30.10.
Maanantaifiilis? Eipä oikeastaan, vaan viikko alkoi hyvinkin rennosti vauvan kanssa kotona köllötellessä. Esikoisella oli lokakuun päiväkotipäiviä vielä pari kappaletta käyttämättä, joten hän oli tällä viikolla poikkeuksellisesti myös maanantain ja tiistain päikyssä. Nämä päivät vauvan kanssa kahdestaan ovat kyllä lähes luvattoman leppoisia, melkein tulee huono omatunto.
31.10.
Tiistaina postiluukusta kolahti joulunajan ensimmäinen lelulehti. Vielä viime vuonna tyttö ei näistä erityisemmin perustanut, mutta nyt lehden idea aukesi heti. "Mä haluan ton ja ton ja ton...", osoiteltiin leluja lehden sivuilta toiveita esittäen. Joulupukille emme ole vielä kirjoittaneet, mutta siitä ei ainakaan tarvitse huolehtia, etteikö lahjatoiveita olisi enemmän kuin riittävästi. Tavallaan hurjaa, että jo lokakuussa aletaan miettiä joulua, ja nimenomaan lahjojen kautta. En mitenkään vastusta joulun kaupallista puolta, koska lahjojen antaminen ja saaminen on itsestänikin kivaa, mutta silti tavaran määrä vähän hirvittää. Eikä niinkään mistään ylevästä "maapallo hukkuu muoviin" -henkisestä eettis-ekologisesta syystä, vaan ihan vaan siksi, etten tiedä mihin kaikki tavarat saadaan tässä huushollissa mahtumaan. Jälleen kerran tulee tätä rakeista kännykkäkuvaa katsoessani mieleen, että pitäisiköhän sitä hankkia itselleen joululahjaksi uusi puhelin paremmalla kameralla. Toisaalta tätä projektia ei ole enää pitkään jäljellä, joten ehkä nyt on vähän myöhäistä.
1.11.
Keskiviikko oli esikoisen ainoa kotipäivä tällä viikolla. Tyttö on viime aikoina innostunut kovasti piirtelystä ja askartelusta, tällä kertaa taidetta syntyi sormiväreillä. En ole vieläkään ratkaissut sitä, miten ja minne nämä kaikki lapsen taiteilut pitäisi säilöä. Tällä hetkellä meillä on työhuoneessa yksi iso kasa pääasiassa päiväkodissa tehtyjä piirustuksia ja maalauksia, mutta tätä tahtia niitä tulee sen verran reilusti lisää, ettei kaikkea voi mitenkään säilyttää. Osan olenkin vaivihkaa ujuttanut suoraan paperinkeräykseen, esimerkiksi värityskuvia en ole säästänyt. Silti taiteiluja on kertynyt melkoinen määrä ja uusia tulee lähes päivittäin. Jostain luin vinkin, että taiteilut voisi kuvata ja tallentaa sähköiseen arkistoon, mutta joitain teoksia olisi kiva jättää ihan paperiversionakin talteen. En tosin tiedä, tekeekö lapsi niillä koskaan mitään, todennäköisesti ei.
2.11.
Olen aina ollut veristen dekkarien ystävä, mutta esikoisen syntymä teki jännärien lukemisesta haastavaa. Ahdistuin helposti raaoista juonenkäänteistä ja kaipasin jotain kevyempää luettavaa. Pidin siis jonkin aikaa taukoa tästä genrestä, mutta nyt olen taas päässyt uudelleen dekkarien makuun. Tartuinkin innokkaasti Camilla Läckbergin uusimpaan kirjaan saadessani sen lainaan, sillä olen pitänyt Fjällbacka-sarjan aiemmistakin osista. Eipä tuon lukemiseen montaa päivää mennyt, sen verran taattua Läckberg-laatua kirja oli. Erityisesti pidän näissä siitä, että samassa kirjassa kuljetetaan kahta erillistä tarinaa kahdessa eri ajassa ja viimeistään lopussa selviää, miten tarinat linkittyvät toisiinsa. Tässä kirjassa liikuttiin poikkeuksellisesti kolmessa eri aikakaudessa, mikä lisäsi mielenkiintoa. Usein nuo vanhempaan aikaan sijoittuvat tarinanpätkät ovat jopa kiinnostavampia kuin varsinainen kertomus. Onneksi tuo pikkuinen ei tiennyt millaista iltasatua äiti siinä vieressä lukee, raukka olisi muuten saanut varmasti traumoja.
3.11.
Perjantaina poikkesin työporukan kanssa lounaalla Pispalan Pulterissa. Lähes koko pöytäseurueemme tilasi Superpihvin, minä muiden mukana. Aikamoinen suonet tukkoon -pläjäys se sitten olikin, huh hei! Possupihvin kanssa tarjottiin siis sekä maustevoita että kermakastiketta ja vielä bataattiranskikset päälle. No, itsepähän valitsin annokseni. Työkavereita oli kiva nähdä, mutta Pulteriin ei ole mikään kiire uudelleen syömään, ei ainakaan tuota nimenomaista annosta.
4.11.
Lauantaina meillä kävi pariinkin otteeseen vieraita. Ystäväperhe piipahti päivällä ja miehen veli perheineen illalla. Lapset muovailivat tytön uusilla silkkimassoilla ja jossain vaiheessa tyttö tuli kysymään, saako massoja "laittaa mihin vaan". Ymmärsin kysymyksen jotenkin väärin ja luulin tytön tarkoittavan, saako eri värejä sekoittaa keskenään, johon annoin luvan. Mennessäni käymään lastenhuoneessa tajusin paremmin mitä tarkoitettiin, sillä vaatekaapin ovet oli koristeltu silkkimassateoksilla. Onneksi nämä oli liimattu oviin eikä esimerkiksi tapettiseinään. Silkkimassa on kyllä tavalliseen muovailuvahaan verrattuna muutenkin huomattavasti vähemmän sotkevaa, eli ehkä tapettikin olisi selvinnyt vaurioitta. En ole kuitenkaan halukas sitä testaamaan, toivottavasti ei lapsikaan.
5.11.
Sunnuntaina saimme lisää vieraita, tällä kertaa toisen ystäväperheen sekä osan lapsuudenperhettäni. Esikoisella oli siis onnenpäivät, kun seuraa ja touhua riitti koko viikonlopuksi. Meillähän jokainen aamu alkaa kysymyksellä "Tuleeko meille tänään ketään vieraita?" ja jos vastaus on kieltävä, sitä seuraa yleensä kysymys "Entä mennäänkö me jonnekin kylään?". Tuo lapsi on ollut mahdoton kyläluuta ihan pienestä pitäen, saa nähdä tuleeko pikkusiskosta samanmoinen. Tässä esitellään tädille Prinsessa-lehdestä kaikkia ihkuja juttuja, joita täti toki kuuntelee kärsivällisesti ja kiinnostuneena. Itselläni ei enää ihan samalla tavalla riitä mielenkiinto, kun samaa lehteä on luettu jo monta päivää putkeen...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti