10. syyskuuta 2014

Mehevä omenapiirakka

Sain pari viikkoa sitten kylässä aivan mahtavan herkullista omenapiirakkaa. Pyysin piirakkaan reseptin, jotta pääsen testaamaan sitä myös itse. Resepti löytyy Myllyn Parhaan sivuilta nimellä Paras omenapiirakka, eikä nimi johda harhaan, vaan tämä menee ehdottomasti sinne syömieni omenapiirakoiden kärkikastiin. Piirakan mehevyyden juju on runsaassa täytteessä ja raastetussa omenassa. Ulkonäkö ei varsinaisesti hivele silmiä, mutta maku palkitsee. Kannattaa kokeilla!


Pohja:
150 g voita
1dl sokeria
3,5 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta

Täyte:
2 dl kuohukermaa
1 prk maitorahkaa
1 dl sokeria
2 tl vaniljasokeria
2 keskikokoista omenaa
kanelia ja sokeria

Vaahdota huoneenlämpöinen voi ja sokeri. Sekoita joukkoon vehnäjauhot ja niihin yhdistetty leivinjauhe. Painele murumainen taikina piirakkavuokaan.

Sekoita täytteeseen kuohukerma (Huom! nesteenä, ei vaahdotettuna), rahka ja sokerit. Kaada seos piirakkapohjan päälle.  Raasta omenat ja levitä raaste piirakan päälle. Ripottele lopuksi piirakan pinnalle kanelia ja sokeria. Paista piirakkaa 175-asteisessa uunissa 35-40 minuuttia. Tarjoile jäähtyneenä.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti