi, että se on katettuna lauantaisin. 

Suomalainen Klubi ei ole paikkana monellekaan tuttu ja itsekin olen käynyt siellä vain kerran aiemmin, nimittäin lukiossa vanhojenpäivän tanssien juhlapäivällisellä. Paikka ei ole ulkoisesti juurikaan muuttunut viidessätoista vuodessa, eli miljöö on ehkä hieman vanhahtava, mutta kuitenkin ihan siisti. Pieni kasvojenkohotus ei välttämättä tekisi pahaa, jotta paikasta tulisi vielä viihtyisämpi, mutta tämä ei missään tapauksessa ole syy jättää menemättä ravintolaan - ruokapuoli nimittäin toimii. Suomalaisen Klubin ravintolaa pyörittävät nykyisin Ravintola C:n ja Armaksen ravintoloitsijat, joten hyvä ja laadukas (lähi)ruoka on avainasemassa myös brunssilla. 

Brunssibuffetin tarjonta on monipuolinen ja vaihtuva, mutta tämän lisäksi olisi voinut vielä tilata erilliseltä listalta kohtuuhintaisia lisäannoksia, esim. uppomunaa tai vohveleita. Buffetin tarjonta riitti kuitenkin meille enemmän kuin hyvin ja nautimmekin yli kahden tunnin ajan mm. croissanteista, leivistä, suolaisesta piiraasta, valkosipulimarinoidusta hevosesta, savukalasta, salaateista, Ahlmanin lähijuustoista ja hilloista, hedelmistä ja makeista leivonnaisista. 

Kahvi ja tee tarjoiltiin pöytään pienissä termoskannuissa ja juomatarjontaan kuului myös erilaisia tuoremehuja, mangosmoothieta sekä V2-lähivettä.  Saatavilla oli myös erilaisia viinejä ja sampanjaa. Naistenpäivän kunniaksi mies tarjosikin minulle lasin kuohuvaa ja ravintola muisti kaikkia naisasiakkaitaan ruusulla.

Sesonki oli huomioitu hauskasti brunssin tarjonnassa, sillä jälkiruokapöydästä sai rakentaa itselleen laskiaispullan. Erityismaininnan ansaitsevat myös hillittömän hyvät pikkuleivät, joita teki mieli pakata laukkuun mukaan, kun vatsa ei enää vetänyt enempää. 

Ravintolassa oli yllättävän vähän asiakkaita, mikä oli tietysti ihan mukava juttu meidän kannalta, sillä missään vaiheessa ei tarvinnut jonotella tai pelätä, että joku ruokalaji loppuisi kesken. Puheensorinan puutetta korvasi elävä flyygelimusiikki, joka teki ruokailuhetkestä astetta arvokkaamman. Rauhallinen ympäristö takasi myös sen, että tuolloin reilu parikuinen tyttäremme nukkui  sikeästi koko visiitin ajan vaunuissaan. Vaunuihin liittyen pienenä vinkkinä muille lapsiperheille se, että ravintola sijaitsee toisessa kerroksessa eivätkä meidän suhteellisen kompaktin kokoiset vaunumme mahtuneet hissiin. Kannattaa siis varautua siihen, että vaunut täytyy kantaa kierreportaita yläkertaan, mikä ei sinänsä ollut meille mikään ongelma.

Brunssi oli kahdenkymmenen euron hintaansa nähden oikein runsas ja monipuolinen. Ainoa mitä jäin kaipaamaan oli jonkinlainen munakas tai munakokkeli, mutta tämän puutteen olisi toki voinut paikata itse tilaamalla joku munaruoka lisälistalta. Suomalainen Klubi häviää ehkä miljöönsä puolesta Tammerille, mutta ruuat olivat vähintään yhtä hyviä ja hinta kuitenkin selvästi edullisempi. Suosittelen!