Viikkokatsaus nro 7

13.2.

Maanantain iltasatukirjaksi valikoitunut Allakka Pullakka oli sen verran diippiä shittiä, että totesin kirjan saavan odottaa vielä jonkin aikaa, ennen kuin se otetaan meillä uudelleen lukemistoon. Toisaalta lastenkirjallisuushan on kautta aikain ollut melko julmaa ja raakaa, jos miettii esim. Grimmin satuja. Ehkä se olisi vaan hyvä opettaa elämän karu totuus pienestä pitäen eikä höpistä mitään pehmoisia juttuja satulinnoista ja halinalleista? Luulen kuitenkin, että meillä pysytellään vielä toistaiseksi tällä Mauri Kunnas-osastolla ja jätetään kaljaa juovat tyrannimadot vähän myöhemmälle iälle.

14.2.

Tiistaiaamuna mies toivotteli hyvää ystävänpäivää, johon tokaisin että "kukat ja sydänsuklaat saan sitten varmaan illalla?". Ilmeisesti mies ei uskaltanut olla tarttumatta tähän lausahdukseen, joten tullessani töistä kotiin siellä odotti tulppaanikimppu ja suklaarasia. Kortin lapsi oli askarrellut päiväkodissa ja se oli pitänyt lähettää jollekin ystävälle, mutta minä tampio ymmärsin päiväkodin osoitetiedustelun väärin ja ilmoitin meidän kotiosoitteen. Näin posti toi sitten lapsen askartelemat kortit meille kotiin. Puolustuksekseni sanottakoon, että ajattelin päiväkodin lasten lähettävän toisilleen kortit ja siksi ilmoitin kysyttäessä meidän oman osoitteen. Päiväkotihenkilökunta taisi ottaa opikseen ja olla jatkossa tarkempi ohjeistuksissaan niin, että tyhmempikin tajuaa.

15.2.

Tiistainen ystävänpäivä tarjosi hyvän syyn herkutella ja pyöräytimme lapsen kanssa iltapalaksi pannukakun. Vaikka Maailman paras pannukakku onkin nimensä veroista, emme saaneet ihan koko pellillistä tuhottua edellisiltana ja jälkiruokaa riitti vielä keskiviikollekin. Suosittelen tuota linkittämääni pannarireseptiä lämpimästi. Itse käytän margariinin tilalla voita (kuten aina leivonnassa) ja lisään taikinaan vielä reilusti kardemummaa. Sokerimäärää voi vähentää, jos pannukakun kanssa aikoo tarjot hilloa, jäätelöä tms. Tämä pannari on tosin niin hyvää, että sen nauttii helposti ihan sellaisenaan ilman mitään lisukkeita.

16.2.

Torstaina päiväkodissa oli naamiaiset palkintona kolmesta hyvin sujuneesta "nukkarista" eli päiväunihetkestä. Pieni Minni Hiiri oli aamulla niin innoissaan, ettei malttanut pysähtyä edes kuvattavaksi. Päiväkodin aamupalapöydässä olikin hauskan näköistä sakkia Minionista Batmaniin ja keijukaisesta Elsaan. Ja Elsaan ja Elsaan, sillä jääkuningattaria oli paikalla yhteensä kolme. Jaksan edelleen ihmetellä, miten paljon kaikkea aktiviteettia päiväkodissa ehditään järjestää. On satujoogaa, nassikkapainia, sitrusmaistajaisia, retki Vapriikkiin, luistelua, kädentaitoja, temppurataa, metsäretkiä ja vaikka mitä. Täytyy nostaa hattua, miten henkilökunta saa jokaiselle päivälle mahtumaan jotain erityistä ohjelmaa normaalien leikkien, ulkoiluiden ja ruokailuiden lisäksi. 

17.2.

Perjantaina hakiessani tyttöä päiväkodista hän kysyi, voisimmeko tänään mennä Pepperiin. Perjantaipäivällinen oli kyllä ohjelmassa, mutta ravintolaksi olimme ajatelleet jotain vähän toisen tyyppistä. Ja kas kummaa mistä sitten itsemme löysimmekään... Tyttö on erityisen ihastunut Pepperiin sen takia, että siellä saa väritellä, lastenlistan annokset on esitetty kuvina ja mikä parasta, sieltä saa Pepper-tatuointikuvan. Suolakeksien puuttuminen oli likalle pieni takaisku, mutta aikuiset olivat varsin tyytyväisiä siihen, että alkupalaksi tarjoillun leipäpöydän oli korvannut juotava keitto. Tällä kertaa se oli mustajuuresta tehtyä ja niin samettisen kermaista, että sitä olisi voinut hörppiä vaikka kuinka monta kupillista. Tyydyin kuitenkin vain yhteen, että jäi hampurilaisellekin tilaa. Kevyesti kohti viikonloppua ja silleen.

18.2.

Lauantain osalta kuvan valitseminen oli vaikeaa, koska päivään mahtui niin paljon tapahtumaa: onnistunut pakohuonekokemus Lockdownissa, päivällinen Nomussa ja illanistujaiset työporukalla meillä kotona. Ennen omia rientojani kävimme tytön kanssa Pikku Kakkosen Seikkailukoneen nauhoituksissa Tohlopissa, mikä oli ihan ainutlaatuinen kokemus. Lapsi oli hillittömän innoissaan ja viittasi intopinkeänä käsi pystyssä, josko olisi päässyt vapaaehtoiseksi mukaan lavalle. Tällä kertaa ei onnistanut. Välillä pohdin, kenen rohkeuden tyttö on oikein perinyt. Itse olisin lapsena katsellut vain hiljaa varpaisiini, jos olisi pyydetty vapaaehtoisia lavalle ja vieläpä televisio-ohjelman nauhoituksissa. Jos jotakuta lapsiperheellistä kiinnostaa, niin Seikkailukoneen nauhoituksiin voi ilmoittautua täällä. 

19.2.

Lauantain illanistujaisiin varaamani tortillamätöt jäivät kokonaan syömättä Nomun herkkujen painaessa kaikilla vatsassa vielä yömyöhällä. Sunnuntaina piti siis kehitellä ex tempore syömingit, jotta hankkimani ruuat saatiin kiertoon. Onneksi lähipiiristä löytyy innokkaita syömäreitä, joihin voi aina luottaa. Veljeni toi mukanaan mielenkiintoisen, palvatusta kanasta tehdyn täytteen, joka näytti erehdyttävästi tonnikalalta, mutta maku oli jotain ihan muuta. Ai että, kylläpäs tulikin taas nälkä! 

Viikkokatsaus nro 6

6.2.

Kun jotain asiaa tarpeeksi hypetetään, on itsekin pakko ottaa selvää mistä oikein on kyse. Sekä somessa että livenä joka paikasta tunkenut SKAM-hehkutus sai minutkin siis etsiytymään Yle Areenan pariin. Kyseessä on norjalainen teinisarja, joka kertoo "ystävyydestä, rakkaudesta, seksistä, pettämisestä, ryyppäämisestä ja juhlimisesta". Vaikka omista teinivuosista on jo aikaa (enkä tietenkään tunnusta teininä ryypänneeni tai tehneeni mitään muutakaan tyhmää tai kiellettyä...), niin kyllähän tämä sarja nyt vaan koukuttaa. Aloitin katsomisen maanantaina ja viikon loppuun mennessä olin katsonut ykkös- ja kakkostuotantokauden kokonaan. Varsinkin kakkoskauden Nooran & Williamin tarina oli niin ihqu että! Miksei omassa nuoruudessani ollut tällaisia sarjoja, vaan jotain typeriä Dawson's Creekejä, joissa kolmekymppiset näyttelijät olivat muka nuoria lukiolaisia ja kävivät niin intellektuelleja keskusteluita ettei tosikaan. SKAM on nolouksineen ja epävarmuuksineen niin paljon aidompi, että tähän olisi voinut aikanaan samastuakin.

 7.2.

Tiistaina lähdin työreissuun Helsinkiin ja sain nauttia hotellielämästä näinkin hienoissa puitteissa. Rakennuksen ulkonäön perusteella olin kuvitellut Scandic Parkin olevan vähän kulahtanut ja aikansa elänyt hotelli, mutta se olikin remontoitu ja uudistettu sisältä täysin.  Huoneiden sisustuksessa oli hauskoja yksityiskohtia ja yläkerran neuvottelutiloista oli upeat näköalat Töölönlahden yli. Myös ravintolan caesar-salaatti oli erittäin hyvä, erityismaininta herkullisen mehevästä kanasta. Sijaintikaan ei ole lopulta huono, vaikkei hotelli ihan keskustassa sijaitsekaan. Täytyy siis harkita tätä seuraavan kerran kun lähtee Helsinkiin lomareissuun.

8.2.

Keskiviikko meni hurahtaen ohi ensin kokoustaessa ja sitten illallisella. Muistin päivän kuvan vasta siinä vaiheessa, kun lähdin illallisen jälkeen liukastelemaan takaisin kohti hotellia puoliltaöin. Ravntola Töölönrannan edustalla olevat puut oli valaistu mielenkiintoisesti ja tuo sininen väri kuvastaa hyvin myös vallinnutta säätilaa. Oli meinaan kylmä!

9.2.

Torstaina meillä oli mahdollisuus viettää muutama tunti perheaikaa ennen kuin mies lähti viikonloppureissuun. Päätimme aikaistaa perjantaipäivällisen torstaille, mutta päiväkodissa päiväunet skipannut ja oletettavasti myös hieman äitiä ikävöinyt pikkuneiti oli niin kertakaikkisen hurmaavalla tuulella, että reissu meinasi jäädä tekemättä. Itkupotkuraivareista huolimatta saimme kuitenkin pakattua itsemme autoon, mutta matkalla kaupunkiin yliväsynyt lapsi tietenkin simahti. Totesimme, ettei ravintolareissu olisi tällä kertaa mukava kokemus kenellekään, joten annoimme tytön nukkua autossa ja nappasimme ruuat mukaan. Malesialainen Borneo oli minulle uusi tuttavuus, mutta ihan miellyttävä sellainen. Varsinkin kanaruuat olivat maistuvia, sen sijaan naudanlihapataan olisin kaivannut enemmän makua.

 10.2.

Perjantaina mies lähti aamuvarhaisella Umpihankihiihdon MM-kisoihin koko viikonlopuksi, joten me jäimme tytön kanssa kahdestaan. Alkanutta viikonloppua juhlistimme elokuvaillan merkeissä, herkkuja luonnollisesti unohtamatta. En muista mikä tai kuka taho aikoinaan lanseerasi "pizzaperjantain", mutta hyvin se on ainakin meikäläiseen iskostunut. Tämän perjantain pizzat olivat ihka-aitoa pakastetavaraa, mutta itsellenihän uppoaa pizza kuin pizza. Ja niin upposi näköjään likkaankin, hän nimittäin söi kokonaisen pakastepizzan. Lapsi oli niin mielissään illanvietostamme, että huokaisi onnellisena ennen nukkumaanmenoa "Oi että, olipa ihana ilta!".  Niinhän se olikin.

11.2.

Launtaina kävimme Lielahtikeskuksessa katsomassa Malttia ja Valttia. Voin kertoa, että matala, suljettu tila ja iso, kiljuva lapsilauma on aika kiva yhdistemä (NOT). Seuraavalla kerralla voisin ottaa korvatulpat mukaan, itselleni siis. No mutta, lapsi oli onnellinen nähdessään Maltin ja Valtin. Erityisesti käteen saatu leima oli kova juttu ja sitä piti esitellä kaikille vastaantulijoille shown jälkeisellä kauppareissulla. 

12.2.

Sunnuntain ohjelmassa meillä oli peräti kahdet vaatekutsut. Aamupäivällä olimme Nosh-brunssilla ja iltapäivällä Me&I-kutsuilla. Päivän päätteeksi oli siis vatsa täynnä ja tilipussi tyhjä, kuten asiaan kuuluu. Hieman kyllä nauratti, kuinka vielä viikolla selitin miehelle, ettei lapsi tarvitse tällä hetkellä juuri mitään vaatteita kevään välikausivarustusta lukuun ottamatta. Kummasti sitä kuitenkin löytyi kaikkea kivaa hankittavaksi tytölle. Tunnustan myös tilanneeni pari pientä vauvanvaatetta, koska ihan näinä päivinä minusta pitäisi tulla nelinkertainen täti. Elämme jännittäviä aikoja...

Viikkokatsaus nro 5

30.1.

Maanantai-iltana lapsi ehdotti, että lämmittäisimme saunan. Mies lähti pelaamaan lentopalloa, joten saunoimme sitten tytön kanssa ihan kahdestaan, mikä taisi olla ensimmäinen kerta laatuaan. Mies on meillä siis innokkaampi saunoja ja hän on kyllä saunottanut tyttöä monesti ilman minua, mutta toisin päin tätä ei ollut tapahtunut aiemmin. Isänsä esimerkkiä seuraten likka halusi myös käydä vilvoittelemassa ulkona löylyttelyn lomassa. Innostuimme jopa kokeilemaan, miltä lumihanki tuntuu paljaissa jalkapohjissa. Kuvassa pikku saunasammakko loikkii takapihan terassilla. Saunoimme lopulta yli tunnin ja nukkumaanmenoaikakin ehti mennä reilusti ohitse, mutta se ei haitannut, koska meillä oli niin hauskaa. 

31.1.

Vielä maanantaina töistä lähtiessäni kalenteriini oli merkitty seuraavalle päivälle neljä palaveria. Tiistaiaamuun mennessä jokainen niistä oli peruuntunut ja vastassa oli kokonainen työpäivä ilman aikatauluja. Ihan mahtavaa! Koska kerrankin oli mahdollisuus, lähdimme työporukalla ulos syömään tavallisen Amica-lounaan sijaan. Muuten virkistävää vaihtelua normaaliin, mutta totesimme yhteen ääneen, että nämä ravintolaruokailut kesken työpäivän eivät varsinaisesti nosta työtehoa. Tai no voisihan siellä ravintolassakin toki ottaa sen salaatin, mutta kun...

1.2.

Keskiviikkona lähdimme työpäivän päätteeksi rakentamaan messuosastoa opiskelijoiden rekrytapahtumaan. Kun pääsimme paikan päälle, meinasi iskeä hetkellinen epätoivo. Messupaikka ei ollutkaan sama kuin edellisvuonna ja meillä oli käytettävissä olevaan tilaan nähden aivan liikaa tavaraa. Ei auttanut muu kuin pyytää kuljetusfirma hakemaan saman tien messuosastolle suunniteltu sohva pois ja yrittää sovitella muut kamppeet paikalleen. Lähtötilanteeseen nähden saimme aika kivan näköisen pisteen aikaiseksi. Erityisen ylpeänä olimme näppärästi naamioidusta juoma-automaatista. Jotenkaan se Hartwallin kylmäkaappi ei nimittäin oikein istunut kokonaisuuteen.

2.2.

Torstaina menin tavallista myöhemmin töihin messujen alkaessa vasta kymmeneltä, joten käytimme tytön kanssa ylimääräisen aamuhetken hyväksemme ja kävimme kahvilassa aamupalalla. Kotikunnassamme ei kovin kummoista kahvilatarjontaa ole, mutta löysin kuitenkin vaihtoehdon ABC:lle. Lapsi oli aivan onnessaan saadessaan nukkua aamulla pidempään ja päästessään hieman erilaiselle aamupalalle päiväkotipuuron tai kotona kiireessä syödyn aamiaisen sijaan. Tehdessämme lähtöä autoin häntä pukeutumisessa ja hän kujersi minulle hymyillen: "Äiti, senkin ihana". Vähemmästäkin sydän sulaa. <3

3.2.

Perjantaina saimme serkkukolmikon yökylään. Ruuanlaitto nälkäisen ja kierroksilla olevan lapsilauman odotellessa ei oikein houkutellut, joten Kotipizza sai hoitaa cateringin. Serkukset olivat into piukassa päästessään leikkimään keskenään ja välillä touhu oli sitä luokkaa, että heikompaa hirvitti. Kierrokset nousivat sille tasolle, jossa itkuiltakaan ei enää vältytty. Varsinkin nämä pikkuneidit ovat välillä melkoinen taistelupari. Onneksi siskoni oli mukana avittamassa nukkumaanmenorumbassa, muuten nelikko olisi ollut unten mailla varmaan vasta lauantain puolella.

4.2.

Siskoni varoitteli, että heidän lapsensa heräävät sitten viikonloppunakin aikaisin. Olin siis henkisesti varautunut lauantain starttaavan ajoissa, mutta yllätyin kun ensimmäisenä jalkeilla olikin meidän tyttö, joka totesi klo 6:43 ettei jaksa enää nukkua. Yleensä viikonloppuisin likka kärttää heti herättyään lastenohjelmia, mutta nyt serkkuseura vei voiton ja lapset virittelivät leikit käyntiin heti aamuhämärissä. Se taisi ollakin päivän rauhallisen hetki. Pukemiset, ulkoilut ja ruokailut hoidin mallikasvattajan tavoin lahjonnalla, kiristyksellä ja uhkailulla käyttäen porkkanana reissua lähistölle avattuun uudenuutukaiseen HopLopiin. Joku voisi sanoa, että HopLop neljän lapsen kanssa on sama kuin kaivaisi verta nenästään, mutta yllättävän hyvin siitä selvittiin. Vähintään yksi lapsi oli tosin koko ajan hukassa, mutta onko se nyt niin justiinsa.

5.2.

Sunnuntaina mies sai ottaa vetovuoron kotihommista rilluteltuaan kaksi iltaa menoillaan. Itse lähdin toisen siskoni remonttiavuksi, toisin sanoen jakelemaan hyviä mielipiteitäni kylpyhuoneen laattavalinnoista ja muista sisustusratkaisuista. Rautakauppakierroksen jälkeen tulimme meille päiväkahville ja pitihän sitä Runebergin päivää tietysti juhlistaa tortulla. Perintönä saadut Kastehelmet pääsivät ensimmäistä kertaa käyttöön. Hassua, miten aikanaan pidin näitä astioita suorastaan rumina, mutta nyt kun niitä muutaman vuoden näkynyt jälleen ihmisillä käytössä, ovat ne alkaneet miellyttää omaakin silmää. Nämä lautaset taisivat olla mummilassa vain juhlakäytössä, sen verran hyvässä kunnossa ne ovat. Astiat oli säilytetty alkuperäispakkauksissaan ja nuo kellastuneet pahvilaatikot paljastivat, että näitä ei ole valmistettu ihan viime vuosikymmenellä eikä varmaan sitä edelliselläkään. Mahtavatkohan lautaset olla vanhempia kuin minä itse?

Porkkanakuppikakut

Ihastuin viime syksynä Maku-lehdessä olleeseen porkkanakakkukääretorttuun, joka on Perinneruokaa Prkl-blogin Mikan kehittelemä. Kakku on juuri sopivan pehmeä ja kuohkea, samaten täytettä on mukavan reilusti suhteessa pohjaan. Porkkanakakkukääretorttu ei kuitenkaan ole kovin esteettinen (ainakaan omat versioni siitä), joten halusin kokeilla miten sama taikina taipuu kuppikakkuihin. Ja oikein hyvinhän se taipui!

Porkkanakuppikakut (12 kpl)

2 kananmunaa

2 dl sokeria (itse käytin ruokokidesokeria)

100 g sulatettua voita

2 dl vehnäjauhoja

2 tl kanelia

1 tl kardemummaa

1 tl vaniljajauhetta (tai reilummin vaniljasokeria)

1 tl leivinjauhetta

1 tl ruokasoodaa

2 dl hienoksi raastettua porkkanraastetta

Vatkaa munat ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi. Lisää voisula. Yhdistä kuivat aineet keskenään ja lisää taikinaan. Sekoita lopuksi joukkoon porkkanaraaste. Jaa taikina muffinipellin syvennyksiin, joissa on paperivuoat. Jos haluat, että paperivuoan kuosi näkyy siististi myös paiston jälkeen, laita paperivuokia kaksi päällekkäin. Paista kuppikakkuja 200-asteisessa uunissa 15-20 minuuttia. Paistoaika riippuu uunin tehosta, kokeile siis kypsyyttä tikulla. Kun tikkuun ei enää tartu taikinaa, ovat kuppikakut kypsiä.

Kuorrute:

100 g pehmeää voita

2 dl tomusokeria

250 g mascarponea

vaniljajauhetta (tai vaniljasokeria)

Vaahdota pehmeä voi ja tomusokeri keskenään notkeaksi. Lisää joukkoon mascarpone ja sekoita tasaiseksi. Mausta kuorrute vaniljalla ja anna hetken aikaa jähmettyä viileässä ennen kuin pursotat kuorrutteen kuppikakkujen päälle. Koristele kuppikakut haluamallasi tavalla, esim. koristerakeilla tai pähkinärouheella. Joku näppärämpi voisi varmaan näperrellä näihin sokerimassasta söpöiset porkkanakoristeet, mutta se joku en ole minä.