Viikkokatsaus nro 44

30.10.

Maanantaifiilis? Eipä oikeastaan, vaan viikko alkoi hyvinkin rennosti vauvan kanssa kotona köllötellessä. Esikoisella oli lokakuun päiväkotipäiviä vielä pari kappaletta käyttämättä, joten hän oli tällä viikolla poikkeuksellisesti myös maanantain ja tiistain päikyssä. Nämä päivät vauvan kanssa kahdestaan ovat kyllä lähes luvattoman leppoisia, melkein tulee huono omatunto.

31.10.

Tiistaina postiluukusta kolahti joulunajan ensimmäinen lelulehti. Vielä viime vuonna tyttö ei näistä erityisemmin perustanut, mutta nyt lehden idea aukesi heti. "Mä haluan ton ja ton ja ton...", osoiteltiin leluja lehden sivuilta toiveita esittäen. Joulupukille emme ole vielä kirjoittaneet, mutta siitä ei ainakaan tarvitse huolehtia, etteikö lahjatoiveita olisi enemmän kuin riittävästi. Tavallaan hurjaa, että jo lokakuussa aletaan miettiä joulua, ja nimenomaan lahjojen kautta. En mitenkään vastusta joulun kaupallista puolta, koska lahjojen antaminen ja saaminen on itsestänikin kivaa, mutta silti tavaran määrä vähän hirvittää. Eikä niinkään mistään ylevästä "maapallo hukkuu muoviin" -henkisestä eettis-ekologisesta syystä, vaan ihan vaan siksi, etten tiedä mihin kaikki tavarat saadaan tässä huushollissa mahtumaan. Jälleen kerran tulee tätä rakeista kännykkäkuvaa katsoessani mieleen, että pitäisiköhän sitä hankkia itselleen joululahjaksi uusi puhelin paremmalla kameralla. Toisaalta tätä projektia ei ole enää pitkään jäljellä, joten ehkä nyt on vähän myöhäistä.

1.11.

Keskiviikko oli esikoisen ainoa kotipäivä tällä viikolla. Tyttö on viime aikoina innostunut kovasti piirtelystä ja askartelusta, tällä kertaa taidetta syntyi sormiväreillä. En ole vieläkään ratkaissut sitä, miten ja minne nämä kaikki lapsen taiteilut pitäisi säilöä. Tällä hetkellä meillä on työhuoneessa yksi iso kasa pääasiassa päiväkodissa tehtyjä piirustuksia ja maalauksia, mutta tätä tahtia niitä tulee sen verran reilusti lisää, ettei kaikkea voi mitenkään säilyttää. Osan olenkin vaivihkaa ujuttanut suoraan paperinkeräykseen, esimerkiksi värityskuvia en ole säästänyt. Silti taiteiluja on kertynyt melkoinen määrä ja uusia tulee lähes päivittäin. Jostain luin vinkin, että taiteilut voisi kuvata ja tallentaa sähköiseen arkistoon, mutta joitain teoksia olisi kiva jättää ihan paperiversionakin talteen. En tosin tiedä, tekeekö lapsi niillä koskaan mitään, todennäköisesti ei.

2.11.

Olen aina ollut veristen dekkarien ystävä, mutta esikoisen syntymä teki jännärien lukemisesta haastavaa. Ahdistuin helposti raaoista juonenkäänteistä ja kaipasin jotain kevyempää luettavaa. Pidin siis jonkin aikaa taukoa tästä genrestä, mutta nyt olen taas päässyt uudelleen dekkarien makuun. Tartuinkin innokkaasti Camilla Läckbergin uusimpaan kirjaan saadessani sen lainaan, sillä olen pitänyt Fjällbacka-sarjan aiemmistakin osista. Eipä tuon lukemiseen montaa päivää mennyt, sen verran taattua Läckberg-laatua kirja oli. Erityisesti pidän näissä siitä, että samassa kirjassa kuljetetaan kahta erillistä tarinaa kahdessa eri ajassa ja viimeistään lopussa selviää, miten tarinat linkittyvät toisiinsa. Tässä kirjassa liikuttiin poikkeuksellisesti kolmessa eri aikakaudessa, mikä lisäsi mielenkiintoa. Usein nuo vanhempaan aikaan sijoittuvat tarinanpätkät ovat jopa kiinnostavampia kuin varsinainen kertomus. Onneksi tuo pikkuinen ei tiennyt millaista iltasatua äiti siinä vieressä lukee, raukka olisi muuten saanut varmasti traumoja.

3.11.

Perjantaina poikkesin työporukan kanssa lounaalla Pispalan Pulterissa. Lähes koko pöytäseurueemme tilasi Superpihvin, minä muiden mukana. Aikamoinen suonet tukkoon -pläjäys se sitten olikin, huh hei! Possupihvin kanssa tarjottiin siis sekä maustevoita että kermakastiketta ja vielä bataattiranskikset päälle. No, itsepähän valitsin annokseni. Työkavereita oli kiva nähdä, mutta Pulteriin ei ole mikään kiire uudelleen syömään, ei ainakaan tuota nimenomaista annosta.

4.11.

Lauantaina meillä kävi pariinkin otteeseen vieraita. Ystäväperhe piipahti päivällä ja miehen veli perheineen illalla. Lapset muovailivat tytön uusilla silkkimassoilla ja jossain vaiheessa tyttö tuli kysymään, saako massoja "laittaa mihin vaan". Ymmärsin kysymyksen jotenkin väärin ja luulin tytön tarkoittavan, saako eri värejä sekoittaa keskenään, johon annoin luvan. Mennessäni käymään lastenhuoneessa tajusin paremmin mitä tarkoitettiin, sillä vaatekaapin ovet oli koristeltu silkkimassateoksilla. Onneksi nämä oli liimattu oviin eikä esimerkiksi tapettiseinään. Silkkimassa on kyllä tavalliseen muovailuvahaan verrattuna muutenkin huomattavasti vähemmän sotkevaa, eli ehkä tapettikin olisi selvinnyt vaurioitta. En ole kuitenkaan halukas sitä testaamaan, toivottavasti ei lapsikaan.

5.11.

Sunnuntaina saimme lisää vieraita, tällä kertaa toisen ystäväperheen sekä osan lapsuudenperhettäni. Esikoisella oli siis onnenpäivät, kun seuraa ja touhua riitti koko viikonlopuksi. Meillähän jokainen aamu alkaa kysymyksellä "Tuleeko meille tänään ketään vieraita?" ja jos vastaus on kieltävä, sitä seuraa yleensä kysymys "Entä mennäänkö me jonnekin kylään?". Tuo lapsi on ollut mahdoton kyläluuta ihan pienestä pitäen, saa nähdä tuleeko pikkusiskosta samanmoinen. Tässä esitellään tädille Prinsessa-lehdestä kaikkia ihkuja juttuja, joita täti toki kuuntelee kärsivällisesti ja kiinnostuneena. Itselläni ei enää ihan samalla tavalla riitä mielenkiinto, kun samaa lehteä on luettu jo monta päivää putkeen...

Viikkokatsaus nro 43

23.10.

Maanantaina mies palasi töihin ja meillä tytöillä alkoi uudenlainen arki. Pehmeän laskun periaatteella mies ehdotti yhteistä lounasta keskustassa, joten me sitten bussittelimme isolle kirkolle täältä onnellisten ihmisten lähiöstä. Yllätin itsenikin, kun ehdimme siihen bussiin mihin oli aikomus. Huikeaa suorittamista näin ensikertalaiselta - liikkeellelähtö kahden lapsen kanssa siis. Kävimme tovin leikkimässä Pikku Kakkosen puistossa ennen kuin mies kurvasi paikalle ja suuntasimme syömään. Itse olin aikeissa mennä testaamaan uutta Puistoa kun kerran nurkilla olimme, mutta päädyimmekin lopulta Vehmaisiin Kahvila Kristalliin. Yritystä pyörittää nuoruudenaikainen ystäväni ja Kristalli on paitsi lounaspaikka, myös pitopalvelu. Meillä oli esikoisen ristiäisissä ruuat Kristallista ja samaa olimme suunnitelleet tälläkin kertaa. Onneksi heidän kalenteristaan löytyi pikkujoulukiireistä huolimatta vapaa ajankohta, niin pääsemme pikkusiskonkin ristiäisissä valmiiseen pöytään. Yleensä tykkään leipoa ja kokata juhliin kaiken itse, mutta pienen vauvan kanssa siinä on oma haasteensa. Mielelläni siis ulkoistan tämän puolen, varsinkin kun pian on jo joulu ja esikoisen synttäritkin tulossa. Silloin saan varmasti taas häärätä sydämeni kyllyydestä keittiössä.

24.10.

Tiistaina esikoinen halusi heti aamupalan jälkeen pelata. Muumi-muistipeli on meillä tällä hetkellä kovimmassa huudossa, mutta myös Myyrä-palapelit ja Frozen-lotto olivat mieluisia. Siinä vaiheessa kun tyttö toi pelikortit pöytään piti vähän käyttää mielikuvitusta, mutta lopulta keksin mitä kolmevuotiaan kanssa voi pelata korteilla. Muistatteko Speden Speleistä sen "punainen vai musta" -arvuuttelun? Se oli sopivan simppeli pienen lapsen kanssa pelaamiseen ja yllätyksekseni tyttö innostui siitä todella. Parin kierroksen jälkeen alkoi itseä jo vähän puuduttaa, mutta tokihan peliä piti jatkaa vielä tovi. Tuon pelipinon kahlaamisen jälkeen katsoin kelloa ja totesin, että aikaa on mennyt vajaa tunti. Hmmm, milläs tämä loppupäivä saadaan kulumaan...? Täytyy myöntää, että olen vähän huono (lue: laiska) leikkimään lasten kanssa, kun taas tuo kolmevuotias kaipaa melkoisen paljon tekemistä ja virikettä. Tässä valossa tuntuu toistaiseksi hyvältä ratkaisulta, että esikoinen jatkaa osa-aikaisesti päiväkodissa. Tosin niinä aamuina, kun pitää herätä itse viemään lapsi päikkyyn, saatan olla eri mieltä asiasta...

25.10.

Emme ole koskaan erityisemmin viettäneet Halloweenia, mutta ehkäpä Karmivan Karnevaalin innoittamana tyttö pyysi isältään kaupassa kurpitsaa. Sellaisen hän myös sai, ja minä pääsin sitten kaiverruspuuhiin. Ensikertalaiseksi olen ihan tyytyväinen lopputulokseen, mutta sen kyllä opin, ettei kurpitsaa kannata kaivertaa kovin montaa päivää etukäteen. Muutaman päivän päästä tästä kurpitsalyhty oli niin nahistunut ja kurttuinen, että se päätyi roskiin jo ennen pyhäinpäivää.

26.10.

Aina välillä harmittelen sitä, ettei mies ole innostunut valokuvaamisesta, ainakaan oma-aloitteisesti. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että meillä on paljon kuvia lapsista sekä jonkin verran myös miehestä lasten kanssa, mutta itse puutun useimmista perhekuvistamme. Varsinkin niitä sellaisia tavallisia arjen tilanteita olisi kiva saada tallennettua välillä niin, että minäkin olisin niissä mukana. Torstai-iltana istuin sohvalla molemmat tytöt kainalossani katselemassa telkkaria. Pienempi tuhisi rintaani vasten ja isompi höpötti mainioita juttujaan. Yhtäkkiä minut valtasi niin suuri onnentunne, että halusin ikuistaa tuon hetken. Niinpä pyysin miehen ottamaan kuvan, tai oikeammin kuvia. Koska jos mies on jotain valokuvaamisesta oppinut niin sen, että kuvia pitää ottaa monta. Valtaosa niistä on kuitenkin sellaisia, joissa olen omasta mielestäni epäonnistunut. Todellisuudessa näytän varmaan ihan omalta itseltäni, mutta minkäs sille mahtaa kun on niin kriittinen itseään kohtaan. Tässä kuvassa on kuitenkin tallennettuna juuri se tunne, joka minulla oli sisälläni kuvaa otettaessa. Silloin ei ole merkitystä, näkyykö kuvassa kaksoisleuka tai eriparisilmät, vaan näen ainoastaan onnellisen äidin rakkaiden lastensa kanssa.

27.10.

Perjantaina ensimmäinen arkiviikko oli paketissa ja päätimme sen kunniaksi lähteä Valoviikkojen avajaisiin sekä perjantaipäivälliselle. Ajattelimme ottaa uuden yrityksen Puiston kanssa, kun emme maanantaina menneetkään sinne. Aikataulumme eivät kuitenkaan ihan menneet kohdalleen lähdön viivästyessä. Koska itselläni oli kiljuva nälkä, käännyimme Puiston jonosta pois kesken kaiken ja menimme hakemaan pikaista vatsan täytettä niinkin glamourista paikasta kuin Burger King. Ehdimme sentään nähdä avajaisilotulituksen, joka olikin varsin näyttävä. Ihme ja kumma vauva ei reagoinut paukkeeseen mitenkään, vaan veteli tyytyväisenä sikeitä vaunussaan, vaikka ympärillä räjähteli ja rätisi toden teolla. Esikoinen sen sijaan hieman pelkää ilotulituksia, mutta isän sylissä oli turvallista katsella raketteja. Kuvassa ilotulitus ei aivan pääse oikeuksiinsa, mutta syytän jälleen puhelimeni huonoa kameraa. Kuvaajan taidoissahan ei ole kerrassaan mitään vikaa.

28.10.

Lauantaina meidät oli kutsuttu 35-vuotisbileisiin. Samalla saimme myös yövieraita, kun ystäväperheemme Jyväskylästä tuli juhliin sekä tietysti samalla katsomaan vauvaa. Isommat lapset jäivät äitini hoiviin meille kotiin ja me aikuiset sekä vauva lähdimme pippaloihin. Koska pienin vieras oli hyvin rauhallinen ja nukkui valtaosan illasta, viihdyimme kemuissa lopulta yömyöhään. Illan hauskuutus oli Psykiatri-niminen seurapeli. Peliin toi oman lisämausteensa se, että osa vieraista oli nauttinut juhlajuomaa jo sen verran, etteivät olleet ihan skarpeimmillaan, mistä taas seurasi hupaisia hetkiä. Täytyy tosin myöntää, etten olisi selväpäisyydestäni huolimatta itse välttämättä hoksannut pelin ideaa, jos olisin päätynyt Psykiatrin paikalle arvuuttelemaan. Juhlissa oli muuten todella upea kakku, joka ei vain ollut esillä vielä kuvanottovaiheessa. Päivänsankari Katjan blogista löytyy kuvia kakusta ja juhlatunnelmista. 

29.10.

Sunnuntai alkoi melko väsyneissä merkeissä, sillä juhlista kotiuduttuamme jatkoimme seurustelua aamuneljään asti. Tosi fiksua, kun univelkaa kertyy nyt muutenkin, mutta kun harvoin nähdään niin juttua riittää. Iltapäivällä kävimme siskoni esikoisen synttärijuhlissa ja kun viikonlopun toisetkin kemut oli juhlittu, kutsui sohva nimeäni vahvasti. Sunnuntai-iltojen ilo on ollut Tähdet, tähdet -sarja, jossa artistit esittävät viikoittain vaihtuvan genren mukaisia kappaleita. Tänä vuonna mukana ei ole läheskään niin isoja nimiä kuin mitä esim. Vain elämää -ohjelmassa oli, mutta todella lahjakkaita ja monipuolisia tyyppejä kyllä. Vaikkapa Elias Kaskinen, Mikael Saari ja Nelli Matula ovat olleet isolle yleisölle melko tuntemattomia, mutta he ovat ohjelmassa näyttäneet kykynsä ja pääsevät toivottavasti jatkossa esittämään musiikkiaan laajemminkin. Ohjelmassa on myös viihdyttävä tuomaristo, kun suorasanainen Maria Veitola, sympaattinen Juhani Merimaa ja vaihtuva genreguru (mm. Tiina Lymi ja Maija Vilkkumaa) ovat antaneet värikästä palautetta esityksistä. Elias Kaskisen  elokuvamusiikkiviikolla esittämä Leijonakuningas-spektaakkeli oli jotain niin älyvapaata ja samalla huikeaa, että nauroin ihan kyyneleet silmissä. Vielä on muutama jakso jäljellä, kannattaa katsoa!

Viikkokatsaus nro 42

16.10.

Vauvan syntymän myötä meillä on käynyt paljon vieraita ja olemme saaneet myös ihania muistamisia. Nämä kukat saimme itse asiassa jo edellisellä viikolla Interflora-lähetyksenä työpaikaltani, mutta innostuin kuvailemaan niitä maanantaina, sillä kukkakimppu oli mielestäni vain niin kertakaikkisen kaunis. Kimppu oli tilattu Lamminpään Kukasta, mikä on ehdottomasti yksi tämän seudun parhaista kukkakaupoista. Sieltä hankitut kukat ovat olleet aina kauniita ja hintatasokin on kohtuullinen. Tämän kimpun innoittamana päädyinkin tilaamaan meille ristiäisiin kukat kyseisestä liikkeestä. Halusin niihin vanhan roosan ja liilan sävyjä sekä tuota eukalyptuksen oksaa, jota tässäkin kimpussa on. Saamme varmasti hienot kukat juhliin! Olisi ihanaa jos kotona olisi aina tuoreita kukkia, mutta ihan niin usein niitä ei tule hankittua. Kukkahulluuteni taitaa olla lapsuudenkodin perua, sillä yhdessä vaiheessa äitini osti aina perjantaisin viikonlopun kunniaksi leikkokukkakimpun olohuoneen ruokapöydälle. Pitäisiköhän jatkaa samaa perinnettä?

17.10.

Tiistaina kävimme newborn-kuvauksessa Lotta Polvianderilla, jolla kävimme jo aiemmin syksyllä odotusajan perhekuvauksessa. Tälläkin kertaa otimme myös perhekuvia sekä lisäksi sisaruskuvia lapsista. Haastekerrointa siis riitti, varsinkin kun vauva ei nukkunutkaan sikeästi koko kuvausaikaa kuten olin olettanut. Kuvaussessioon sisältyi niin kakkavaipan vaihtoa, pissavahinko kuin pari imetystäkin, mutta kaikesta säätämisestä huolimatta lopputulos palkitsi ja saimme ihania muistoja. Instagramin puolelta (@maija_ii) löytyy muuten yksi hempeä maistiainen kuvauksen lopputuloksesta. Ehkä jossain välissä jaan vielä muutaman kuvan lisää täällä blogin puolella. Lotta on kyllä taitava, voin suositella häntä mikäli kaipaat rentoa ja lämminhenkistä kuvaajaa ikuistamaan tärkeitä hetkiä.

18.10.

Keskiviikkona saapui edellisviikolla Hullareilta hankkimamme pesutorni. Tai niin me luulimme, mutta kuljetusliike toikin vain yhden paketin. Onneksi ensimmäisessä lähetyksessä tuli pesukone eikä kuivuri, sillä olimme jo sopineet vanhan pesukoneen noudon tälle samalle päivälle. Pelkällä kuivausrummulla ei olisi pitkälle pötkitty... Uusi pesukone pääsi heti testiin ja onhan se nyt hieno. Kyllä kelpaa kotiäidin pyykätä!

19.10.

Torstaina meillä kävi kaksi ystäväperhettä kylässä. Tältä näyttää lastenhuone sen jälkeen, kun kolme kolmevuotiasta on pitänyt vähän lukupiiriä keskenään, heh. Meillä on lastenkirjat kieltämättä vähän hankalasti säilössä sullottuna kaappiin, eikä niitä pääse katselemaan sieltä kovin helposti. Ellei sitten pura kirjapinoja ulos kaapista, kuten lapset nyt tekivät. Pitäisi keksiä joku toimivampi säilytysratkaisu, mutta esikoisen huoneeseen ei nykyisten huonekalujen lisäksi mahdu enää mitenkään kirjahyllyä. Huoneen järjestys menee uusiksi viimeistään siinä vaiheessa kun pikkusiskon pinnasänky siirtyy sinne, mutta siihen menee vielä sen verran aikaa, että joku väliaikaisratkaisu voisi olla järkevä kehitellä. Hyviä ideoita lastenhuoneen kirjojen säilytykseen?

20.10.

Perjantaina olimme Särkänniemen Karmivassa Karnevaalissa, joka järjestettiin nyt ensimmäistä kertaa. Halloween-henkinen tapahtuma oli mielestämme todella onnistunut ja sen toteutukseen oli panostettu kunnolla. Karmiva Karnevaali sopi kaikenikäisille, sillä pikkulasten alueella teema näkyi kesymmin hämähäkinseitteinä ja kummituskoristeina, kun taas yli 15-vuotiaille suunnatulla Zombie Zonella haahuili kammottavia eläviä kuolleita, jotka olivat oikeasti vähän pelottavia. Huvipuistossa oli ihan oma tunnelmansa varsinkin iltahämärissä, jolloin alueella oleva valaistus pääsi kunnolla oikeuksiinsa. Tapahtuma järjestetään myös ensi syksynä ja aiomme osallistua silloinkin, sen verran hauska elämys tuo oli. Hyvä Särkänniemi, hienoa että puistoa hyödynnetään monipuolisesti muulloinkin kuin kesäkaudella! Seuraavaksi suuntaammekin alueelle Koiramäen Jouluun, siitä lisää myöhemmin.

21.10.

Lauantaina pikkusisko pääsi ensimmäistä kertaa vierailulle mummulaan, jossa oli syysloman vuoksi paikalla myös kaikki miehen sisarukset perheineen. Vietimme mukavan päivän yhdessä ja serkut touhusivat innoissaan porukalla. Illalla (lähes) koko sakki kerääntyi television ääreen katsomaan Gladiaattoreita. Enpä olisi uskonut sen olevan ohjelma, joka yhdistää näin hyvin eri-ikäisiä ihmisiä. Aikuisilla Gladiaattoreihin liittyy jonkinasteinen nostalgia-aspektikin, mutta myös lapset ovat tästä tosi fiiliksissä. Ai että, tätä se televisioviihde parhaimmillaan on: sukupolvia yhdistävä kokemus, joka tarjoaa suuria tunteita, naurua ja joskus itkuakin. Gladiaattorien tapauksessa ei ehkä tuota jälkimmäistä, mutta hauskoja hetkiä ja jännitystä kylläkin. Kuva on muuten onnettoman rakeinen ja suttuinen, kiitos surkean kännykkäkameran. Melkein tekisi mieli hankkia äitiysvapaan ajaksi uusi puhelin ihan vaan paremman kameran takia.

22.10.

Sunnuntai oli viimeinen päivä miehen isyysvapaata. Pikkuhiljaa alkoi siis olla aika astua vauvakuplasta ulos ja aloittaa uudenlainen arki. Kuluneet kaksi viikkoa olivat niin ihania, etten olisi halunnut miehen vielä palaavan töihin, pelkästään jo sen takia ettei kukaan ole sitten enää passaamassa minua. Toisaalta olin ihan luottavaisin mielin sen suhteen, että pärjäämme tyttöjen kanssa päivät kolmistaankin. Enpä olisi esikoisen syntymän jälkeen uskonut, että olo voisi heti synnytyksen jälkeen olla niin seesteisen onnellinen kuin mitä se nyt on ollut. Odotusaikana vähän jännitin, iskeekö synnytyksen jälkeen samanlainen stressiahdistus kuin ensimmäisellä kerralla, mutta onneksi ei. Tällä toisella kertaa olen osannut ottaa rennommin ja vain nauttia vauvasta. Kokonaan eroon huolehtimisesta ei toki pääse, mikä lienee ihan luonnollista, mutta nyt huoli on ollut helpommin hallittavissa. Enimmäkseen olen kuitenkin keskittynyt tuijottelemaan tätä suloisuutta vaaleanpunaiset lasit silmilläni, koska onhan hän nyt vain niin I-H-A-N-A.

Viikkokatsaus nro 41

9.10.

Maanantaiaamuna heräsin ihmeen levänneenä, vaikka sängyssämme olikin nukkunut osan yöstä peräti neljä henkeä. Mies oli jossain vaiheessa yötä luovuttanut ja siirtynyt lattialle patjalle nukkumaan. Itseäni ahtaus ei haitannut, sillä olin vain niin tyytyväinen että sain ylipäänsä nukuttua, koska sairaalassa unet jäivät hyvin vähäisiksi. Lepo ja rentoutuminen oman kodin turvassa sai aikaan myös sen, että maitoakin alkoi tulla yöllä, joten lähdimme hyvillä mielin käymään aamulla kätilöpolilla. Siellä vauvalle tehtiin siis rutiinitarkastus, sillä hän kotiutui alle kahden vuorokauden iässä. Koska omakin vointini oli olosuhteisiin nähden erittäin hyvä, menimme samalla reissulla myös hoitamaan asioita ja Prismaan ruokaostoksille. Ihan en olisi kyennyt samaan kaksi päivää esikoisen syntymän jälkeen, hyvä kun pystyin istumaan silloin. Ehdottomasti parempi näin.

10.10.

Tiistaina mies kävi hakemassa virallisen vapautuksen kertausharjoituksista, tähän asti hän oli ollut sieltä vain vapailla. Illemmalla meille oli tulossa vieraita, mutta sitä odotellessa mies sai onneksi esikoisen nukahtamaan sohvalle päiväunille. Yleensä hän ei enää nuku päiväunia, mutta nyt flunssa ja viime päivien tapahtumien aiheuttama jännitys vei veronsa. Vauvaa ei sen sijaan tarvinnut maanitella nukkumaan, hän kun veteli sikeitä tuonakin päivänä lähes kellon ympäri heräten vain välillä syömään.

11.10.

Keskiviikkona saimme jälleen vieraita, tällä kertaa siskoni perhe tuli katsomaan vauvaa. Siskontyttö oli saanut hienon Anna-puvun, joten pitihän serkusten sitten heti leikkiä Frozenia. Vauvalle ei nyt tähön hätään löytynyt teemaan sopivaa asua kuvaa varten, mutta jos olisi vähän käyttänyt mielikuvitusta, niin olisi hänestä saanut ehkä Olofin puettua. Kuinkahan kuopus mahtaa aikanaan päästä isompien leikkeihin mukaan, vai onko hän se reppana joka kovasti yrittää juosta muiden perässä, mutta jää aina jälkeen? No, onneksi hänelle löytyy myös samaa vuosikertaa olevaa serkkuseuraa, ettei tarvitse aina ihan hännänhuippuna olla. Ai niin, tämä päivä oli myös vauvan laskettu aika, mutta neiti ehti tosiaan ottaa muutaman päivän varaslähtöä. Ihan vaan iskän takia, ettei hänen tarvinnut palella sateessa siellä kertausharjoituksissa.

12.10.

Torstaina esikoinen oli muutaman tunnin päiväkodissa ja kävi myös harrastuksessaan lastentanssissa. Vähän mietimme, onko ihan älytöntä viedä lasta päikkyyn kun me molemmat vanhemmat olemme poikkeuksellisesti kotona, mutta koska tyttö oli niin innoissaan menossa leikkimään kaverien kanssa, päätimme pitää tästä rutiinista kiinni. Illalla leikit jatkuivat kotona uudenuutukaisilla isosiskolegoilla. Esikoinen sai siis valita itselleen kaupasta minkä tahansa lelun isosiskoksi tulemisen kunniaksi ja hän päätyi tähän Disney-aiheiseen Duplo-pakettiin. Työnjakomme meni niin, että minä luin ohjeita ja tyttö sitten etsi oikeat palikat ja teki varsinaisen rakennustyön. Olen yleisesti ottaen huono leikkimään lasten kanssa, mutta tämäntyyppinen toiminta sopii minullekin hyvin kun on ohjeet mitä noudattaa eikä tarvitse käyttää luovuutta, heh.

13.10.

Myös perjantaina esikoisella oli päikkypäivä, joten me lähdimme miehen ja vauvan kanssa kaupungille asioille. Lounaan hoidimme Ainoyan sushibuffetissa (lohta, vihdoinkin!) ja pyörähdimme myös Hulluilla Päivillä. Samalla tuli testattua ensimmäistä kertaa uusia vaunuja, tai oikeammin uutta vaunukoppaa. Esikoisen vaunut olivat valitettavasti menneet huolimattoman säilytyksen takia homeeseen, joten jotain piti keksiä, mutta en raaskinut sijoittaa ihan uusiin vaunuihin. Onneksi hoksasin tarkistaa, saako meille alunperin matkarattaisiksi hommattuihin Baby Joggereihin vaunukoppaa. Saihan niihin, ja satuin vielä Torista löytämään käytettynä sopivan. Tässä tuli kyllä aika iso säästö! Hulluilla Päivillä emme sen sijaan selvinneet ilman rahanmenoa, sillä hankimme vihdoin pitkän aikaa puheissa olleen kuivausrummun. Pyykin määrä kun ei tässä taloudessa ole vähenemässä lähivuosina. Ostimme samaan syssyyn myös uuden pesukoneen, niin saimme samaa paria olevat laitteet. Tätä voi perustella käytännön seikoilla, mutta myönnän rehellisesti että myös esteettisellä puolella oli merkitystä. No, olihan se vanha pesukone jo melkein viisitoista vuotta vanhakin, eli olisi varmaan hajonnut kohta joka tapauksessa.

14.10.

Lauantaiaamuna veljeni mainosti WhatsAppissa kokeilleensa heidän uuden kotinsa leivinuunia ja haudutelleensa yön yli padallisen possua. Me tartuimme heti tilaisuuteen ja kutsuimme itsemme päivälliselle, niin pääsimme samalla myös katsomaan miten veljeni perhe on asettunut taloksi uuteen kotiin. Tai no veljen puolisolle koti ei ole uusi vaan vanha, sillä kyseessä on hänen lapsuudenkotinsa, mutta joka tapauksessa. Ruoka maistui ja pihasaunakin lämpesi, joten lopulta lähdimme vasta iltamyöhällä ajelemaan kotiin. Esikoinen ehti nukahtaa matkalla autoon ja siirtymä autosta omaan sänkyyn ei sujunut ihan smoothisti. Mies pääsi ensimmäistä kertaa todistamaan kolmevuotiaan rehellistä paskahalvausta, sellaista jossa huudetaan ja karjutaan selkä kaarella eikä mikään puhe mene perille. Itse olin saanut kokea yhden vastaavan kohtauksen aiemmin, jolloin yritin väkisin pukea rimpuilevaa ja sätkivää lasta ison raskausmahan kanssa. Huh mitä hommaa! Tuossa kyllä todella testataan vanhemmuustaidot, kun pitää yrittää saada tilanne laukeamaan menettämättä itse malttia. Onneksi olemme päässeet näin vähällä, pahemman uhmailijan kanssa näitä kohtauksia voisi ilmeisesti tulla päivittäin.

15.10.

Sunnuntaina lähdimme siskoni ja hänen tyttönsä kanssa pizzalle siskon perheen miesväen lähdettyä syyslomareissulle. Tämä oli muuten jo kolmas kerta kun vauva oli ravintolassa ensimmäisen elinviikkonsa aikana. Esikoisen kohdalla en tainnut olla vielä poistunut kertaakaan neljän seinän sisältä tässä vaiheessa. Napolin pizzat jakavat vähän mielipiteitä, osan mielestä ne ovat parhaita ja osan mielestä karmeita verrattuna vaikkapa Sitkoon tai Luca'siin. Itselleni Napoli on se alkuperäinen pizzeria, sillä olemme käyneet täällä perheemme kanssa lapsesta asti jo silloin, kun pizzerian nimi oli vielä Nr. 1 ja ravintoloita oli kaksi, toinen Hämeenkadulla Sokoksen lähellä. Lapsena tilasin aina Vagabondan eli kinkku-katkarapupizzan. Pizzamakuni on vähän laajentunut tuosta, mutta syön edelleen raastepöydästä alkusalaattini samalla tavalla kuin lapsuudesta alkaen olen tehnyt. Annokseen tulee siis pelkkä kaaliraaste, säilykepaprika ja se ihana oranssi kastike, jota joskus ostimme myös ämpärillisen kotiin. Niin nostalgisen herkullista! Välillä Napolin pizzat eivät ole olleet ihan yhtä hyviä kuin lapsena, mutta tällä kertaa oma ranskankermaa, salamia, pekonia ja artisokkaa sisältänyt fantasiapizzani oli todella hyvä. Mies sen sijaan joutui tilaamaan uuden, sillä hänen Quattro Stagioninsa pohja oli jäänyt vähän raa'aksi. Uusi pizza tuli onneksi nopeasti ja mies pääsi yli myös siitä, että Quattrossa täytteet on eritelty sektoreittain. Siinä syy, miksi en itse koskaan tilaa Quattro Stagionia, niin klassikko kuin se onkin.