21. syyskuuta 2016

Tässä ja nyt

Onko teistä koskaan tuntunut siltä, että arki ahmaisee kokonaan sisäänsä niin, ettei välttämättömien velvollisuuksien lisäksi tunnu olevan tilaa millekään muulle? Elämä kulkee tasaista rataa omalla painollaan eikä itsellä ole aikaa eikä oikeastaan edes halua alkaa miettiä, voisivatko asiat olla jotenkin toisin. Suoritat rituaalinomaisesti rutiineja ja mietit, kuinka elämä on ehkä jossain toisaalla, mutta ei ainakaan tässä ja nyt. Pian huomaat, ettet ole aikapäiviin tehnyt asioita joista oikeasti nauttisit. Et ole enää ylipäänsä varma mistä pidät, koska et ole ehtinyt antaa ajatukselle sijaa.


Viime kevät pyöri niin tiukasti töiden ympärillä, etten lopulta edes yrittänyt tehdä muuta kuin selvitä kesälomaan asti keinolla millä hyvänsä. Ruhtinaallinen viiden viikon loma toi kaivatun hengähdystauon ja mukanaan monta mukavaa matkaa, hyviä hetkiä, naururyppyjä ja pari pisamaakin sateisesta säästä huolimatta. Syksy sen sijaan toi tullessaan uusia tuulia työrintamalla. Nyt kun kuviot alkavat vähitellen hahmottua, tuntuu että voisi olla hyvä hetki hankkia perheen ja työn rinnalle joku ihan oma juttu. Mutta mikä?


Istuin reilu viikko sitten elokuvateatterin hämärässä katsomassa muuan punk-bändin syntytaivalta. Vaikka elokuva itsessään ei ollutkaan mikään mestariteos, huomasin olevani ihan fiiliksissä siitä, että olin pitkästä aikaa saanut aikaiseksi lähteä leffaan. Oli aika, jolloin kävin elokuvissa muutaman kerran kuussa, nyt hyvä jos saan saman määrän kasaan vuodessa. Minulla ei ole tällä hetkellä yhtään harrastusta. Kameraa on käytetty tänä vuonna lähinnä kesälomalla ja tämän blogin olin valmis kuoppaamaan ajan ja inspiraation puutteessa jo keväällä. Leipomisestakin olen joutunut luopumaan lähes kokonaan, koska yritän rajoittaa sokerin käyttöä arjessa. Nii-in, ehdoin tahdoin ankeutan tätä eloa entisestään! Kesällä sain sentään luettua muutaman kirjan, joita olin pakannut matkalaukkuun reissuillemme. Töiden alettua lukeminen loppui kuin seinään, jos ei siis lasketa päivittäistä lastenkirjakattausta.


Äitiysvapaan aikana oman ajan ottaminen oli helpompaa. Kun elämä pyöri käytännössä täysin lapsen ja kodin ympärillä, oli perustellumpaa ottaa irtiottoja arjesta. Nyt kun työ vie niin ison osan arkipäivistä ja lapsen kanssa ehtii olla iltaisin vain muutaman hassun tunnin, ei kotoa oikein malttaisi lähteä. Huomaan kuitenkin kaipaavani tähän yhtälöön vielä jotain muuta, mutta en oikein tiedä mitä se olisi. Elvyttäisinkö jonkun vanhan harrastuksen vai keksisinkö jotain ihan uutta? Tämänkin syksyn alussa selailin kansalaisopiston kurssitarjontaa ja mietin, rohkenisinko laulukurssille tai jatkaisinko valokuvauksen opiskelua. Lopulta en ilmoittautunut mihinkään. Tiedä sitten puuttuiko uskallusta vai oliko kyse vain silkasta saamattomuudesta. Nyt ollaan kuitenkin siinä pisteessä, että viikon kohokohta on uusi Ensitreffit alttarilla-jakso tiistaisin. Ja perjantain Vain elämää. No okei, keskiviikkoiset Hottikset myös. Jotain tarttis siis tehdä, ennen kuin vallan hautaudun sohvaan loppusyksyksi.

2 kommenttia:

  1. Mulle toimisi parhaiten joku säännöllinen sovittu aika ja paikka. Kun on muutenkin huono lähtemään niin nyt tämän arki-työ-(lasten)harrastus-rumban päälle tuntuu lähes mahdottomalta ajatukselta ottaa spontaanisti omaa aikaa tai mennä tuosta noin vain yhtäkkiä johonkin vähän tuulettumaan... Mutta jos jotain on kalenterissa niin siinähän se sitten menee muun oravanpyörän mukana ;D Eli suosittelen valitsemaan jonkun säännöllisen harrastuksen! Mutta mikä se sitten olisi, sitä en osaa suositella, mutta laulu kuulostaa hyvältä! Ihan varmasti on olemassa joku amerikkalainen tutkimuskin, jossa todetaan sen tekevän hyvää kaikilla mahdollisilla rentouttavilla tavoilla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mähän taas oon aina ollut vähän huono harrastamaan siksi, että en tykkää aikatauluttaa vapaa-aikaa. Varmasti siis säännöllinen, aikaan ja paikkaan sidottu harrastus aktivoisi parhaiten, mutta sitten se kalenterointi alkaa ahdistaa. Mutta ehkä se joku yksi kiinnitetty ilta viikossa voisi vielä mennä, jos vaan keksin jonkun kivan jutun!

      Lauluhommat kyllä vähän houkuttaisi, mutta tässä kohtaa taas peliin iskee armoton itsekriittisyys. Enhän mä nyt voi minnekään laulukurssille mennä, kun en pysy täydellisesti nuorissa... Joskus kieltämättä olisi kiva, jos olisi vähän enemmän rohkeutta ja heittäytymiskykyä.

      Poista