13.2.
Maanantain iltasatukirjaksi valikoitunut Allakka Pullakka oli sen verran diippiä shittiä, että totesin kirjan saavan odottaa vielä jonkin aikaa, ennen kuin se otetaan meillä uudelleen lukemistoon. Toisaalta lastenkirjallisuushan on kautta aikain ollut melko julmaa ja raakaa, jos miettii esim. Grimmin satuja. Ehkä se olisi vaan hyvä opettaa elämän karu totuus pienestä pitäen eikä höpistä mitään pehmoisia juttuja satulinnoista ja halinalleista? Luulen kuitenkin, että meillä pysytellään vielä toistaiseksi tällä Mauri Kunnas-osastolla ja jätetään kaljaa juovat tyrannimadot vähän myöhemmälle iälle.
14.2.
Tiistaiaamuna mies toivotteli hyvää ystävänpäivää, johon tokaisin että "kukat ja sydänsuklaat saan sitten varmaan illalla?". Ilmeisesti mies ei uskaltanut olla tarttumatta tähän lausahdukseen, joten tullessani töistä kotiin siellä odotti tulppaanikimppu ja suklaarasia. Kortin lapsi oli askarrellut päiväkodissa ja se oli pitänyt lähettää jollekin ystävälle, mutta minä tampio ymmärsin päiväkodin osoitetiedustelun väärin ja ilmoitin meidän kotiosoitteen. Näin posti toi sitten lapsen askartelemat kortit meille kotiin. Puolustuksekseni sanottakoon, että ajattelin päiväkodin lasten lähettävän toisilleen kortit ja siksi ilmoitin kysyttäessä meidän oman osoitteen. Päiväkotihenkilökunta taisi ottaa opikseen ja olla jatkossa tarkempi ohjeistuksissaan niin, että tyhmempikin tajuaa.
15.2.
Tiistainen ystävänpäivä tarjosi hyvän syyn herkutella ja pyöräytimme lapsen kanssa iltapalaksi pannukakun. Vaikka Maailman paras pannukakku onkin nimensä veroista, emme saaneet ihan koko pellillistä tuhottua edellisiltana ja jälkiruokaa riitti vielä keskiviikollekin. Suosittelen tuota linkittämääni pannarireseptiä lämpimästi. Itse käytän margariinin tilalla voita (kuten aina leivonnassa) ja lisään taikinaan vielä reilusti kardemummaa. Sokerimäärää voi vähentää, jos pannukakun kanssa aikoo tarjot hilloa, jäätelöä tms. Tämä pannari on tosin niin hyvää, että sen nauttii helposti ihan sellaisenaan ilman mitään lisukkeita.
16.2.
Torstaina päiväkodissa oli naamiaiset palkintona kolmesta hyvin sujuneesta "nukkarista" eli päiväunihetkestä. Pieni Minni Hiiri oli aamulla niin innoissaan, ettei malttanut pysähtyä edes kuvattavaksi. Päiväkodin aamupalapöydässä olikin hauskan näköistä sakkia Minionista Batmaniin ja keijukaisesta Elsaan. Ja Elsaan ja Elsaan, sillä jääkuningattaria oli paikalla yhteensä kolme. Jaksan edelleen ihmetellä, miten paljon kaikkea aktiviteettia päiväkodissa ehditään järjestää. On satujoogaa, nassikkapainia, sitrusmaistajaisia, retki Vapriikkiin, luistelua, kädentaitoja, temppurataa, metsäretkiä ja vaikka mitä. Täytyy nostaa hattua, miten henkilökunta saa jokaiselle päivälle mahtumaan jotain erityistä ohjelmaa normaalien leikkien, ulkoiluiden ja ruokailuiden lisäksi.
17.2.
Perjantaina hakiessani tyttöä päiväkodista hän kysyi, voisimmeko tänään mennä Pepperiin. Perjantaipäivällinen oli kyllä ohjelmassa, mutta ravintolaksi olimme ajatelleet jotain vähän toisen tyyppistä. Ja kas kummaa mistä sitten itsemme löysimmekään... Tyttö on erityisen ihastunut Pepperiin sen takia, että siellä saa väritellä, lastenlistan annokset on esitetty kuvina ja mikä parasta, sieltä saa Pepper-tatuointikuvan. Suolakeksien puuttuminen oli likalle pieni takaisku, mutta aikuiset olivat varsin tyytyväisiä siihen, että alkupalaksi tarjoillun leipäpöydän oli korvannut juotava keitto. Tällä kertaa se oli mustajuuresta tehtyä ja niin samettisen kermaista, että sitä olisi voinut hörppiä vaikka kuinka monta kupillista. Tyydyin kuitenkin vain yhteen, että jäi hampurilaisellekin tilaa. Kevyesti kohti viikonloppua ja silleen.
18.2.
Lauantain osalta kuvan valitseminen oli vaikeaa, koska päivään mahtui niin paljon tapahtumaa: onnistunut pakohuonekokemus Lockdownissa, päivällinen Nomussa ja illanistujaiset työporukalla meillä kotona. Ennen omia rientojani kävimme tytön kanssa Pikku Kakkosen Seikkailukoneen nauhoituksissa Tohlopissa, mikä oli ihan ainutlaatuinen kokemus. Lapsi oli hillittömän innoissaan ja viittasi intopinkeänä käsi pystyssä, josko olisi päässyt vapaaehtoiseksi mukaan lavalle. Tällä kertaa ei onnistanut. Välillä pohdin, kenen rohkeuden tyttö on oikein perinyt. Itse olisin lapsena katsellut vain hiljaa varpaisiini, jos olisi pyydetty vapaaehtoisia lavalle ja vieläpä televisio-ohjelman nauhoituksissa. Jos jotakuta lapsiperheellistä kiinnostaa, niin Seikkailukoneen nauhoituksiin voi ilmoittautua täällä.
19.2.
Lauantain illanistujaisiin varaamani tortillamätöt jäivät kokonaan syömättä Nomun herkkujen painaessa kaikilla vatsassa vielä yömyöhällä. Sunnuntaina piti siis kehitellä ex tempore syömingit, jotta hankkimani ruuat saatiin kiertoon. Onneksi lähipiiristä löytyy innokkaita syömäreitä, joihin voi aina luottaa. Veljeni toi mukanaan mielenkiintoisen, palvatusta kanasta tehdyn täytteen, joka näytti erehdyttävästi tonnikalalta, mutta maku oli jotain ihan muuta. Ai että, kylläpäs tulikin taas nälkä!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti