Viikkokatsaus nro 20

15.5.

Maanantaina heräsin Pietarista hotellista. Edessä oli pitkä kokouspäivä ja siihen päälle vielä paluu Suomeen iltajunalla sekä öinen ajomatka Lahdesta kotiin. Tiesin tulevien yöunien jäävän liian lyhyiksi, joten pesin hiukset maanantaiaamuna, jotta saisin tiistaina nukkua edes vartin pidempään. En vain ollut pakannut hiustenkuivaajaa mukaan, joten piti käyttää hotellin laitetta, jossa luki luottamusta herättäen "Shaver". Tukka ei onneksi lähtenyt päästä, mutta käsi kyllä meinasi palaa, kun tuo letku hieman kuumeni käytössä. Täytyy myös tunnustaa, että unohdin maanantaina ottaa varsinaisen päivän kuvan. Onneksi tämä otos sentään löytyi puhelimesta, kun asiaan havahduin tiistai-iltana. Olen pyrkinyt siihen, että valitsen päivän kuvaksi aina sellaisen kuvan, joka ei ole ollut muualla somessa, mutta tässä kohtaa piti tehdä poikkeus. Tämä siis löytyy jo Instagramista, annattehan anteeksi tämän toiston.

16.5.

Tiistaina vasta olikin pitkä kokouspäivä, varsinkin kun alla oli vain viiden tunnin yöunet. Päästyäni iltakymmeneltä kotiin en jaksanut tehdä muuta kuin kaatua sänkyyn. Siinä sitten maatessani hoksasin, että päivän kuva puuttuu sekä kuluneelta että edeltävältä päivältä. En yksinkertaisesti kyennyt enää nousemaan ylös sängystä, joten otin kuvan niiltä sijoiltani. Tässäpä on siis kuva meidän makuuhuoneen kattolampusta. Seinällä olevat valokuvat ovat muuten niitä, jotka ovat tippuneet hyllyltä sen seitsemäntoista kertaa. Käytännössä taulut tippuvat aina kun meillä on lapsivieraita ja leikit yltyvät ovien paiskomisasteelle. Olen tainnut tästä aiemminkin avautua, mutta en voi käsittää missä on vika: Ikean tauluhyllyissä vai asuntomme rakenteissa. Yksi kehys on jo nyt ilman lasia siivoojan pudotettua sen joskus alkuvuodesta. Voisi olla tarpeen ottaa muistakin suosiolla lasit pois, kun ne hajoavat kuitenkin seuraavan kerran tippuessaan.

17.5.

Keskiviikkona pääsin taas kolmen illan poissaolon jälkeen lukemaan tytölle iltasadun. Lukemistoon oli tullut uusi kirja, sillä mies ja tyttö olivat käyneet poissaollessani kirjastossa. Edelliskerralla lainattu Miira ja Kettu oli niin kova hitti, että tämä samaan sarjaan kuuluva Miira ja Karhu oli ollut ihan pakko lainata. Kirjasto on kyllä loistava keksintö, ei vähiten sen takia, että näin saadaan vähän variaatiota iltalukemisiin. Tytöllä tuntuu olevan taipumus ihastua aina yhteen tai kahteen kirjaan kerrallaan ja niitä sitten pitää lukea uudelleen ja uudelleen joka ikinen päivä. On ihan tervetullutta itsellekin, että nuo kirjat vaihtuvat kuukauden välein, koska äkkiähän tarinat oppii ulkoa. Tarinan tuttuuteen se viehätys taitaa lapsella perustuakin, sillä hän kyllä huomauttaa heti jos luen jonkun lauseen eri tavalla kuin yleensä. Näissä Miira-kirjoissa on muuten sellainen koukku, että kirja pitäisi lukea aina kahteen kertaan, jossa jälkimmäisellä lukukerralla etsitään kirjan sivuilla seikkaillut pikkuveli joka aukeamalta. Tavallaan hauska idea, josta lapsi tykkää hulluna, mutta itselle riittäisi yksi lukukerta.

18.5.

Torstaina äkkäsin vihdoin lapsityövoiman autuuden kokkailussa. Annoin tytölle ensimmäistä kertaa veitsen käteen ja hänpä pilkkoi tuosta vaan rasiallisen kirsikkatomaatteja sekä yhden paprikan tortilla-ateriaa varten. Neiti oli niin ylpeä taidoistaan, että itseäni oikein harmitti miksen ollut aiemmin tajunnut antaa hänen osallistua aktiivisemmin ruuanlaittoon. Leiponeet olemme kyllä yhdessä monesti, mutta veitsen käyttöä olen arastellut. Ihan kunnon teräaseeseen en nytkään antanut hänen tarttua, mutta hyvin nuo kasvikset pilkkoutuivat ruokaveitselläkin. Tätä täytyy harrastaa ehdottomasti enemmän jatkossa, sillä olen huomannut että mitä aktiivisemmin lapsi saa olla mukana ruaanlaitossa, sitä avoimempi hän on myös uusille mauille. Ja oli hänestä oikeasti apuakin, ruoka valmistui nopemmin pikkuapulaisen kanssa, vaikka toisin voisi luulla.

 19.5.

Perjantaina sai ottaa rennosti, kun tortilla-aineita oli vielä edellispäivästä jäljellä eikä ruuanlaittoon tarvinnut käyttää aikaa. Syötyämme virittelimme takapihalle riippukeinun ja nautimme ilta-auringosta toinen lehteä lueskellen, toinen Taavi Tiikeriä Netflixistä katsellen. Meidän vetäessä lonkkaa mies haravoi takapihaa, eli varsin reilu työnjako. Takapihan nurmikkomme näyttää mielenkiintoiselta tällä hetkellä, sillä mies heitteli vähän ronskilla kädellä jotain sammaleenpoistajaa nurmelle ja samalla lähti sitten ruohokin. Ruoho on nyt kirjaimellisesti vihreämpää aidan toisella puolella, mutta eiköhän tuo tuosta ehdi kasvaa vielä kesän aikana.

20.5.

Lauantaina saimme vähän pyytämättä ja yllättäen parisuhdeaikaa, kun mummu kutsui tytön serkkulikkansa kanssa yökylään. Viimein meidän kyläluuta pääsi yöksi ilman vanhempia, sitä on nimittäin toivottu edelliskerrasta asti, joka taisi olla tammikuussa. Olimme alunperin suunnitelleet menevämme tänä viikonloppuna yöksi Helsinkiin, mutta eihän tätä lapsivapaata voinut jättää käyttämättä ja jäimme suosiolla Tampereelle. Kävimme sushipiknikillä Pyynikillä, kiersimme Museoiden yössä kolme eri museota, herkuttelimme Inezin tapaksilla ja päätimme illan vielä myöhäisnäytökseen elokuvissa. Kaunis sää ja kaupungissa järjestetyt erilaiset tapahtumat veivät selvästi pidemmän korren, sillä leffanäytöksessä ei ollut meidän lisäksemme ketään muita. Aika luksusta, privaatti elokuvanäytös! Valitettavasti edes Charlie Hunnam ei onnistunut pitämään minua hereillä koko leffaa, mitä vähän ennakkoon arvelinkin näytöksen alkaessa vasta yhdeltätoista. King Arthurista en siis osaa antaa kovin perusteellista arviota, mutta kokonaisuudessaan päivä oli todella onnistunut. Kuva on muuten Sara Hildenin taidemuseosta Jarmo Mäkilän näyttelystä. Se on vielä tämän viikon loppuun asti auki, kannattaa käydä tutustumassa.

21.5.

Sunnuntaina haimme tytön puoliltapäivin mummulasta ja suuntasimme kohti Helsinkiä, jonne menimme ensisijaisesti Roihuvuoren kirsikkapuiston ja siellä järjestetyn Hanamin vuoksi. Kirsikankukkakuvia tulikin jo jaettua ahkerasti muissa somekanavissa, joten tässä vähän vähemmän vaaleanpunainen kuva sunnuntailta. Kirsikkapuiston lähistöllä on myös japanilaistyylinen puutarha, johon kävimme tutustumassa. Puutarhaan oli lyhyehkö kävelymatka mukavaa metsäpolkua pitkin, tosin väenpaljoudessa matka ei sujunut niin sutjakkaasti. Reitin varrella oli myös iso kivi, jonka päälle tyttö kiipesi keikistelemään ja minä tietysti räpsin kuvia minkä kerkesin. Likka vähän väsähti kävelyyn eikä olisi halunnut jatkaa matkaa, mutta edessä oleva Linnanmäki-reissu toimi hyvänä houkuttimena. Voi että, sunnuntailta olisi niin monta kivaa kuvaa jaettavana, vaikeaa oli valita vain yksi. Välillä onneksi näinkin päin, kun alkuviikolta ei meinannut olla mitään julkaistavaa.