23. heinäkuuta 2014

Suomenlinnassa

Lähes koko yhdessäolomme ajan olemme miehen kanssa käyneet kesäisin Helsingissä vähintään kerran. Useimmiten näihin kesäretkiin on sisältynyt myös visiitti Suomenlinnaan, sen verran mieltyneitä olemme tuohon ainutlaatuiseen kaupunginosaan. Suunnittelimmepa joskus parikymppisinä muuttavammekin yhdeksi kesäksi Suomenlinnaan, mutta ainakaan vielä tuo ajatus ei ole jalostunut toteutusasteelle. Viime kesänä Suomenlinnan retki jäi jostain syystä tekemättä, mutta tänä kesänä jatkoimme taas perinnettä ja vietimme siellä yhden helteisen iltapäivän.


Suomenlinna on vanha merilinnoitus, jota on alettu rakentaa 1700-luvun puolivälissä. Alueella on ollut sotilastoimintaa niin Ruotsin, Venäjän kuin Suomenkin lipun alla. Suomenlinna siirtyi siviilihallintoon 1970-luvulla, mutta siellä edelleen toimiva Merisotakoulu pitää vielä sotilashistoriallisia perinteitä yllä. Suomenlinnan alue käsittää noin 200 rakennusta kahdeksalla eri saarella ja siellä asuu ympärivuotisesti noin 800 asukasta. Suomenlinna on myös yksi Unescon maailmanperintökohteista.


Suomenlinnassa riittää paljon nähtävää ja koettavaa: on historiallisia nähtävyyksiä, museoita, kahviloita, ravintoloita, taidegallerioita, käsityöläisputiikkeja ja vaikka mitä. Alueelta löytyy myös esimerkiksi kirkko, kesäteatteri, panimo ja japanilainen teehuone. Parhaiten Suomenlinnaan pääsee tutustumaan opastetulla kävelykierroksella. Tai sitten voi tehdä kuten me ja ainoastaan vaellella päämäärättömästi paikasta toiseen ihmetellen kauniita maisemia,  lintuperheitä, kallioilla hempeileviä pariskuntia ja ohitse lipuvia laivoja.


Jos et ole vielä käynyt Suomenlinnassa, niin hyppää heti seuraavan mahdollisuuden tullen Kauppatorilta laivaan ja lähde ihmeessä tutustumisretkelle. Suosittelen lämpimästi!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti