Tammikuu
Vuosi alkoi milläs muulla kuin syntymäpäiväjuhlilla, sillä tyttömme on syntynyt vuoden ensimmäisenä päivänä. Kaksivuotiasta juhlittiin ennätyssuurella kokoonpanolla ja juhlat olivat mukavat, joskaan eivät yhtä pieteetillä valmistellut kuin lapsen ensimmäiset synttärit. Juhlakuvia (harvinaisen epäonnistuneita sellaisia) selaillessani ihmettelin, kuka kumma tuo pieni vauva noissa kuvissa oikein on. Kasvua ja kehitystä ehtii tapahtua vuodessa niin valtavasti, ettei sitä itsekään oikein pysy perässä.
Mustan joulun jälkeen saapuivat myös pakkaset, joten tammikuussa saimme nauttia upeista talvimaisemista ja pakkasen taikomista ihmeistä luonnossa. Tämä taisi olla myös niitä harvoja kertoja vuoden aikana, kun otin oikein asiakseni lähteä ulos vain valokuvaamaan ilman erityistä syytä.
Tammikuuhun mahtui myös peräti kolme työreissua. Kävin Ukrainassa, Tshekissä ja Yhdysvalloissa. Yleensä työreissuilla ei ehdi paljon nähtävyyksiä katsella, mutta USA:n reissu oli siitä poikkeuksellinen, että yövyimme menomatkalla yhden yön New Yorkissa ja pääsimme siten nauttimaan hieman muustakin kuin hotellielämästä. Vaikka viikon ero lapsesta oli tuossa vaiheessa aika raastavaa, täytyy myöntää, että New Yorkissa vietetty vuorokausi lievitti hiukan tuskaa. Kaupunki on vienyt sydämeni ja olisin valmis lähtemään sinne koska tahansa uudelleen. Pienen koosteen pikapiipahduksesta Isoon Omenaan pääset lukemaan täältä.
Helmikuu
Helmikuussa lapsi sairastui ensimmäistä kertaa sitten päiväkodin aloituksen. Reilu puoli vuotta siis selvittiin ilman mitään pöpöjä, mikä taitaa olla aika poikkeuksellista lapsiperheissä. Flunssansa neiti hoiti varsin hyvin työnantajaa suosivalla tavalla, sillä hän sairasti määrämittaisesti yhden viikonlopun aikana eikä kummankaan vanhemman tarvinnut olla töistä pois sairastelun vuoksi. Kyseisenä viikonloppuna mies sattui olemaan hiihtelemässä umpihangessa ja minä sain pitää sairastupaa yllä yksinäni. Toisin sanoen katselin Netflixistä putkeen Fjällbackan murhia lapsen nukkuessa kuumettaan pois kainalossani. Ei lopulta kovin rankkaa.
Kuukauden itsensäylittämiskokemus oli miehen lapsuudenkodin viereisellä pellolla tehty hiihtokokeilu. Edellisestä kerrasta oli ehtinyt vierähtää varmaan vuosikymmen, joten ihan prona en suksinut menemään, mutta yllättävän hauskaa se kuitenkin oli noin pienessä mittakaavassa ja tasaisella maalla. Josko sitä tänä talvena rohkenisi uudestaan? Suksiahan en siis omista, mutta ehkä anoppi suostuu lainaamaan taas omiaan, jos oikein kauniisti pyydän.
Helmikuussa myös talvilomailimme perheporukalla Vuokatissa. Tämän lomaperinteen piti katketa jo joku aika sitten, mutta koska lomaosakkeet eivät oikein ole viime aikoina käyneet kaupaksi, pääsimme tänäkin vuonna Katinkultaan. Ulkoilimme, pulkkailimme, kävimme kylpylässä pulikoimassa, söimme ja ennen kaikkea rentouduimme. Ja hauskaa oli, kuten kuvasta näkyy! Lunta riitti myös ihan eri lailla kuin pari vuotta takaperin.
Maaliskuu
Maaliskuussa kevät alkoi vähitellen koittaa ja kevään tuntua lisäsi entisestään tuolle kuulle osunut pääsiäinen. Vaikken mikään sisustaja saati sesonkikoristelija oikein olekaan, sain aikaiseksi vaihtaa muutaman vuodenaikaan sopivan koriste-esineen olohuoneen hyllyyn. Ja mikä parasta, pääsiäismunat eivät roikkuneet hyllyssä jouluun eivätkä edes juhannukseen asti, vaan esineet ovat ihan oikeasti vaihtuneet vuodenaikojen mukaan. Ties mikä sisustusbloggari minusta vielä tätä menoa tulee...
Pääsiäiseemme kuului mm. ystäväperheen kanssa tehty Päivä Tukholmassa -risteily. Enpä muista koska viimeksi laivalla olisi ollut niin hauskaa kuin nyt lasten intoa ja riemua seuratessa. Laivan discossa likoilla oli niin kovat bileet, ettei mikään kamera pysynyt siinä menossa mukana. Reissua muisteltiin meillä kotona vielä monta kuukautta sen jälkeenkin: pallomeri ja Tukholman punainen bussi tekivät unohtumattoman vaikutuksen kaksivuotiaaseen.
Tukholmassa vierailimme myös satumaisen ihanassa Junibackenissa. Tästä piti aikoinaan tulla oma postauksensakin blogiin, mutta en koskaan saanut aikaiseksi. Sanonpa siis tässä yhteydessä, että suosittelen kohdetta kaikille lapsille ja lapsenmielisille Tukholman kävijöille. Taidolla toteutetussa ja elämyksellisessä ympäristössä pääsi todella hyppäämään sisään satujen maailmaan. Erityisesti Astrid Lindgrenin tarinoihin perustuva satujuna oli varsin vaikuttava, joskin perheen pienimmille ehkä vähän turhan jännittävä.
Huhtikuu
Huhtikuussa olin edustamassa työpaikan juhlissa näinkin edustavana. Kävin pitkästä aikaa oikein kampaajalla, harmi vaan ettei hieno kampaukseni tallentunut mihinkään kuviin. Ihastuin myös tuohon Miss Windy Shopista tilaamaani kellomekkoon niin, että hankin samanlaisen mutta eri kuosilla myös kesällä juhlittuihin ystävien häihin.
Tältä kuulta puhelimestani löytyi useita sushiaiheisia kuvia. Maaliskuun alussa aloittamani sokerin rajoittaminen ruokavaliossa johti siihen, että suolaisista ruuista tuli nautiskeltua entistä enemmän. Tuntuu, että löysin sushin jotenkin ihan uudelleen ja suorastaan hullaannuin siitä. Kuvassa Maka Sushin herkkuja, jotka ovat aika lailla Tampereen parhaita.
Huhtikuu päättyi tietysti vappuun. Lähipiiriimme osuu vapun tienoille paritkin synttärit, joten juhlia on aina tiedossa, kuten tänäkin vuonna. Olen intoillut lapsen vappupalloista enemmän kuin järki sanoo, puhtaasti siitä syystä ettemme itse saaneet lapsena tuollaisia foliopalloja. Tytön ensimmäisenä vappuna (huom! lapsi oli tuolloin 4 kk) mies joutui lähtemään ostamaan kesken juhlien toista vappupalloa lapselle, koska ensimmäinen hajosi enkä oikein meinannut päästä siitä yli... Kahtena ensimmäisenä vappuna olen myös kuvannut lapsen vappupallon kanssa, joten pitihän ne vappupallokuvat tänäkin vuonna ottaa, vaikka se meinasi unohtua. Lapsi siis oli jo iltakylvyssä, mutta pallo vietiin sinne ja kuvat tuli otettua. Vappupallo on vakava asia.
Toukokuu
Toukokuussa kävin Olympuksen tarjoamassa ilmaisessa kamerakoulutuksessa, jonka piti Tyyliä metsästämässä -blogin Veera. Koulutus oli tiiviydestään huolimatta hyvä ja varsin inspiroiva. Hetkellisesti koulutuksen jälkeen jopa kuvittelin, että tästä se taas lähtee - valokuvaus ja bloggaaminen nimittäin. No, tosiasiassa kameran muistikortilta löytyi muutamia kukkakuvia koulutuksen jälkeisiltä päiviltä ja sitten koko homma taas jäi. Valitettavasti olen sitä tyyppiä, jonka pitäisi osata heti kaikki hyvin, ellei jopa täydellisesti. Jos (tai siis kun) en osaakaan, turhaudun ja luovutan. Vaikka kuinka tietäisi, että tekemällä oppii ja harjoittelemalla kehittyy, on sitä vaikea noudattaa omalla kohdalla. Sinnikkyyttä ja pitkäjänteisyyttä olisi mahtava omata edes hieman lisää.
Toukokuulta löytyivät myös nämä kuvat Friends & Burgers-ravintolan bloggarimaistelutilaisuudesta, jonne pääsin avecina. Tässä siis jälleen yksi blogipostaus, joka jäi tekemättä. Kävimme itse asiassa juuri tällä viikolla syömässä Friends & Burgersissa ja toukokuisen tilaisuuden pohjalta pystyin hyvin valaisemaan muuta seuruetta siitä, kuinka kaikki ravintolan tuotteet hampurilaissämpylöistä ja ranskalaisista alkaen valmistetaan alusta asti itse. Ravintola myös suosii kotimaisia raaka-aineita, joten paikka on ehdottomasti parempi valinta kuin isommat kilpailijansa. Ruoka on myös maistuvampaa kuin ketjuhampurilaispaikoissa, eli tätä voi hyvillä mielin suositella vaihtoehdoksi heseille ja mäkeille.
Kuun lopussa kävin työmatkalla Norjassa, jossa ohjelmaan sisältyi myös vierailu Vigeland Parkissa. Patsaspuisto teki minuun suuren vaikutuksen. Oli hämmentävää, miten tarkkanäköisesti ja inhimillisesti Gustav Vigeland kuvasi patsaillaan ihmisten välisiä suhteita sekä elämän kiertokulkua, kun hän oppaamme kertoman mukaan suhtautui esimerkiksi omiin lapsiinsa täysin tunnekylmästi. Ristiriidat toki tekevät aina kaikesta kiehtovampaa, joten ei mikään ihme että monet teokset jäivät mieleeni pyörimään. Oli myös vaikea olla hämmästelemättä Vigelandin omistautuneisuutta ja tuotteliaisuutta - patsaita on valtavasti ja ne eivät ole mitään ihan pieniä taideteoksia. Jos käyt joskus Oslossa, mene tänne!
Kesäkuu
Viime jouluna annoimme miehen kanssa toisillemme kaksi samaa joululahjaa. Toisen niistä lunastimme kesäkuun alussa, kun menimme Helsinkiin Queen+Adam Lambert-keikalle. Reissu oli mahtava ja tuli suoraan sanottuna aika tarpeeseen kiireisen perhearjen keskellä. Vaikka kahdenkeskisen ajan järjestäminen tuntuukin aina muka liian työläältä, se oikeasti kannattaa. Tänä jouluna mies antoikin lahjaksi peräti kaksi yhteistä viikonloppureissua, joista toinen koittaa jo parin viikon päästä, kun suuntaamme Demoon illallistamaan.
Kesäkuussa juhlittiin siskon kuopuksen neljävuotispäiviä. Tänä vuonna toiveissa oli mikäs muu kuin prinsessakakku. Tai no kuningatarhan Elsa oikeasti on, mutta pääasia oli se, että kakun keskellä on Barbie-nukke. En ollut tehnyt vastaavaa kakkua aiemmin, mutta ihan hyvin se lopulta onnistui. Kakkua tehdessäni taisin tosin vannoa, että saa olla ensimmäinen ja viimeinen kerta, mutta vannomatta paras. Saattaa olla, että jonkun pienen tytön toiveesta tällainen kakku tulee vielä joskus tehtyä.
Kesäkuuhun kuului myös keskikesän juhla. Juhannuksen viettomme on rauhoittunut männävuosista runsaasti. Kaveriporukan perheellistymisen myötä monen päivän mökkirännitreissut taitavat olla mennyttä aikaa ja ihan hyvä niin. Juhannusaaton olimme ystävien luona heidän kotonaan isolla porukalla ja juhannuspäivänä suuntasimme isovanhempieni mökille. Näissä maisemissa ja noilla rantakivillä on tullut lapsena leikittyä, on kaivettu mutaa järvenpohjasta ja kuunneltu, kuinka kaiku toistaa järven selkää pitkin kiirineet kiljahdukset. Mökkiin liittyy monta hienoa lapsuusmuistoa ja oli hyvä, että pääsimme käymään siellä juuri tänä juhannuksena, jolloin ukkini vieraili siellä viimeistä kertaa.
Heinäkuu
Heinäkuun kuvien valitseminen oli kaikista vaikeinta, sillä olimme kesälomalla ja kamera kulki mukana huomattavasti aktiivisemmin kuin normaalisti. Ihania kuvamuistoja olisi ollut vaikka kuinka, mutta poimin tähän kuvan kolmelta tekemältämme reissulta. Ensimmäinen niistä oli oman perheen kesken napattu äkkilähtö Kroatiaan. Tai ei se mikään äkkilähtö ollut, vaan ihan normaali reittilento Dubrovnikiin ja summanmutikassa löydetty hotelli, mutta matka siis varattiin vain pari päivää ennen lähtöä. Nautimme viikon auringosta, lämmöstä, vesileikeistä ja ennen kaikkea rentouduimme kunnolla. Olemme joskus aiemminkin todenneet, että parhaiten lomafiilikseen pääsee lähtemällä matkalle ja se todentui jälleen kerran. Ensimmäiset lomapäivät kotinurkissa ja sateisen harmaata säätä ikkunasta tuijotellen kiristivät hermoja, mutta kun päätimme lähteä matkaan, mielikin kirkastui heti. Tyttömme pääsi Kroatiassa kunnolla uimisen makuun ja vietimmekin päivät pitkälti hotellin uima-altaalla.
Heti Kroatiasta kotiuduttuamme lähdimme uudelleen reissuun, tällä kertaa ystäväperheen kanssa Gotlantiin. Tämä matka varattiin pitkällisistä keskusteluista huolimatta lopulta vasta Dubrovnikissa ollessamme, eli ei meitä voi ainakaan liiallisesta suunnitelmallisuudesta syyttää. Gotlanti ja erityisesti Visby on ollut toivematkakohteiden listallani jo pitkään. Gotlanti osoittautui kaikkien odotusten arvoiseksi, varsinkin Visby oli ihanan idyllinen kohde. Reissu oli muutenkin kaikin puolin oikein onnistunut, ei vähiten hyvän matkaseuran vuoksi. Onni on kesä, loma ja ystävät.
Heinäkuun lopussa pääsin vielä kolmannen kerran matkalle, tällä kertaa siskosporukassa Kööpenhaminaan, jossa lapsuudenystäväni asuu. Olin ensimmäistä kertaa lomamatkalla ilman lasta sitten neidin syntymän. Harvoin olen itse asiassa ollut reissussa edes ilman miestä, jos työmatkoja ei lasketa. Vietimme Köpiksessä likkaporukalla pitkän viikonlopun ja juhlimme samalla siskoni kolmekymppisiä. Ai että meillä oli hauskaa! Niin ja opimme myös mitä hygge tarkoittaa, jo paaaljon ennen kuin siitä tuli juttu myös Suomessa.
Elokuu
Mies palasi elokuun alussa töihin, mutta me jatkoimme tytön kanssa lomailua vielä viikon. Kävimme mm. pariin otteeseen huvipuistoilemassa, katsomassa kaatosateessa Katti Matikaista Teatterikesässä sekä hyppäsimme miehen matkaan Helsingin työreissulle. Melkein tuli äitiysvapaat mieleen, kun sai hengailla päivisin kaupungilla ja nähdä kavereita milloin huvittaa.
Elokuussa vietimme myös kahdeksatta hääpäiväämme. Yleensä olemme käyneet jossain ravintolassa syömässä tai jopa pienellä reissulla hääpäivän kunniaksi. Tällä kertaa tyydyimme juhlistamaan hääpäivää kotona noutosushin ja kuohuvan kera, mikä oli oikein hyvä vaihtoehto. Katselimme samalla häissämme kuvattuja videoita, minä tapani mukaan pillitin liikuttuneena ja yritin olla pyyhkimättä silmiä wasabisormilla. Häävideoita katsellessa ajan kulku konkretisoitui taas kirkkaasti. Oli pysäyttävää havaita, että osaa häävieraista ei ole enää olemassa, kun taas toisaalta porukkamme on täydentynyt niin monella pikkuisella sekä myös uusilla ystävillä, joita emme tuolloin vielä tunteneet.
Pari päivää oman hääpäivämme jälkeen juhlimme hyvien ystävien häitä, joissa mies toimi myös bestmanina. Olin intoillut juhlista jo pitkin kevättä, jopa niin että tästä mainittiin erikseen vieraiden esittelyteksteissä. Ehkä vähän noloa, mutta mitäpä tuosta. Häät vaan ovat niin ihania, varsinkin silloin kun hääpari on itselle läheinen. Tungimme iltahämärissä itsekin hääkuvaajan kameran eteen ja saimmekin monta ihanaa kuvamuistoa juhlista. Kiitos niistä kuuluu Anrietta Kuoskulle.
Syyskuu
Syyskuuhun mahtui iloa ja surua. Iloisella puolella oli ehdottomasti tämä (työ)kaverien kanssa tehty mökkireissu, joka muotoutui muutaman mutkan kautta rapujuhlista irkkuteemaksi, tosin toteutukseltaan hyvin löyhäksi sellaiseksi. Söimme, joimme, saunoimme ja pelasimme: ensin tihkusateisessa iltahämärässä pihapelejä, sitten mökissä maratonmittaisen Trivial Pursuit-taiston ja lopulta pullonpyöritystä aamukuuteen asti. Ihan parasta.
Surun sävyjä syyskuuhun toivat ukkini hautajaiset. Ehdimme vielä elokuussa juhlia ukin 88-vuotispäiviä, mutta pari viikkoa sen jälkeen oli ukin aika mennä. Syöpä kuihdutti ennen niin hyväkuntoisen miehen lopulta nopeasti, joten oli vain hyvä, että ukki pääsi lepoon. Ukki oli se henkilö, joka aikoinaan kannusti minua kirjoittamisen pariin ja tuki lapsuuden ja nuoruuden kirjoitusharrastustani Viita-akatemiassa. Ukki itse tienasi leipänsä kirjoittamalla, pääasiassa toimittajan työssä, mutta kirjoitti hän elinaikanaan muutaman kirjankin. Minä tuskin tulen koskaan julkaisemaan kirjaa, mutta toivon silti, että kirjoittaminen säilyy osana elämääni jossain muodossa.
Syyskuussa otin maljakkoon talteen viimeiset kesäkukat. Hortensian oksa ihastutti pöydällä niin paljon, että päädyin jopa kuvaamaan sen. Tämä on mielestäni hieno kuva, vaikka itse sanonkin.
Lokakuu
Lokakuun aloitin järjestämällä Nosh-vaatekutsut. Lähes naapurista löytyi sattumalta todella mukava esittelijä ja reilu parikymmentä vierasta kokoontui meille hypistelemään vaatteita, jonka ansiosta minä sain hyvän syyn leipoa kunnolla pitkästä aikaa. Tarjolla olleet porkkanakakkukääretorttu sekä överibrownie (aka Slutty Brownie) saivat niin suuren suosion, että sain leipoa niitä vielä uudelleen muutamiin juhliin syksyn mittaan. Kuvasin myös leivonnaiset ajatuksenani jakaa reseptit blogissa, mutta ihan sinne asti en ole vielä päässyt.
Lokakuussa meille sattui miehen kanssa molemmille työmatka pk-seudulle samalle päivälle ja sen ansiosta saimme myös ehkä vuoden parhaan ravintolakokemuksen. Poikkesimme siis työpäivän päätteeksi Baskeri & Basso Bistroon, josta olin kuullut ennalta suorastaan ylistäviä kehuja. Ne eivät todellakaan olleet katteettomia, vaan ruoka oli ihan mahtavaa, parasta pitkään aikaan. Esimerkiksi vasemmalla kuvassa oleva salaatti paahdetusta maa-artisokasta tryffelimajoneesin ja pähkinöiden kera oli aivan taivaallinen. Oi voi, koskahan tuonne pääsisi uudestaan...
Tähän kuuhun mahtui jälleen yksi synttärikakkuprojekti, tällä kertaa siskon esikoispojalle. Hänen synttäreitään juhlitaan yleensä Halloweenin aikaan, joten teema kakulle löytyy helposti sitä kautta. Käytin ensimmäistä kertaa lakritsia leivonnassa ja kakku oli muiden mielestä todella hyvää, mutta itse en ollut erityisen ihastunut. No, makuasioista on turha kiistellä. Sen ainakin opin, ettei valmista lakritsikastiketta voi käyttää juustokakun koristeluun.
Marraskuu
Marraskuussa saimme vihdoin viimein hankittua lapselle isojen tyttöjen sängyn. Tähän asti lapsi oli siis nukkunut pinnasängyssä, joka alkoi käydä auttamatta pieneksi, varsinkin kun likka on ikäisekseen varsin pitkä. Havittelemani Muuramen Jolla löytyi käytettynä Torista pitkällisen metsästämisen jälkeen ja uutta sänkyä hypetettiin sen verran ahkerasti etukäteen, että lapsikin odotti sitä jo ihan innoissaan. Itseäni vähän jännitti, millaiseksi hulinaksi illat menevät sängynvaihdoksen myötä, mutta mitä vielä. Neiti ei edelleenkään nouse sängystään pois juuri koskaan itse, vaan aamuisinkin huutelee jonkun häntä nostamaan. Ja tokihan meillä palvelu pelaa, heh.
Kuukauteen sisältyi syksyn ainoa ulkomaille suuntautunut työmatkani, tällä kertaa Prahaan. Sieltä palatessani en tullutkaan kotiin, vaan treffasimme perheen kanssa lentokentällä ja jäimme Helsinkiin. Lapsi vietiin miehen siskolle hoitoon ja me lähdimme miehen kanssa treffeille. Kävimme ensin katsomassa Rocky Horror Show-musikaalin, jonne olin hankkinut liput miehelle synttärilahjaksi, ja sen jälkeen jatkoimme iltaa legendaarisessa Treffi Pubissa Herttoniemessä. Treffin hampurilaisten väitetään olevan Suomen parhaita ja kyllähän se todella hyvä olikin. Muukin ruoka oli oikein maistuvaa ja tilaamamme maistelumenu niin valtava, että osa ruuista oli pakko pakata matkaan. Helsingistä jatkoimme vielä seuraavana päivänä matkaa suoraan Jyväskylään kummitytön synttäreille, josta paluumatkalla sunnuntaina teimme sitten vielä parit isänpäivävisiitit, eli kunnon Suomi-turnee. Reissu vaati omassa mittakaavassani ihan huikeaa ennakointia, kun jo tiistai-iltana pakatessa piti miettiä, mitä mahdan tarvita perjantaina teatterissa tai lauantaina synttärijuhlissa.
Marraskuussa meille iski ensimmäinen kunnon lastentauti, eli vesirokko. Tähän asti lapsi olikin säilynyt ihmeen terveenä. Ei ole ollut korvatulehduksia, ei oksennustauteja tai muutakaan ikävää (*koputtaa puuta*), joten olihan se oikeastaan jo aikakin. Vaikka pikkupotilaalla oli satoja rakkuloita, pysyi lapsen vointi onneksi kohtuullisen hyvänä ja piirretyillä sai pidettyä pahimman tylsistymisen poissa. Onpahan nyt sitten se tauti sairastettu alta pois.
Joulukuu
Tänä vuonna joulua odotettiin erityisen hartaasti, sillä lapsi ymmärsi jo ihan eri tavalla joulun päälle. Katsoimme yhdessä television joulukalenteria, kuuntelimme joululauluja ja luimme Joulupukki ja Noitarumpu-kirjaa lähes joka ilta. Lapsi myös hullaantui kirjasta tehtyyn piirroselokuvaan niin, että hän haluaisi edelleen katsoa sen joka päivä, vaikka joulu meni jo. Päiväkodissa oli ensimmäinen oikea joulujuhla, jonka yhteydessä oli myös ensimmäinen yritykseni ottaa joulukorttikuvia. No, eihän siitä mitään tullut ja olisi varmaan pitänyt ymmärtää jättää homma siihen. Toiset kuvat otettiin kuitenkin pari päivää myöhemmin kotona, mutta kuvasta teetetyt kortit eivät saapuneetkaan postissa ennen joulua. Näin ollen kortit jäivät kokonaan lähettämättä. No, eipä ollut ensimmäinen kerta kun joulukorttien kanssa oli pientä säätöä.
Jouluaaton vietimme tänäkin vuonna kotona. Aiemman kahden paikan välin reissaamisen sijaan tämä on osoittautunut oikein toimivaksi vaihtoehdoksi. Lapsuudenperheeni kokoontui meille joulun viettoon ja vaikka meitä onkin melkoinen sakki, sujuivat järjestelyt jouhevasti kun jokainen teki oman osuutensa ja toi jotain joulupöytään. Omat valmistelumme jäivät niin viime tippaan, että kaikki lahjat ja ruuat hankittiin vasta aatonaattona klo 15 jälkeen. Hyvin kuitenkin selvittiin ja saatiin maistuva jouluateria aikaiseksi. Joulupukin vierailun ja lahjojen avaamisrumban jälkeen oli aika ottaa rennosti. Serkkusarja malttoi jopa hetkeksi hiljentyä sohvalle kuuntelemaan tädin lukemaa lahjakirjaa. Oma joululahjakirjani on edelleen korkkaamatta, toivottavasti pääsisin sen pariin pian. Ostin itselleni siis Juha Itkosen Palatkaa perhoset -romaanin, jonka edeltäjän luin juuri keväällä (vai kesällä?). Olin omasta mielestäni ollut ilmeisen kiltti tänä vuonna, sillä ostin itselleni myös muutaman Marimekon astian ja uuden lompakonkin joululahjaksi.
Vaikka joulu oli tänäkin vuonna musta, saatiin välipäivinä vähän pakkasta. Yhden lomapäivän vietimme ulkoillen miehen lapsuudenmaisemissa. Näsijärven peilikirkas jää oli suoranainen taideteos, harvoin tuollaista jäämosaiikkia on nähnyt missään. Tämän kuvan myötä siirrymme rohkeasti kohti uutta vuotta ja sen mukanaan tuomia seikkailuita. Vaikka välillä vähän heikolta näyttääkin, kyllä se jää kantaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti