31. joulukuuta 2017

Viikkokatsaus nro 49

4.12.
Viikon alkajaisiksi teimme lounastreffit pikkusiskon kummitädin ja hänen vauvansa kanssa Ravintola Tampellaan. Paikka on kertakaikkisen hieno, mutta lounas ei ainakaan tällä kertaa ollut mitenkään erityinen. Salaattini oli vähän pliisu, sillä mozzarellan kanssa yhdistetty mieto jogurttikastike ei oikein toiminut, vaan kokonaisuus oli mauton. Sen sijaan tytölle tilattu lehtipihvi yllätti paitsi koollaan myös sillä, ettei annosta oltu mitenkään säädetty lasten makuun. Suolaa ja rasvaa ei ollut säästelty ja maustevoin pippuri poltteli isommankin suuta. Tytön lemppari olikin tuo lähinnä koristeena ollut juurespyree ja minä sain syödä salaattini lisäksi myös pihvin. Äidin osa on joskus rankka.

5.12.
Tiistaina koko maisema peittyi valkoiseen lumivaippaan juuri sopivasti Suomen satavuotisjuhlaa varten. Tämän kuvan tullessa vastaan jouduin hetken miettimään, että missä ihmeessä tämä on otettu, koska maisema ei näyttänyt tutulta. Sijaintitiedot osoittivat Lintulammille, eli pikkusiskon kummien luo, jossa kävimme hakemassa vauvalle kokeiluun kapalopussin. Toiveena siis oli, että vauva oppisi nukahtamaan omaan sänkyynsä. Kokeilu ei ole vielä tuottanut toivottua lopputulosta, mutta ainakaan tällä hetkellä ei tunnu hyvältä aloittaa mitään varsinaista unikoulua. Palataan ensi vuonna asiaan, toistaiseksi vauva saa nukkua (tai olla nukkumatta) meidän vieressä.

6.12.
Keskiviikkona oli suuri juhlapäivä, kotimaamme satavuotissynttärit. Vietimme itsenäisyyspäivää ystäväperheen luona herkutellen ja kävimme myös kaupungilla katsomassa ilotulituksen. Keskusta näytti juhlavalaistuksessaan todella hienolta ja Tampereen kaupungin lisäksi myös yritykset olivat kantaneet kortensa kekoon. Näin näyttävä oli Takon kartonkitehdas. Illalla bongailtiin television välityksellä tuttuja itsenäisyyspäivän vastaanotolta ja yötä myöten katsottiin vielä Laineen Tuntematon sotilas, jota en ole aiemmin katsonut alusta loppuun. Nyt on sitten vertailupohjaa lähteä katsomaan uusinta Tuntematon-versiointia, kunhan saamme lastenvahdin hommattua ja liput varattua. Ei sinne elokuviin enää tuosta noin vaan lähdetäkään.

 7.12.
Torstaina oli esikoisen syksyn viimeinen tanssikerta ja samalla esitys. Pukeutumisteemaksi oli ilmoitettu "ruskea cowboy-asu", joka aiheutti hieman harmaita hiuksia. Meidän taloudesta ei löydy yhtään ruskeaa vaatekappaletta, eikä pikaisen kyselykierroksen jälkeen myöskään keneltäkään lähipiirin lapselta. Kävin jopa parilla kirpputorilla katsomassa jotain teemaan sopivaa, mutta päädyin lopulta ostamaan Punanaamiosta sheriffin hatun ja kangaskaupasta palan ruskeaa kangasta, josta solmittiin huivi. Tämäkin panostus oli suoraan sanottuna vähän ylimitoitettu verrattuna ryhmän muihin lapsiin, mutta tulipahan nyt hankittua. Ehkä tuolle hatulle on käyttöä myöhemmin muissa leikeissä. Itse esitys kesti vajaa kaksi minuuttia ja siitäkin mies missasi puolet, sillä ohjaaja oli infonnut esityksen olevan tunnin lopussa, mutta aikataulu muuttuikin lennossa. 3-4 -vuotiaiden ryhmän esitys oli muutenkin melkoista sekoilua. Puolet lapsista juoksivat vanhempiensa syliin kesken kaiken ja loput yrittivät seurata koreografiaa opettajan perässä, kukin taitojensa mukaan. Liikutuksen kyynelten sijaan tuli silmäkulmasta pyyhittyä enemmänkin naurun kyyneleitä, mutta olivathan he nyt toki hellyyttäviä. Oma tyttömme silminnähden nautti esiintymisestä ja onkin nyt lomalla kysellyt, koska tanssi taas jatkuu. Kiva, että on löytynyt mieluisa harrastus. Kuva on muuten otettu kotoa ennen esitystä ja poseeraus oli tytön oma idea. Ihmettelin hieman tuota kädet puuskassa -asentoa, mutta sehän olikin esityksen alkuasento.

8.12.
Perjantaina pidettiin pizzapäivä. Meillä oli sulana pari kiloa jauhelihaa, joten teimme sitten muutaman pellillisen jauhelihapizzaa. Tilaamme lihaa suoraan tuottajalta miehen kotitilan naapurista ja suunnilleen joka kerran kun syömme Pohjan nautaa, päivittelemme kuinka hyvää se on. Tämäkään kerta ei ollut poikkeus. Taisimme syödä kolmeen pekkaan ainakin puolitoista pellillistä pizzaa, eli hyvää tosiaan oli. Kuka muu muuten leikkaa pizzaa saksilla? Meillä ei tarvita pizzaleikkuria, sillä sakset ajavat saman asian vähintään yhtä hyvin.

9.12.
Lauantaina kävimme Ahlmanin joulutorilla. Viime vuonna söimme tapahtumassa maistuvan joululounaan ja nytkin olin haaveillut laatikoista sekä muista perinteisistä jouluherkuista. Konseptia olikin hieman muutettu edellisvuodesta ja noutopöydän sijaan joululounas tarjoiltiin lautasannoksina, joissa jouluruokaan tyypillisesti kuuluvista raaka-aineista oli loihdittu uudenlaisia versioita. Hyvää tuokin oli, mutta ei ihan sitä mitä odotin. Ilmeisesti Ahlmannilla tuo perinteinen joululounas oli tarjolla vasta seuraavalla viikolla, mutta sinne emme valitettavasti ehtineet. Tänä vuonna söinkin jouluruokia ensimmäistä kertaa vasta jouluaattona, kun työpaikan joululounaskin jäi väliin. Ei ainakaan ehtinyt kyllästyä laatikoihin ennen aikojaan.

10.12.
Pizzaperjantain jäljiltä kaapissa oli vielä reilusti jauhelihakastiketta, jonka ajattelimme upottaa lasagneen. Meillä ei ollut riittävästi lasagnelevyjä, joten herra päätti sitten lähteä vääntämään itse levyt tuorepastasta. Kaapissamme ainakin kymmenen vuotta pölyttynyt pastakone pääsi siis vihdoin ja viimein käyttöön. Kumpikaan meistä ei ollut aiemmin tehnyt tuorepastaa, mutta hyvinhän tuo onnistui. Tai no minä en niinkään osallistunut pastan tekoon, vaan keskityin ruuan maustamiseen ja lasagnen kokoamiseen. Seuraavalla kerralla pitää vain muistaa, ettei kastiketta voi laittaa tuorepastan kanssa yhtä reilusti kuin normaalisti. Melkoisen liemevä lasagne nimittäin tuli. En muuten ole ihan varma kumpi on vanhempi, tuo pastakone vai miehen t-paita. Taitavat olla ysäriltä molemmat, heh.

10. joulukuuta 2017

Viikkokatsaus nro 48

27.11.
Maanantaina kävimme pitkästä aikaa kirjastossa. Lainaan lähti paitsi lastenkirjoja, myös muutama dekkari itselleni. Olen pitkään jonottanut Paula Hawkinsin Tummiin vesiin -kirjaa, mutta nyt bongasin sen hyllystä ja nappasin tietysti mukaan. Nuo "Vain viikon laina-aika"-tarralla varustetut kirjat ovat aina pienoinen haaste, mutta uskoin ehtiväni lukea sen. Parhaat kirjat imaisevat kyllä mukaansa niin, ettei lukemiselle ole vaikeaa löytää aikaa. Nipistää sitten vaikka yöunista, jos ei muusta.

28.11.
Tiistaina käytimme FunParkin ilmaislipukkeen ja kävimme siellä hurvittelemassa ennen puiston lopullista sulkeutumista. Tyttö oli aivan innoissaan ja kehui, kuinka tämä oli "paras päivä ikinä". Vaikka huvipuistossa oli jos jonkinmoista härveliä, olivat pomppulinna ja trampoliini silti isoimmat vetonaulat. Kieltämättä itsekin teki mieli hyppimään, mutta ehkä täytyy vielä hetki palautua synnytyksestä ennen kuin uskaltaudun trampoliinille.

29.11.
Keskiviikon kuva-arvoitus: Mikä ei kuulu joukkoon? Mies järjestää aina silloin tällöin tällaisen aarteenetsinnän siirtelemällä yön aikana ruokatuotteita jännittäviin paikkoihin. Viime aikoina olen löytänyt xylitol-pastillit astiakaapista, leikkelepaketin viinikaapista ja voipaketin leipähyllyltä. Tällä kertaa leikkelepaketti oli ilmestynyt kuivatavarakaappiin. Unissakävelijöistä olen kuullut, mutta unissasyöjiä en tiedä kuin tämän yhden. Kerrankin mies oli kaatanut jogurttia Oivariinin sekaan ja lusikoinut yöpalansa tyytyväisenä voipurkista. Jopa homeiset leivät ovat kadonneet kaapista yön aikana. Toiminnanohjauksen lisäksi myös makuaisti taitaa hieman häiriintyä puoliunessa.

30.11.
Usein väitetään, että blogeissa ja somessa annetaan liian ruusuinen ja kaunisteltu kuva arjesta. Eihän kenenkään elämä ole vain huolella mätsättyjä asukokonaisuuksia, kauniita kukka-asetelmia ja herkullisia sunnuntaibrunsseja ystävien kanssa. Itse en pyri (ainakaan tietoisesti) rakentamaan mitään idylliä elostamme, mutta toki sitä tulee jaettua enemmän positiivisia kuin negatiivisia juttuja. Liian kauniista ja siloitelluista kuvista minua ei kaiketi ole päässyt ennenkään moittimaan, mutta ihan tälle tasolle en ole aiemmin mennyt. Siinä on siis vauva-arkea parhaimmillaan, joka paikka täynnä sitä itseään. Sillä välin kun hain kameran, ehti pikkusisko myös sekä puklata että pissata hoitoalustalle. Tämän eriteshown olin jo osittain päässyt unohtamaan esikoisen jäljiltä, huoh. Tuohon vielä kun lisätään maidossa uitetut paidat ja lakanat, niin ei tarvitse huolehtia, että uusi pesukone jäisi toimettomaksi.

1.12.
Perjantaina päästiin vihdoin avaamaan joulukalenterin ensimmäinen luukku. Tai oikeastaan kaksi, sillä hankkimani partiolaisten joulukalenterin lisäksi esikoinen sai kummeiltaan suklaakalenterin. Tonttulakkikin kaivettiin esille päiväkodin puurohetkeä varten ja näin päästiin kunnolla joulutunnelmaan heti kuun ensimmäisenä päivänä. Illemmalla kävimme Koiramäen Joulussa sekä katsoimme kaksi eri joulukalenteria televisiosta, eli joulukuumetta lähdettiin nostattamaan toden teolla. Hyvin huomaa, kuinka lasten myötä joulu on saanut uuden merkityksen ja siihen on halua panostaa eri tavalla kuin aiemmin. Olen kyllä aina ollut jouluihmisiä, mutta kuitenkin melko maltillisella otteella. Stressiä ja pakkopullaa pyrin välttämään, mutta esimerkiksi lahjojen hankinta on kyllä joka vuosi oma koitoksensa. Joulun alla kaupoissa pyöriminen ei ole varsinaisesti mitään rentouttavaa puuhaa. Tänä vuonna vakaa aikomukseni on hankkia lahjat ajoissa, mutta katsotaan vaan kuinka olen taas aatonaattona paniikkiostoksilla. Onneksi joulun vietto on paljon muutakin kuin lahjoja ja siihen kaikkeen muuhun pyrin keskittymään. Hyvä ruoka, yhdessäolo ja rento tunnelma, niistä on paras joulu tehty.

2.12.
Lauantaina löysimme itsemme Koiramäen Joulusta jo toisena päivänä peräkkäin. Perjantain vierailu yhdessä Katjan perheen kanssa oli sovittu hyvissä ajoin, mutta lauantain keikka tuli vähän ex tempore. Miehen veljenpojat tulivat meille hoitoon ja heillä oli vapaalippuja, joten menimme sitten . Virittäydyimme ensin lasten kanssa tunnelmaan leipomalla joulutorttuja, jonka jälkeen suuntasimme kohti Särkänniemeä. Lauantaina oli selvästi enemmän väkeä liikkeellä kuin edellisiltana, minkä vuoksi tunnelma oli vähän erilainen. Nyt esimerkiksi joulupukin pakeille joutui jonottamaan, mutta tokihan siellä piti käydä lahjatoivelistaa päivittämässä. Mies keksi videoida joulupukin kanssa käydyn keskustelun, jotta saimme napattua lahjatoiveet talteen. Kävimme myös mm. joulukorttipajassa, jossa esikoinen askarteli kirjeen joulupukille. Kirje taitaa olla muuten vieläkin postittamatta, mahtaakohan se ehtiä enää ajoissa Korvatunturille...?
3.12.
Sunnuntaina oli ensimmäinen adventti. Kahtena edellisenä päivänä satanut lumi oli enää muisto vain, mutta vesisateesta huolimatta jatkoimme joulufiilistelyä ja kutsuimme väkeä iltapäiväkahville. Samalla sytytimme ikkunaan joulutähden ja totesinkin, että tämä voisi olla meidän uusi jouluperinne, tähdensytytysjuhlat. Pöydästä löytyi joulutorttuja, kermavaahdolla ja luumuhillolla täytettyjä sarvia, saaristolaisleipää metwurstitäytteellä, juustoja, hedelmiä, piparkakkuja ja suklaata. Niin ja juustonaksuja, tietysti. Siskoni myös piilotti joulutikkareita pitkin asuntoa ja lapset saivat sitten etsiä niitä samaan tapaan kuin pääsiäisenä suklaamunia. Hauskat juhlat saatiin kasaan muutaman tunnin varoitusajalla. Ensi vuonna uudestaan!

Viikkokatsaus nro 47

20.11.
Maanantaiaamuna pyörähdimme päiväkodissa valokuvauksessa. Tyttö pääsi ensimmäisten joukossa kuvaan, sillä hänellä ei ollut hoitopäivää. Neiti ei olisi kuitenkaan millään malttanut lähteä pois, sillä päikkykaverien kuvausten seuraaminen oli niin mielenkiintoista. Kuvaaja teki kyllä tosissaan töitä saadakseen lapset katsomaan kameraan oikeaan aikaan, rentoutumaan ja hymyilemään. Pehmonalle heilui ahkerasti toisessa kädessä samalla kun kamera räpsyi toisessa. Ei ihmekään, että olemme saaneet kahtena aiempana vuonna niin onnistuneet kuvat pienestä päikkyläisestä. Tänä vuonna kuvat tulivat ennätysnopeasti jo parin päivän päästä kuvauksesta. Ilmeet eivät olleet tällä kertaa ihan yhtä onnistuneita ja joissain kuvissa asento oli vähän hassu, näytti siltä kuin tyttö olisi pidätellyt pissaa. Mutta saatiin me kuitenkin ne pakolliset jääkaappimagneetit tilattua isovanhemmille ja tietysti kotiinkin. Aika hyvissä hinnoissa nuo kuvat muuten ovat, seitsemänkymppiä meni että humpsahti pariin hassuun kuvaan ja jääkaappimagneettiin! Ihan hyvä bisnes, etten sanoisi.

21.11.
Tiistaina kävimme ostamassa leivontatarvikkeita ristiäisiä varten. Suuntasimme Nokian uuteen Prismaan, jossa kävimme samalla reissulla myös lounaalla. Oksa-ravintolan yhteyteen oli rakennettu leikkipaikka, jota markkinoin etukäteen lapselle, että se on varmasti hieno, kun paikka on ihan uusi. No, onhan tuo toki ihan tyylikäs, mutta aika pelkistettyä mallia. Onkohan leikkinurkka vielä keskeneräinen, vai onko ajateltu, etteivät lapset kaipaa tuon enempää virikkeitä? Hyvin tyttö tuolla laatikossa kuitenkin viihtyi ja lähtiessä piti käydä nämä perinteiset uhkailu-lahjonta-kiristäminen -keinot läpi ennen kuin päästiin sinne kaupan puolelle. Ostin mm. elintarvikevaa'an, sillä sain jostain päähäni, että haluan kokeilla ristiäisiin macaron-leivosten tekemistä. Tiistaina tein kuitenkin ensin toisen erän lusikkaleipiä, sillä maanantaina tekemäni ensimmäinen satsi ei ollut mielestäni riittävän hyvä. En siis ollut aiemmin tehnyt lusikkaleipiä ja taisin paistaa pikkuleipiä vähän liikaa, sillä ne olivat makuuni turhan kovia, eivät sellaisia pehmeän mureita, jollaisia niiden mielestäni kuuluisia olla. Tiistain erä onnistuikin täydellisesti, mutta huh mikä homma! Oikeasti, kuka on keksinyt, että muruista taikinaa on kätevä yrittää ensin painella lusikkaan ja saada pikkuleipä siitä vielä pellille ehjänä? Itselläni meni yhden taikinan lusikoimiseen yli tunti, kun vielä tasoitin veitsellä jokaisen pikkuleivän pohjan, jotta ne olisi helppo täyttää. Kyllä oli rakkaudella väännetyt lusikkaleivät.

22.11.
Keskiviikkona olimme lasten ja äitini kanssa koko päivän Ideaparkissa metsästämässä minulle vaatteita ristiäisiin. Ajatuksissa oli kaksiosainen asu, jotta siinä olisi mahdollisimman helppo imettää. Esikoisen ristiäisissä istuin nimittäin pariin otteeseen vessassa imettämässä, kun mekko piti nostaa korviin eikä sitä viitsinyt tehdä vieraiden edessä. Nyt olin jo hankkinut tyllihameen, johon hain sitten sopivaa yläosaa. Ahkerasta ja ennakkoluulottomasta sovittelusta huolimatta mikään paita ei ollut mieleinen, joten jouduin palaamaan sitten reissulta tyhjin käsin. Ja miten tämä kuva liittyy tähän tuloksettomaan ostosreissuun? No ei mitenkään, sillä tajusin jälkikäteen ettei keskiviikolta löytynyt yhden yhtäkään kuvaa. Yksi kuvakaappaus sen sijaan oli tallentunut, eli se kelvatkoon. Perheemme WhatsApp-ryhmästä pukkaa jos jonkinlaista viestiä päivittäin. Tällä kertaa siskoni jakoi Me Naisten testin, jolla voi kokeilla kuinka hyvin tuntee nuorisolaisten termit. Oma tulokseni näkyy yllä, olen siis ebin eli nuorisolainen AF. Entä ite?

23.11.

Torstaina mies oli yötä pois kotoa, taisi olla joku asiakastilaisuus. Usein näinä päivinä menen ruoanlaiton suhteen sieltä mistä aita on matalin, eli käymme joko ulkona syömässä tai sitten syömme valmisruokaa. Tällä kertaa vuorossa oli pakastepizzat, jotka heitimme uuniin tullessamme kotiin tytön tanssiharrastuksesta. Pizzojen valmistumista odotellessa oli hyvää aikaa sovitella asua päiväkodin perjantaisiin naamiaisiin. Keijupuku tosin alkoi olla jo sen verran nafti, että seuraavana aamuna päikkyyn lähtikin Minni Hiiri. Olipa muuten hyvää tuo Grandiosan mozzarellapizza, taisi tulla uusi suosikki. Olen siis aiemmin suosinut Dr Oetkerin mozzarellaa, mutta tämä oli kyllä vielä parempi. Pakkauksen lupaus "makutestin voittaja" ei siis ollut pelkkää mainospuhetta.


24.11.
Perjantaina oli sitten niiden macaronien vuoro. Monesti aiemminkin olen halunnut kokeilla macaroneja, mutta olen lannistunut jo etukäteen kaikkien negatiivisten keskustelupalstakommenttien myötä, niin haasteellista niiden leipominen tuntuu olevan. Nyt kuitenkin lähdin yrittämään ja salaa toivoin, että minulla olisi aloittelijan tuuria. Olin viikon mittaan lueskellut lukuisia eri reseptejä ja vinkkejä macaronien valmistukseen, jotta välttyisin pahimmilta sudenkuopilta. Punnitsin kaikki aineet grammalleen uudella vaa'allani, käytin huoneenlämpöisiä valkuaisia, sekoitin mantelijauhot ja tomusokerit monitoimikoneella ja siivilöin ne huolellisesti, tipauttelin peltejä pöytää vasten ilmakuplien poistamiseksi, kuoretin leivonnaisia ennen paistoa ja tein kaiken mahdollisen, mitä oli neuvottu. Ja silti joku meni pieleen! Kuten kuvasta näkyy, macaroneihin muodostui kyllä jalka (eli tuo röpyliäinen osa), mutta se ei kohonnut vaan levisi. Ihmeen tyynesti otin tämän epäonnistumisen vastaan, joskus ennen olisin varmaan paiskannut leivokset suoraan pelliltä roskiin. Googlettelun perusteella selvisi, että macaronien leviäminen johtunee siitä, että taikinaa on sekoitettu liikaa ja se on näin ollen liian löysää. Jotain osviittaa tästä ehkä antoi se, että en meinannut millään saada pursotettua leivoksia, vaan ne tuppasivat leviämään jo ennen paistoa. Ensimmäisen pellillisen kaavinkin takaisin pursotuspussiin, koska macaroneista meinasi tulla yksi yhtenäinen lätty. No, seuraavalla kerralla sitten vähän hellempi ote sekoittaessa. Ristiäisiin näitä ei kehdannut laittaa tarjolle, mutta sunnuntain rääppiäisissä ne hävisivät parempi suihin alta aikayksikön.

25.11.
Lauantaina oli meidän pikkuisen ensimmäinen oma juhla. Lapsi kastettiin kuten esikoinenkin, vaikka itse en uskossa olekaan. Miehelle tämä oli kuitenkin tärkeä asia ja päätimme noudattaa perinteitä, vaikka se vähän omaa ajatusmaailmaani vastaan sotiikin. Onhan tuossa kieltämättä oma hienoutensa, kun pääsee pukemaan lapselle kastemekon, jonka mummini on aikanaan tehnyt lapsilleen ja jota käytetään nyt kolmannessa sukupolvessa. Minut itsenikin on siis kastettu tuossa koltussa. Isosisko sai toimituksessa tärkeän tehtävän kuivata pienen pää kasteen jälkeen. Tehtävä tulikin suoritetuksi niin huolellisesti ja perusteellisesti, että itseä alkoi oikein hymyilyttää. Emme paljastaneet neidin nimeä etukäteen, mutta kovin suurena yllätyksenä se ei tainnut lähipiirille lopulta tulla. Nimi on nimittäin sellainen, jonka esikoinen keksi odotuksen loppuvaiheessa ns. työnimeksi vauvalle ja sitä jonkin verran käytettiinkin. Itse en oikein osannut puhua kuin vauvasta tai pikkusiskosta siihen asti, kunnes nimi tuli virallisesti päätettyä. Ja koska päätös saatiin aikaiseksi kaksi päivää ennen ristiäisiä, olen opetellut kutsumaan pikkuista omalla nimellään vasta nyt. Toinen ja kolmas nimi tulivat meiltä suvusta ja noudattavat samaa kaavaa kuin esikoisella. Toinen nimi on isoisoäidiltä ja kolmas sitten äidiltä. Tai oikeastaan kolmas nimi on paitsi äidiltä, myös mummulta, tädeiltä ja serkulta. Lapsuudenperheessäni kun meillä kaikilla viidellä naisella on sama toinen nimi ja myös siskoni jatkoi samaa perinnettä omalle tyttärelleen. Ristiäiset olivat kaikin puolin onnistuneet ja mukavat juhlat. Olimme myös miehen kanssa tyytyväisiä siihen, että emme edes yrittäneet ahtaa tätä porukkaa meille, vaan menimme suosiolla paikalliselle srk-talolle, jossa oli tilaa temmeltää eikä tarvinnut huolehtia siivouksesta. Myös pitopalvelun käyttö oli hyvä ratkaisu, eipähän tarvinnut stressata tarjottavistakaan. Paitsi tietysti niistä lusikkaleivistä ja macaroneista, mutta se oli kuitenkin pientä se.

26.11.
Sunnuntaipäivä hurahti ystävien parissa ja vasta illalla tajusimme, että ristiäislahjat ovat edelleen avaamatta. Lahjojen saaja ei itse vielä ymmärtänyt asian päälle, mutta isosisko oli kovin innoissaan avaamisoperaatiosta. Ihania muistamisia pikkuinen sai, mm. nimeensä hyvin sopivia koruja. Juhlien jälkeen on usein vähän tyhjä olo, mutta itse en antanut sille valtaa, vaan aloin jo suunnitella seuraavia juhlia. Jouluhössötys alkakoon!

5. joulukuuta 2017

Viikkokatsaus nro 46

13.11.
Isänpäiväaamiaiselta jäi yli vähän kaikenlaista, joten aloitimme viikon sitten tällaisella terveellisellä aamupalalla. Croissantit ovat muutenkin esikoisen herkkua, mutta Nutella-täytteellä ne olivat tietysti vielä parempia. Näistä lautasella olevista leivonnaisista neiti kelpuutti itselleen tuon etummaisen, koska toinen oli vähän kärsinyt kuljetuksessa eikä hän kuulemma tykkää "littaantuneista" croissanteista. On se tarkkaa. Ihme ja kumma, tuolla purkissa on vieläkin Nutellaa jäljellä, vaikka siitä on leivottu tämän jälkeen joulutorttujakin. Se ei silti kerro siitä, että täällä olisi syöty jotenkin vähemmän sokeria viime aikoina, vaan ennemminkin siitä, että makeita herkkuja on ollut liikaakin tarjolla. Marraskuun pimeys, imetys ja ties mitkä muut (teko)syyt ovat aiheuttaneet sen, että sokerin syönti on lähtenyt aika lailla lapasesta. Mutta eihän tässä nyt joulua kohti mentäessä kannata ruveta vähentämään. Ensi vuonna sitten. Ihan varmasti. Kyyyllä kyllä.

14.11.
Tiistaina kävimme lounaalla Bistro & Café Miss Adassa, joka avattiin hiljattain Ylöjärvelle. Vanhassa kotikunnassani ei juurikaan ole ravintolatarjontaa Pepperiä lukuun ottamatta, sillä Tampereen runsas ravintolavalikoima houkuttaa asiakkaat helposti pois kotinurkilta. Guy ja Maiju Peled ovat kuitenkin tarttuneet rohkeasti haasteeseen ja pystyttäneet viihtyisän koko perheen bistron keskelle kauppakeskusta. Miss Adassa tarjotaan päivittäin vaihtuvalta listalta lounasta, päivällistä ja kahvilatuotteita. Raaka-aineet hankitaan mahdollisimman pitkälle lähituottajilta ja ruoka tehdään alusta asti itse pastoja ja leipiä myöten. Tällä ensimmäisellä visiitillä lounasloheni oli ihan maistuva, mutta hivenen ylikypsä. Lapsi tykkäsi kovasti tomaattipastastaan ja käly fetasalaatistaan. Jälkiruuaksi maistelimme leivonnaisvitriinin herkkuja. Tämän jälkeen olen käynyt jo toisenkin kerran Miss Adassa lounaalla. Silloin söin ihanan tuhdin savulohipastan, mies ja tytär taas herkullista tomaattikeittoa. Illalliselle emme ole vielä ehtineet, mutta tämä pitää kyllä korjata mahdollisimman pian. Miss Ada on todella tervetullut lisä Ylöjärven ravintolatarjontaan ja siellä kannattaa poiketa ihan varta vasten.

15.11.
Kytät = poliiseja! Aika vahva statement tuolla Pirkkalan S-Marketin vessassa. Tai no voihan se olla, että viesti ei välity oikein minulle, koska en ihan ota selvää noista muista töherryksistä. Mutta hyvä että nuorisolla löytyy mielipiteitä ja halua ottaa kantaa. Vai oliko tämä sittenkin valistusta nuoremmalle polvelle, että tietäisivät mitä tarkoitetaan kun puhutaan kytistä?

16.11.
Torstaina tartuin pitkästä aikaa imuriin. Ja pitkästä aikaa tarkoittaa tässä yhteydessä oikeasti todella pitkää aikaa. Meillä kävi nimittäin liki vuoden verran kotisiivooja, minkä vuoksi vältyin hyvän tovin imuroinnilta, vessan pesulta ja moppaamiselta. Valitettavasti nyt kun palkansaajia on tässä taloudessa vain yksi, oli siivoojasta järkevämpi luopua ja ottaa imuri itse kauniiseen käteen. Saavutetuista eduista on aina vaikea luopua ja kieltämättä lykkäsin siivouksen aloittamista aika moneen otteeseen. Torstaina oli viimein pakko tarttua toimeen, sillä kastepappi oli iltapäivällä tulossa käymään ja sitä varten koti piti luonnollisesti laittaa kuntoon. Eihän tuo imurointi nyt oikeasti edes ole niin paha rasti, mutta siivoaminen yleisesti ottaen on tympeää puuhaa, jonka olen valmis ulkoistamaan heti kun siihen on taas taloudellisesti mahdollisuus. Se on muuten jännä, miksi kotisiivoojaa pidetään jotenkin kauhean ylellisenä asiana. Siskonikin kommentoi, että "aikamoista luksuselämää", kun kerroin etten ole siivonnut vessaa liki vuoteen. Eihän sitä yleensä hämmästellä, jos joku käy ravintolassa syömässä, vaikka ruuan voisi tehdä itsekin. Eikä sitä, jos käy kampaajalla, kun hiukset voisi leikata ja värjätä myös kotona. Mutta jos ostat siivouspalveluita, sitä jaksetaan kyllä päivitellä. Enkä viittaa tässä nyt pelkästään siskooni, vaan yleisesti kommentteihin mitä olen saanut, kun olen maininnut että meillä käy siivooja. Eikös se ole kansantaloudellisestikin järkevää ostaa palveluita ja työllistää näin yrittäjiä? Siivouspalveluita käyttämällä ostan itselleni myös aikaa ja ennen kaikkea mielenrauhaa, kun siivoamisesta ei tarvitse stressata ja siihen kuluvan ajan voi käyttää johonkin mielekkäämpään. Vaikka palkkatuloja ei tällä hetkellä olekaan, olen silti aikeissa ulkoistaa joulusiivouksen. Olkoon se sitten vaikka joululahja itselleni.

17.11.
Perjantai-iltana ajelimme Jyväskylään kummitytön syntymäpäiville. Juhlat vietettiin päivänsankarin toiveesta discoteemalla ja pukeutumiseen toivottiin jotain bling blingiä. Minulta ei löytynyt mitään sopivaa vaatetta, mutta sen sijaan löysin vessan kaapista ikivanhan glitterhilemeikin, jota sudin reippain ottein luomille. Silmämeikistä tuli oikeasti ihan hieno ja näyttävä, mutta kun yritin ottaa siitä kuvaa, näytti siltä kuin luomilla olisi ollut vain pari hassua hilettä ja jotain öljyä. Miten ihmeessä meikkibloggaajat onnistuvat ottamaan meikeistään järkeviä kuvia? Niinpä päivän kuvana saa nyt sitten olla tuo synttäreillä otettu kännykkäräpsy olohuoneen tanssilattialta. Kyllä, kuvassa on tanssilattia, vai ettekö muka hahmota? Väriläiskät ovat siis lasten hohtavia valotikkuja, joita heiluteltiin riehakkaasti Marcuksen ja Martinuksen tahtiin. Hauskat bileet oli ja itsekin pääsin vähän tanssahtelemaan, kun vauvalle oli innokkaita hoitajia paikalla. Tuon lähemmäs discoa ja tanssilattiaa en taida sitten ihan hetkeen päästäkään.

18.11.
Lauantaina mies lähti omille menoilleen jo aikaisin aamusta, ensin hirvimetsälle ja sitten pikkujouluihin. Me saimme kaveriksi siskoni ja vietimmekin hänen kanssaan koko päivän. Kävimme ensin brunssilla Lillanissa (tästä mahdollisesti lisää myöhemmin), sitten hengailemassa siskon luona, jossa myös isämme liittyi seuraan ja lähdimme porukalla sushibuffettiin. Itsudemo oli itselleni uusi tuttavuus, mutta ensimmäinen käynti ei varmasti jäänyt viimeiseksi. Tarjolla oli paljon muutakin kuin sushia, mm. monipuolinen salaattipöytä sekä herkullisia lämpimiä ruokia. Erityismaininta siitä, että kasvissushit oli aseteltu kokonaan eri pöydälle kuin kalaa ja lihaa sisältävät sushit. Näin ollen myös kala-allerginen mieheni voisi syödä tuolla huoletta kasvissusheja ilman pelkoa siitä, että samoilla ottimilla on otettu kalaa. Tyttö maisteli reippaasti muutamaa erilaista sushia, mutta minikokoiset kevätkääryleet ja jälkkärijäätelö vievät vielä tällä erää voiton. Koulutus jatkukoon... Itse maistoin ensimmäistä kertaa friteerattua sushia, mikä kuulostaa epäilyttävältä, mutta oli yllättävän hyvää. Suosikkini oli silti nuo nigirit, joiden päällä oleva lohi on kevyesti grillattu. Santsikierroksella en hakenutkaan paljon muuta kuin niitä.

19.11.
Sunnuntaita vietimme lasten kanssa varsin rennoissa merkeissä. Mies kotiutui vasta iltapäivän puolella pikkujouluistaan ja oli sen verran väsyneen oloinen, että katsoimme parhaaksi lähteä pois jaloista siskoni luo, jossa toinen siskoni oli lastenvahtina. No, olisimme kyllä lähteneet muutenkin, mutta jätimme miehen suosiolla kotiin toipumaan. Rankkaa tuo juhliminen tällä iällä. Vauvalle taas on rankkaa tällä hetkellä se, jos hän on hereillä enemmän kuin tunnin-pari kerrallaan. Laitoin siis neidin sitteriin siksi aikaa, että saisin tiskit laitettua enkä todellakaan olettanut, että hän vielä nukahtaisi, mutta niin vain kävi. Kamera piti kaivaa esille sen takia, etten ole tottunut itsekseen nukahtavaan lapseen. Esikoinen nimittäin nukahti sisällä lähes poikkeuksetta vain rinnalle, mutta tämä kuopus on päässyt välillä yllättämään. Kyllä hänkin mieluiten nukahtaa rinnalle tai syliin, mutta joskus näköjään myös näin. Varmimmin molemmat tytöt ovat kuitenkin nukahtaneet autossa. Äitiinsä tulleet - itsehän nukun siis edelleen autossa aina kun on vähänkin pitempi matka. Jos siis en ole itse kuskina, heko heko.

3. joulukuuta 2017

Viikkokatsaus nro 45

6.11.
Tiedättekö mitä tässä kuvassa on? Se on kuulkaa rakkaudenosoitus. Maanantai oli meillä hiukan nahkea päivä ja otimme esikoisen kanssa vähän yhteenkin. Kotona oli sotkuista, mikä yleensä tuppaa kiristämään pinnaani entisestään. Kun lähdimme tyttöjen kanssa illaksi vaatekutsuille, jäi mies pariksi tunniksi yksin kotiin ennen kuin lähti omiin harrastuksiinsa. Sen sijaan, että hän olisi makaillut sohvalla sen ajan kun sai nauttia tyhjästä kodista (niin minä olisin tehnyt), hän olikin raivannut tiskipöydän. Kyllä kelpasi tulla kutsuilta kotiin tiskikoneen huristessa ja ihastella siistiä keittiötä!

7.11.
Tiistaina meillä oli pikkusiskon 1-kuukautisneuvola. Hirveää vauhtia aika rientää, vastahan se syntyi. Mielenkiinnolla odotin, millaiset lukemat neiti vetää vaa'alla, sen verran posket tuntuvat pyöristyneen. Ja niinhän se oli, että painoa oli tullut melkein kilo neljässä viikossa ja pituuttakin muutama sentti lisää. Hyvin tuntuu siis maito riittävän. Se jaksaa tällä toisellakin kertaa hämmästyttää, että minun kehoni pystyy ruokkimaan toisen ihmisen ja se lapsi todella pärjää pelkällä rintamaidolla. Ihme ainetta! Joskus aiemmin olen muuten kirjoitellut tänne blogiin pitkät pätkät imetyksestä, aika tarkkaan tulikin dokumentoita esikoisen imetystaival. Tällä toisella kertaa imetys lähti sujumaan heti alusta asti helposti enkä ole panikoinut, jos vauva ei ole herännyt syömään vähintään kolmen tunnin välein. Kaikenlaisia vaiheita on varmasti vielä edessä imetyksen(kin) suhteen, mutta ainakin toistaiseksi tämä puoli on sujunut mainiosti.

8.11.
Keskiviikkona kävin ystäväni kanssa lenkillä. Rasti seinään, sillä edellisestä kerrasta on niin kauan aikaa, etten edes muista. En ole liikunta- enkä ulkoilmaihmisiä, mutta fakta on se, että vähitellen olisi vähän pakko opetella tykkäämään liikkumisesta. Kaikenlaiset elintasosairaudet kummittelevat mielessä kun ikää karttuu, joten kai se on vaan otettava itseään niskasta kiinni tämän suhteen. Olen kuullut, että on olemassa ihmisiä, jotka ihan aidosti ja oikeasti nauttivat liikunnasta. Ehkä vielä jonain päivänä minäkin kuulun heihin. Ei vaan, kyllähän se lopulta palkitsee kun saa itsensä hilattua ylös, ulos ja lenkille. Mutta miten se lähteminen onkin vaan niin kertakaikkisen vaikeaa?

9.11.
Torstaitortillat. Tai oikeastaan quesadillat, mutta se ei rimmaa yhtä kivasti. Välissä jauhelihaa, salsaa ja cheddarjuustoraastetta, päällä lempiasiaa eli guacamolea runsaalla korianterilla, sekä ranskankermaa.  Tällainen texmex-aiheinen sapuska uppoaa meillä hyvin koko perheelle, siksi sitä tuleekin tehtyä suht usein. Hyvää oli, kiitos nam.

10.11.
Perjantaina rohkenin ensimmäistä kertaa synnytyksen jälkeen hetkeksi tuulettumaan ilman vauvaa. MIB järjesti Unelmia kohti -bloggaajaillan, jossa kuvassa komeilevat neljä bloggaajanaista (Sanna Saarikangas, Umppu Koskinen, Maiju Asikainen ja Emmi Nuorgam) jakoivat ajatuksiaan unelmien tavoittelemisesta, oman näköisen uran luomisesta sekä bloggaamisesta. Rennoissa merkeissä järjestetty paneelikeskustelu oli paitsi mielenkiintoinen ja ajatuksia herättävä, myös hauska. Vaikka ura-asiat eivät tällä hetkellä olekaan päällimmäisenä mielessä, on aina hyvä pohtia, elääkö sellaista elämää kuin haluaisi ja millaisia unelmia itsellä on. Oli myös kiva kuulla näitä naisia livenä, sillä kaikkien blogeja olen lukenut enemmän tai vähemmän aktiivisesti. Tilaisuuden jälkeen oli mahdollista jäädä minglailemaan muiden samanhenkisten ihmisten kanssa ja vaikka olenkin tosi huono tutustumaan uusiin ihmisiin, jäin hetkeksi paikalle jutustelemaan. Yllättävän kivuttomasti meni tuo vajaa kolme tuntia, minkä olin pois vauvan luota. Jälleen huomaa, kuinka toisella kerralla osaa ottaa rennommin. Esikoisen kohdalla ensimmäinen erossaolo oli todella vahva kokemus, tuntui suunnilleen siltä kuin joku raaja puuttuisi. Nyt vauvaan ei ole syntynyt ehkä ihan yhtä vahvaa symbioosia, kun huomiota on ollut koko ajan jakamassa myös isompi lapsi. Näin ollen olo ilman vauvaa ei ole yhtä outoa kuin esikoisen syntymän jälkeen oli, mikä on ihan positiivista.

11.11.
Enpä olisi lauantaiaamuna herätessäni arvannut, että illalla olemme lasten päivystyspoliklinikalla TAYS:ssa. Huomasin aamupäivällä, että vauvan sormi punoittaa ja näyttää hieman turvonneelta. Soitin terveyskeskukseen ja kysyin, varaanko ajan seuraavalle viikolle neuvolaan vai pitäisikö tulla näytille. Terveyskeskuksesta pyysivät käymään ja saimmekin päivystysajan vajaan parin tunnin päähän. Yleislääkäri tutki sormen ja vahvisti epäilyni, eli kuopuksella oli kynsivallin tulehdus. Hän halusi konsultoida lastenlääkäriä hoidon suhteen, joten jäimme vielä odottelemaan. Kun menimme uudelleen lääkärin huoneeseen, hän sanoi että lastenlääkäri haluaisi arvioida itse tilanteen paikan päällä. Niinpä sitten lähdimme kohti sairaalaa, jossa olevasta lasten päivystyspolista emme olleet aiemmin edes kuulleet. Meidät otti vastaan aivan mahtava hoitaja, joka oli kyllä niin oikeassa ammatissa ettei tosikaan. Vauva tutkittiin todella tarkkaan ensin hoitajan, sitten lääkäriopiskelijan ja lopulta lastenlääkärin toimesta. Kaikki tehtiin viimeisen päälle tarkasti, otimme jopa syöttöpunnituksen, vaikka vauvan vointi olikin ollut koko ajan hyvä. Hoitaja kehotti valmistautumaan henkisesti siihen, että noin pienellä antibiootti annetaan usein suonensisäisesti ja vauva saatettaisiin ottaa osastolle. Lopulta lastenlääkäri päätyi kuitenkin siihen, että saimme aloittaa suun kautta annettavat antibiootit ja pääsimme kotiin. Olo oli paitsi todella helpottunut, myös kiitollinen siitä kuinka hyvää hoitoa saimme. Vaikka olemme ottaneet molemmille lapsille vakuutukset, emme ole juurikaan käyttäneet yksityisiä lääkäripalveluita, koska esikoinen on ollut poikkeuksellisen terve (kop kop). Nyt tuli jälleen todettua, että kyllä julkinen puolikin toimii hyvin varsinkin silloin, kun on näin pienestä lapsesta kyse. Se toki hieman harmitti, että jouduimme antamaan kuopukselle ensimmäisen antibioottikuurin jo nyt. Esikoinen ei ole nimittäin vielä tähän ikään mennessä syönyt yhtään lääkekuuria. Sormi lähti kuitenkin nopeasti paranemaan eikä vauvan vatsakaan mennyt pahemmin sekaisin antibiooteista, joten loppu hyvin, kaikki hyvin.

12.11.
Sunnuntaina vietettiin isänpäivää. Tyttö oli askarrellut päiväkodissa kortin ja leiponut pikkuleipiä isälle. Salaisuutta ei millään meinattu malttaa pitää sunnuntaihin asti, joten pikkuleivät eivät tulleet varsinaisena yllätyksenä, mutta kortin sisältö sentään säilyi salassa. Kortti ja keksit vietiin aamulla sänkyyn asianmukaisin menoin, eli epävireisen laulun saattelemana. Esikoinen oli liikuttavan innoissaan tekemästään lahjasta ja korttia tavattiinkin yhdessä isän kanssa pitkään ja hartaasti ennen kuin maltettiin siirtyä aamiaispöytään. Oli muuten hauska huomata, kuinka tytöstä oli jo oikeasti apua aamupalan valmistelussa. Hän leikkasi vihanneksia, kattoi pöydän ja auttoi muutenkin ruokien esillelaitossa. Niin se aika menee, kohta niitä on kaksi hääräämässä keittiössä äidin apulaisena. Pienempikin muuten on tuolla sängyssä, mutta hän maastoutuu aika onnistuneesti kortin ja miehen käsivarren taakse. Päivän aikana kävimme myös miehen vanhempien luona sekä illemmalla ravintolassa syömässä isäni ja osan sisarusteni kanssa. Kakunkin tein, miehen maun mukaan raikkaan juustokakun. Oikein mukava ja rento isänpäivä siis.