16. tammikuuta 2015

Vauvavuosi paketissa

Kyllä on tämä lapsen ensimmäisten syntymäpäivien viettäminen pitkä prosessi, kun vasta tänään saatiin laitettua viimeinen piste yksivuotishulabaloolle valokuvauksen muodossa ja merkkipäivä oli jo kaksi viikkoa sitten. Tai no jos ihan rehellisiä ollaan, emme ole vieläkään saaneet tuhottua kaikkia synttäreiltä yli jääneitä tarjottavia. Synttärijuhlien järjestely meni niin sanotusti vähän isolleen, mutta kerrankos sitä nyt esikoisen yksivuotispäiviä juhlitaan...


Ajan kulku on jännä juttu. Vuosi sitten tammikuussa meille oli juuri muuttanut pikkuinen nyytti, johon hiljalleen tutustuimme välillä pakahduttavan onnen, välillä hiipivän paniikin vallassa. Sekuntit tuntuivat minuuteilta ja minuutit tunneilta, jokainen hetki oli ainutkertaisuudessaan niin intensiivinen. Päiväunet tuntuivat kestävän ikuisuuden ja koko ajan piti tunnustella, hengittääkö vauva vielä, vaikka hän nukkuikin sylissäni. Nyt meillä asuu pieni tyttö, joka on jo monella tapaa niin tuttu, mutta osaa silti yllättää edelleen lähes päivittäin. Viimeksi tänään sain ihmetellä, kuinka hän yhtäkkiä päättikin ottaa muutaman askeleen ihan omin päin, ilman äidin tai isän houkuttelua. Aika ei kulje enää hitaasti, vaan päiväunet tuntuvat loppuvan ennen kuin ne ehtivät alkaakaan ja päivät vierivät ohi lähes huomaamatta. Edelleen iltaisin tekee mieli tarkistaa, tuhistaanko pinnasängyssä, mutta yritän vastustaa kiusausta, niin monta kertaa olen havahduttanut tytön uniltaan turhaan.


Niin, virallisesti meillä ei ole enää vauvaa, vaan taapero. Silti en osaa ajatella tuota pikkuista vielä muuna kuin vauvana. Hän ei vielä puhu, ei kunnolla kävele ja viihtyy yönsä edelleen parhaiten tissillä. Hiuksetkaan eivät kasva päässä, ihan selvä vauva siis, eikö? Itsenikin miellän edelleen vauvan äidiksi, mutta ehkä siitä ajatuksesta pitää vähitellen luopua. Haikeaa, mutta totta. Vauvavuosi meni ohi nopeammin kuin olisin osannut kuvitellakaan. Kaikkihan niin sanovat, että "nauti nyt, lapsi on pieni vain hetken", mutta ei sitä usko ennen kuin itse kokee. Sen sijaan uskon, että olen kyllä osannut nauttia vauvasta, kunhan alkukankeudesta (tai -kauhusta) päästiin yli. Uudenvuoden aattoyönä summasimme ystäviemme kanssa kulunutta vuotta ja pystyin ilman suurempaa epäröintiä sanomaan vuoden olleen oikeasti hyvä. Niin moni pelottelee vauva-ajan olevan rankkaa ja puuduttavaa sumussa kulkemista, että olin itsekin varautunut pahimpaan. Vähintään siinä menisi yöunet, ehkä parisuhdekin kärsisi ja minuus hukkuisi äitiyden syövereihin. Meille ei onneksi käynyt niin. En väitä, että kaikki olisi ollut yhtä onnen auvoa ja etteikö välillä olisi ollut vaikeaa, mutta kaikesta huolimatta vuosi oli niin hieno ja ainutlaatuinen, että päällimmäisenä tunteena on kiitollisuus. Me selvittiin tästä kunnialla, nyt vaan kohti kevättä ja uusia haasteita!



7 kommenttia:

  1. Arvaapa kuka täällä itkeä tihrustaa?! :D -S

    VastaaPoista
  2. Mäkään en mene koskaan nukkumaan, jos en ole käynyt katsomassa että toinen tuhisee. Ja siurrän pupun pois naamalta yms. Sitten kun se on sen 2 yötä 2 vuoden aikana nukkunut kokonaan, herään ihan pakokauhuisena että jotain on sattunut. Mä kyllä tykkään niin taaperoajasta, varsinkin siitä yhden vuoden kieppeillä olevasta ennen kuin oma tahto alkaa tosissaan jyllätä. :D Kiva että vauvavuosk meni hyvin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kai se on vaan joku ihme suojeluvaisto, joka pakottaa tarkistamaan tuota hengitystä, kun en näemmä ole ainoa pakkomielteinen äiti. Noilla uusilla haasteilla vähän viittasinkin siihen, mitä kaikkea "mukavaa" tämän vuoden aikana on edessä unikoulu(je)n, imetysvieroituksen, oman tahdon vahvistumisen ym. myötä... Toivotaan, että selviämme kaikesta jatkossakin! :)

      Poista
  3. Ihana teksti ja ihana perhe! Ootte niin hyvä tiimi, että varmasti selviätte kaikista mahdollisista tulevistakin haasteista kunnialla! :) Ja jee, onnittelut kummitytölle askelista!! Hän sitten varmaan jo tepastelee kun seuraavan kerran tavataan.. Voi miten aika tosiaan rientää, tuntuu et juuri istuttiin urheiluopistolla puistossa ja pähkäilin milloin oma kuopus lähtee kävelemään.. Ja nyt meillä on kaksi taaperoa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos! <3 Enpä ole ajatellut, että selviytymisessämme olisi ollut niinkään kyse miehestä ja minusta tai meidän toiminnastamme, vaan ihan puhtaasti hyvästä tuurista, kun saimme harjoituskappaleeksemme tuollaisen helpon ja perustyytyväisen Neiti Mainion. :) Uskoisin, että tyttö kyllä kävelee kun seuraavan kerran tapaamme, tänään meni jo kymmenen askelta rikki!

      Poista
    2. Oi joi, mahtavaa, kovat tsemppikannustukset likalle täältä, kohta ei isi ja äiti pysy perässä :) Teidän tyttö on kyllä uskomattoman hyväntuulinen tapaus, mutta en väheksyisi vanhempienkaan osaa, teiltä onnistuu jouhevasti tiimityönä niin monet muutkin jutut, että varmasti sillä on ollut vaikutusta myös vauvavuoden aikana!

      Poista