23. tammikuuta 2015

Ihan tavallinen torstai

Vaikka blogin nimi onkin "Kolmen tähden arkea", olen huomannut, että tänne tulee helposti kirjoiteltua kaikesta arjesta poikkeavasta, kuten matkoista, ravintolareissuista tai muusta mukavasta. Mielessäni onkin jo pitempään ollut tehdä postaus jostain ihan tavallisesta arkipäivästämme. Eilen sain vihdoin aikaiseksi dokumentoida yhden päivän ajalta, mitä kaikkea puuhailimme. Tässä siis eilispäivämme kuvina!

Klo 9:09
Reilu puoli tuntia torkutusta, nyt on pakko herätä tai myöhästytään muskarista.

Klo 9:47
Aamupuuro syödään kahden lusikan taktiikalla, molemmille omansa.

Klo 10:10
Isompi yrittää meikata ja pienempi käyttää heti tilaisuuden hyväkseen. Vessapaperin syöminen on parasta just nyt.

Klo 10:27
Aina myöhässä! Muskari alkaa kolmen minuutin päästä ja me ollaan vielä matkalla.

Klo 11:19
Muskarissa lauletaan, soitetaan ja vaihdetaan lapsen koko vaatekerta pissaepisodin myötä.

Klo 11:50
Matka jatkuu - kun vaan tietäisi mitä reittiä kulkea...


Klo 13:30

Lounastreffeillä Lapinniemessä on monta leikkikaveria.

Klo 15:57
Tyttö nukahtaa paluumatkalla vaunuihin ja minä yritän repiä kärryt mahdollisimman hienovaraisesti alaovesta sisälle.

Klo 16:24
Tyttö jatkaa parvekkeella päiväuniaan ja aktiivisuusmittari sanoo päivän tavoitteen tulleen jo täyteen, joten nyt voi hyvällä omallatunnolla oikaista sohvalle.

Klo 17:39
Mies tulee töistä ja sitten syödään. Lautasmalli toteutuu esimerkillisesti.

Klo 18:50
Illan ohjelmassa on vielä Tupperware-kutsut, joissa on tarjolla mm. ihmepadassa paistettua leipää ja herkullista suklaakakkua.

Klo 20:32
Kotimatkalla poikkean kaupassa ja sillä välin tyttö menettää hermonsa. Istun takapenkillä loppumatkan.

Klo 20:49
Pienet kävelytreenit ennen iltapuuroa. Kamera ei meinaa ihan pysyä perässä tytön vauhdissa.

Klo 21:35
Mies laittaa tytön yöunille. Valot pois ja hyvää yötä!

Klo 21:41
Lapsen nukahdettua rötvätään sohvalla ja katsellaan Mad Menia. Lasissa Pepsi Maxia, tietty.

Klo 23:37
Ennen nukkumaanmenoa vielä pyykit kuivumaan ja sitten petiin. Koskahan viimeksi olen mennyt yöunille ennen puoltayötä?

21. tammikuuta 2015

Täsmävinkki Tukholmaan: Fotografiska

Joulukuisella Tukholman matkallamme ehdimme tehdä muutakin kuin kiertää joulutoreja (ja tavarataloja, kröhöm). Yhtenä hienoimmista kohteista jäi mieleen valokuvataiteen museo Fotografiska, jota voin lämpimästi suositella kaikille, joita valokuvat vähänkin kiinnostavat. Museo sijaitsee Södermalmilla (os. Stadsgårdshamnen 22) lähellä Viking Linen terminaalia. Se on avattu vuonna 2010, joten jos et ole hetkeen käynyt Tukholmassa, on tämä kohde sinulle todennäköisesti vielä ennenkokematon. Fotografiskasta löytyy vaihtuvien näyttelyiden ja monipuolisen myymälän lisäksi tunnelmallisen tyylikkäät ravintola ja kahvila. Ylimmän kerroksen ikkunoista avautuu mahtava näköala veden yli Djurgårdenin suuntaan. Viihdyimme Fotografiskassa useamman tunnin ensin näyttelyitä kierrellen, sitten kahvilassa istuskellen. Erinomainen paahtopaistoleipä muuten, kannattaa maistaa jos tuonne eksytte! Kaiken kaikkiaan paikka oli visuaalisesti todella vaikuttava, jopa siinä määrin, että vessassakin piti ottaa kuvia.


Vierailumme ajankohtana museossa oli esillä kolme näyttelyä: Herb Rittsin "In Full Light", Jimmy Nelsonin "Before They Pass Away" sekä Lisen Stibeckin "Daughters". Erityisesti kaksi ensimmäistä näyttelyä tekivät minuun vaikutuksen ja tarjoankin niistä teille tähän loppuun muutaman makupalan. Voi kunpa osaisin itsekin ottaa edes puoliksi noin upeita kuvia!

Herb Ritts
Jimmy Nelson

18. tammikuuta 2015

Twix-tangot

Yksivuotissynttäreille tuli leivottua oikein urakalla, mutta tarjoiluja ei kaiken hässäkän keskellä valitettavasti ehtinyt kunnolla kuvaamaan. Näitä Twix-paloja jäi kuitenkin sen verran yli, että sain otettua niistä synttärijuhlien jälkeen kuvat. Ohje on Maku-lehdestä ja taisinpa kerrankin tehdä jotain lähes prikulleen reseptin mukaisesti. No, merisuolahiutaleita meiltä ei löytynyt, mutta en usko maun siitä pahemmin kärsineen. Tässä siis ohje herkullisiin ja äkkimakeisiin suklaa-toffeepaloihin, olkaa hyvät!



Twix-tangot

Muropohja:
200 g voita
1,25 dl sokeria
4 dl vehnäjauhoja
2 rkl raastettua appelsiininkuorta
1 tl vaniljasokeria
1 tl leivinjauhetta
1 kananmuna

Toffeekerros:
150 g voita
2 dl ruokosokeria
1 dl glukoosisiirappia
1 prk (397 g) kondensoitua maitoa
(0,5 tl merisuolahiutaleita)

Päälle:
200 g maitosuklaata

Valmista ensin muropohja. Nypi voi ja sokeri yhteen murumaiseksi seokseksi. Yhdistä jauhot, appelsiininkuori, vaniljasokeri ja leivinjauhe. Lisää kuivat aineet ja kananmuna muruseokseen. Sekoita tasaiseksi, kääri taikina muovikelmuun ja siirrä se jääkaappiin tunniksi.

Vuoraa suorakaiteen muotoinen uunivuoka (n. 20 cm x 30 cm) leivinpaperilla. Taputtele taikina jauhojen avulla vuoan pohjalle muutaman sentin paksuiseksi levyksi. Paista pohjaa uunin keskitasolla 200 asteessa n. 10 minuuttia, tai kunnes muropohja on saanut kauniin värin.

Valmista toffeekerros. Sulata voi keskilämmöllä pinnoitetussa kattilassa. Lisää sokeri ja kuumenna koko ajan sekoittaen, kunnes sokeri liukenee. Lisää glukoosisiirappi ja kondensoitu maito (sekä suola). Keitä seosta melko kovalla lämmöllä koko ajan sekoittaen noin 15 minuuttia, tai kunnes seos sakeutuu.

Kaada toffeeseos murotaikinapohjalle. Nosta jääkaappiin jähmettymään pariksi tunniksi.

Sulata paloiteltu maitosuklaa vesihauteessa. Kaada suklaasula toffeekerroksen päälle ja levitä tasaiseksi kerrokseksi. Halutessasi kuvioi pinta veitsellä tai lastalla.

Siirrä leivonnainen jääkaappiin jähmettymään muutamaksi tunniksi tai yön yli. Leikkaa terävällä veitsellä suorakaiteen muotoisiksi twix-paloiksi.


16. tammikuuta 2015

Vauvavuosi paketissa

Kyllä on tämä lapsen ensimmäisten syntymäpäivien viettäminen pitkä prosessi, kun vasta tänään saatiin laitettua viimeinen piste yksivuotishulabaloolle valokuvauksen muodossa ja merkkipäivä oli jo kaksi viikkoa sitten. Tai no jos ihan rehellisiä ollaan, emme ole vieläkään saaneet tuhottua kaikkia synttäreiltä yli jääneitä tarjottavia. Synttärijuhlien järjestely meni niin sanotusti vähän isolleen, mutta kerrankos sitä nyt esikoisen yksivuotispäiviä juhlitaan...


Ajan kulku on jännä juttu. Vuosi sitten tammikuussa meille oli juuri muuttanut pikkuinen nyytti, johon hiljalleen tutustuimme välillä pakahduttavan onnen, välillä hiipivän paniikin vallassa. Sekuntit tuntuivat minuuteilta ja minuutit tunneilta, jokainen hetki oli ainutkertaisuudessaan niin intensiivinen. Päiväunet tuntuivat kestävän ikuisuuden ja koko ajan piti tunnustella, hengittääkö vauva vielä, vaikka hän nukkuikin sylissäni. Nyt meillä asuu pieni tyttö, joka on jo monella tapaa niin tuttu, mutta osaa silti yllättää edelleen lähes päivittäin. Viimeksi tänään sain ihmetellä, kuinka hän yhtäkkiä päättikin ottaa muutaman askeleen ihan omin päin, ilman äidin tai isän houkuttelua. Aika ei kulje enää hitaasti, vaan päiväunet tuntuvat loppuvan ennen kuin ne ehtivät alkaakaan ja päivät vierivät ohi lähes huomaamatta. Edelleen iltaisin tekee mieli tarkistaa, tuhistaanko pinnasängyssä, mutta yritän vastustaa kiusausta, niin monta kertaa olen havahduttanut tytön uniltaan turhaan.


Niin, virallisesti meillä ei ole enää vauvaa, vaan taapero. Silti en osaa ajatella tuota pikkuista vielä muuna kuin vauvana. Hän ei vielä puhu, ei kunnolla kävele ja viihtyy yönsä edelleen parhaiten tissillä. Hiuksetkaan eivät kasva päässä, ihan selvä vauva siis, eikö? Itsenikin miellän edelleen vauvan äidiksi, mutta ehkä siitä ajatuksesta pitää vähitellen luopua. Haikeaa, mutta totta. Vauvavuosi meni ohi nopeammin kuin olisin osannut kuvitellakaan. Kaikkihan niin sanovat, että "nauti nyt, lapsi on pieni vain hetken", mutta ei sitä usko ennen kuin itse kokee. Sen sijaan uskon, että olen kyllä osannut nauttia vauvasta, kunhan alkukankeudesta (tai -kauhusta) päästiin yli. Uudenvuoden aattoyönä summasimme ystäviemme kanssa kulunutta vuotta ja pystyin ilman suurempaa epäröintiä sanomaan vuoden olleen oikeasti hyvä. Niin moni pelottelee vauva-ajan olevan rankkaa ja puuduttavaa sumussa kulkemista, että olin itsekin varautunut pahimpaan. Vähintään siinä menisi yöunet, ehkä parisuhdekin kärsisi ja minuus hukkuisi äitiyden syövereihin. Meille ei onneksi käynyt niin. En väitä, että kaikki olisi ollut yhtä onnen auvoa ja etteikö välillä olisi ollut vaikeaa, mutta kaikesta huolimatta vuosi oli niin hieno ja ainutlaatuinen, että päällimmäisenä tunteena on kiitollisuus. Me selvittiin tästä kunnialla, nyt vaan kohti kevättä ja uusia haasteita!